keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Deko 133 Valmiit piirustukset / talo & saunamökki

Kaikki rakentaneet tietävät sen: sen tunteen, kun tietokoneen kannen saa laskea kiinni ja todeta, että valmista on. Piirustukset nimittäin. Meidän pohja- ja julkisivupiirustuksemme valmistuivat muutama viikko sitten ja ajattelin esitellä ne nyt teille. 

Vaikka viralliset versiot ovat käsissämme nyt, piirsin talon pohjan ruutupaperille tällaisenaan jo viime talvena. Pohjana on käytetty Dekotalon Deko 160 -mallia, johon rakastuin jo useampi vuosi sitten. Tuolloin ei ollut tämän seuraavan talon sijainnista tietoakaan, mutta ajatukset karkailivat haaveilemaan mielikuvitusprojektista tämän tästä. Sen olimme kuitenkin päättäneet, että talo tulisi rakentumaan sitten joskus järven rannalle, kuten nyt onkin. Tuolta pohjalta oli helppo kuvitella, miten huoneiden haluaisi sijoittuvan suhteessa vesinäkymään. L-mallinen Deko 160 tuntui vastaavan haaveisiin lähes täydellisesti eikä tuo mielipide muuttunut, vaikka kahlasin miehen kanssa läpi kunnon tukun muita talotoimittajia malleineen. Tätä pohjaa on siis pyöritelty mielessä jo kauan. Vuosien aikana olemme olleet yhteyksissä Dekotalon  työpäällikön kanssa ja kerta kerralta haavekuvia summailleet puheet konkretisoituivat lopulliseksi valinnaksi. 

Vaikka olimme avoimella mielellä muidenkin talotoimittajien suhteen, olen todella tyytyväinen, että meille rakentuu lopulta Dekotalo. Ai miksikö? Meillä on yhdessä takana jo yksi onnistunut projekti, minkä myötä olo on luottavainen ja rauhallinen. Nyt tiedämme jo edellisen perusteella muun muassa sen, millaisin askelmerkein projekti etenee, millaiset toimintatavat talotoimittajalla on, miten yllättäviin tilanteisiin (joita tulee raksoilla satavarmasti) reagoidaan, millaista työnjälkeä saamme odottaa ja kuka vastaa mistäkin. Ollaan jo tuttuja.

Mutta. Jotta alustus ei veny pidemmäksi, eiköhän siirrytä itse asiaan (jota sitäkin riittää). Talon pohja tulee olemaan siis L-mallinen. Aivan ei tuolla alkuperäisellä pohjalla mennä, vaan olemme venkslanneet huonejärjestystä meidän tarpeidemme mukaan. Heti alkuun venytimme molempia ällän sakaroita metrin verran pidemmälle. Tuolla muutoksella saimme toiseen päätyyn suuremman saunan ja päämakuuhuoneen sekä WC:n sopimaan kylpyhuoneen perälle. Toisen päädyn venytys taas mahdollisti sen, että kaikki pienemmät makuuhuoneet ovat kooltaan vähintään 12 neliötä ja uunin takana olevan seinänpätkän pystyi siirtämään samaan linjaan keittiön ikkunaseinän kanssa.

Sisääntulon siirsimme alkuperäisestä mallista poiketen aivan eri seinustalle. Halusimme, että etuovi on pihatien puolella ja että jo sisään astuessa katse saa linjan järvelle. Minulle oli myös tärkeää, että saisimme muljautettua WC:n etäämmälle olohuoneesta, aivan tuohon eteisen kupeeseen. Eteisaulaan halusimme reilusti tilaa ja näillä näkymin tuohon teknisen tilan ovea vastapäätä on asettumassa valkoinen pianoni. Kaikille pikkuhuoneille on jo käyttötarkoitus mietittynä: heti etuoven vieressä oleva huone on vierashuone, viistolla seinällä varustettu huone on työhuone (minne pitäisi vissiin mahduttaa crosstrainerkin) ja olohuoneen vieressä, pariovien takana, tulee olemaan TV-huone. Joten jep, meillä tulee toteutumaan jokaisen sisustajan unelma: ei telkkua olkkarissa! Tosin, minua tuo telkku ei ole olkkarissa aiemminkaan haitannut, joten sinällään seikka on vain mukava bonus. Mutta voitte vain kuvitella sitä intohimoa, millä mies on jo kartoittanut TV-huoneen äänentoisto- ja videotykkivaihtoehtoja.

Eräs tosi tärkeä seikka oli saada kodinhoitohuoneen ja meidän makkarimme väliin läpikuljettava vaatehuone. Käytännöllisistä ratkaisuista se taisi olla jopa tärkein. Tiedän jo nyt, miten suuri onni tämä ratkaisu tulee olemaan. Vaatehuoneeseen liittyy myös yksi seikka, mistä tykkään pohjassa tosi paljon - ympärikiertomahdollisuudet. Siis että huoneesta toiseen kulkemalla voi kävellä ympyrän. Vaatehuoneen kautta voi tehdä yhden ympyrän ja uunia kiertämällä toisen. Muistan joskus lukeneeni jostain artikkelin, jossa käsiteltiin kodin pohjakuvaa suhteessa mielentilaan. Siinä kerrottiin, että joillakin ihmisillä on taipumus parempaan mielenrauhaan, jos kodissa voi kävellä ympyrän. Minä taidan kuulua tuohon kastiin.

Kiintokalusteiden suhteen pohjakuva antaa vain suuntaa. Kunhan ollaan siinä vaiheessa, että kaappeja ja tasoja aletaan oikeasti miettiä, niin voi olla, että niihin tulee jos minkälaista ideaa. Haaveena olisi kuitenkin muodostaa vaatehuoneeseen ja kodinhoitohuoneeseen niin tehokkaat säilytysratkaisut, ettei pikkuhuoneissa tarvittaisi kiintokalusteita ollenkaan. Vaan katsotaan sitten, kuinka käy.

Talon julkisivussa näyttävin elementti on tuo murrettu harjakatto. Sitä mukaillen halusimme etuterassin katon jatkuvan avoinaisena ylös asti, ilman pientä päätykolmiota. Kodinhoitohuoneen ulko-oven vieressä on näissä kuvissa tyhjää seinätilaa, siihen on tarkoituksena rakennella sitten joskus omina töinä eräs rimoitusprojekti. Ylärivin oikeanpuoleinen julkisivu saa aikanaan viereensä autokatoksen. Katoksen ja talon väliin jää neljän metrin kuja - ulko-ovelta on siis lyhyt matka autosuojaan, mikä on ollut projektia suunnitellessamme yksi merkittävistä haaveista. Lämmitettyä autotallia meille ei tule, sillä aiemmista tallikokemuksista viisastuneena sinne ei kuitenkaan tulisi autoa ajettua. Autokatoksen päätyyn, saman katon alle, rakennetaan sitten myös vajaan kymmenen neliön varasto. 

Alarivin vasemmanpuoleinen julkisivu on se, joka on järvensuuntainen. Myös tuo oikeanpuolimmainen antaa järvelle, sillä pitkulainen vesialue näkyy sekä lännen että etelän suunnassa. Etenkin olohuoneessa ja keittiössä riittää järvenpuoleisia ikkunoita - kuumimman iltapäiväpaahteen aikana pitänee laskea välillä sälekaihtimia alas, jottei ihan saunassa olla. Meidän makuuhuoneeseemme halusin isot ikkunat huoneen nurkkaan; noin kulmaratkaisuna katse ohjautuu järvelle eri tavalla kuin vaikkapa olohuoneessa. Tärkeää oli myös jättää riittävästi seinätilaa sängynkääntelylle ja TV-tasolle: haluan, että pohja antaa mahdollisuuden kääntää sänkyä useammalle eri seinälle.

Takapihan sisäkulmaukseen rakentuu iso terassi, tuosta ylemmästä pohjakuvasta pystyy hahmottamaan sen parhaiten. Tässä yksi syy, miksi talomalli on niin kovin mieleinen - L-muodon ansiosta meille jää järven puolelle oma sisäpiha, minne ei kenenkään katse yllä. Miehellä on jo terassille selkeitä suunnitelmia, mutta niistä myöhemmin. Luulen, että jossain vaiheessa rakennamme kulkureitin kodinhoitohuoneen ovelta takaterassille, mutta tuo ei yllä vielä pitkään aikaan prioriteettilistan yläpäähän. Ajan kanssa sitten. Ja ajan kanssa muutenkin koko talo, sehän vielä keikkuu suunnitteluasteella siihen asti, että saamme Iisalmen kodin myytyä.

Tämän syksyn projekti löytyy näistä alemmista kuvista. Saunamökki, joka rakentuu vajaan 15 metrin päähän rannasta. Mökin muoto mukailee talon toista päätysakaraa ja sen isot ikkunat ja ulko-ovi ovat yhteneväiset talon kanssa. Tässäkin halusimme jättää terassin korkeaksi tilaksi, joka on auki kattoon saakka. Mökki on pohjaltaan hyvin simppeli: siihen sisältyy tupa, pesutilat, sauna ja parvi. Tarpeen mukaan voimme asustella mökissä talon valmistumista odotellessa, joten se tulee sisältämään peruselämiseen tarvittavat ominaisuudet, kuten riittävän keittiövarustuksen. Koko alalle levittäytyvä parvi on korkeimmalta kohdaltaan 160 cm korkea ja tulee antamaan ensivaiheessa joustoa tavaroiden säilyttämiseen, myöhemmin myös ajanviettoon.

Saunamökki ei oikeasti kuulu Dekotalon mallistoon, mutta saimme neuvoteltua sen osaksi taloprojektiamme. Valmista pohjaa tälle ei siis ollut, vaan mökki on piirretty meidän toiveidemme mukaan. Timpuriporukka tekee mökin valmiiksi levypintoihin saakka, mistä jatkamme sitten itse eteenpäin. Myös sähkö- ja LVI-työt ovat meidän vastuullamme.
Sekä mökin että talon pääväritys tulee olemaan valkoinen, yksityiskohdat tummanharmaita. Ulkovuoraus tulee pohjamaalattuna. Talon kerrosala on 176 neliötä ja mökin 30, yhteensä siis hilkusti päälle 200 neliötä. Huoneistoalan yhteismäärä tulee olemaan 181 neliötä, mikä on juuri sopiva: näillä ratkaisulla talo ja mökki taipuvat tulevaisuudessa monenlaisiin elämäntilanteisiin, mikä on tosi tärkeä seikka kun rakennetaan loppuelämän kotia.

Tämän pidemmäksi ei postausta kannata kasvattaa. Huomaan kirjoittaneeni paljon, mutta silti tuntuu, etten ole ehtinyt edes aloittaa. :') No, ei kai näin isoja asioita voikaan tiivistää yhteen postaukseen. Nyt kuitenkin saitte jo käsitystä siitä, minkälaisen projektin ympärillä työskentelemme. Niin talo kuin mökki rakentuvat täysin omien tarpeidemme pohjalta. Noita tarpeita ja neliösenttejä on siis mietitty ajatuksen kanssa jo pitkään ja ratkaisuihin vaikuttavat osittain myös sellaiset seikat, joita jaetaan vain lähimmille ystäville kahvikupin äärellä - lähtökohta täällä blogissa onkin valintojemme esittelyssä, ei niiden perustelemisessa.

Kaksi edellistä päivää ovat menneet nyt mökin sähkösuunnitelmaa tehdessä. Meillä on aivan loistava sähkömies, joka suunnittelee innolla apunamme. Eniten pohdintaa on ollut saunan ja etuterassin valaistuksessa - saunaan haluaisimme jotain extrakivaa ja etuterassi pitäisi saada valaistua siten, että korkean alueen valaistus olisi tasapainossa. Katsotaan, mihin päädytään. Mökin pohjatyöt alkavat olla jo hyvällä mallilla: enää pari pikkujuttua, ja sitten ollaankin jo valmiita sokkelinvaluun.

Vaan nyt länttään tietsikan sammuksiin ja lähden Armaksen kanssa reippailemaan. Mukavaa syyspäivää juuri sinulle, ja kiitos, jos jaksoit lukea postauksen loppuun saakka. :')




from Deko 133 http://ift.tt/2dq9q2n
http://ift.tt/1FmgaEW

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti