sunnuntai 9. lokakuuta 2016

A piece of inspiration DIY RUOKAPÖYTÄ

Kun äidin kanssa tulee usein tuunailtua vaatteita, iskän kanssa saatiin aikaiseksi ruokapöytä! Olin kesällä hankkinut pari pinnatuolia kirppikseltä ja yhden äidin vanhan kotiin entisten tuolien tilalle, ja edellinen ruokapöytä ei ihan ollut samaa tyyliä näitten perinteisten tuolien kanssa. Tuloksittomien pöytäetsintöjen jälkeen päätin että nyt kyllä tehdään ite ja just sellainen kun halutaan! Pöytä syntyi kahdesta koivuisesta liimalevystä, jotka yhdistettiin + Ikeasta hankituista pukkijaloista. Vaikka ajatus pöydän valmistuksesta tuntui yksinkertaiselta, oli se ilti yllättävän monimutkainen prosessi ja mun nikkarointitaidoilla en ois kyllä selvinnyt :D Onneks oli iskä apuna.

Pöydän pintaan laitettiin yksi kerros valkoista mattavahaa. Pidin myös koivunlevyn alkuperäisestä väristä, mutta koska puu täytyi jollain käsitellä, päädyin mielummin vaaleaan kuin tummempaan. Pinta on kestänyt muuten ihan hyvin ruokatahroja, mutta yhtä harmillista mokaa joudun kuitenkin pian korjailemaan. Rikkinäinen lautanen, mihin ystävien kanssa laitettiin käytetyt teepussit, oli vuotanut kivan ympyrän pöydän pintaan mihin ei mikään pesuaine ei tule tepsimään joten hiontahommiksi menee ja varmaan tulee lisättyä korjailun ohella myös toinen vahakerros. Mutta uskon, että toisella vahakerroksella paranee ja jatkossa aion olla varovaisempi!


from A piece of inspiration http://ift.tt/2d4URRY
http://ift.tt/1fcpupQ

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti