mekko BikBok
poolo Stradivarius
sukkikset, huivi ja koru H&M
lenkkarit Nike
Ihanaa sunnuntaita tyypit! ♥ Mitä teidän viikonloppuun on mahtunut? Mä oon viettänyt viikonlopun tutuissa merkeissä töissä, viiniä siemaillen ja Orphan Blackia tuijotellen. Sain myös tosi kivaa palautetta työnantajaltani, ja se on hymyilyttänyt urakalla. Yön aikana maahan on tullut kaunis lumipeite, jossa kävinkin jo hieman tallustelemassa kisun kanssa. Suunnitelmissa olisi vielä tehdä joulutorttuja, laittaa sukkapuikot heilumaan ja katsoa kenties pari jaksoa tuota aiemmin mainittua uutta sarjalöytöä ennen Joensuuhun paluuta. Tiistain tentti ei vielä huoleta, vaikka kenties pitäisi. Asukuviakin olisi kova hinku päästä ottamaan, mutta ulkona on ollut viime päivät niin sateista ja kurjaa, että haaveiksi on asukuvatkin jääneet. Voihan pimeys ja pian alkava marraskuu, bloggaajan pahimmat haasteet. Onneksi vanhoja asukuvia on hieman jemmassa, joten voidaan niiden avulla muistella niitä hieman valoisampia syksyn hetkiä. Mitäs tykkäätte asusta?
Pikaisten viikonloppukuulumisten jälkeen palaillaan taas pian muiden juttujen parissa, rentoutukaahan viikonlopun vikat hetket kunnolla! ♥
from Sadepisaroita niitynkukkasilla http://ift.tt/2f26gUZ
http://ift.tt/1cNHAMY
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti