Kenkälemppareiden esittely sai eniten kannatusta, joten täältä pesee ;) Kenkiähän mulla on aivan liian valtava määrä, joten kaikkien kuvaaminen olisi ollut sula mahdottomuus.. Kesäisin hiihtelen useimmiten perus ballerinoissa, ja tänä kesänä jalassa olivat usein myös uudet lempparit, ihanan kamalat terveyssandaalit. Kun ballerinakausi on ohi, jalasta löytyy usein nilkkurit, tennarit tai saappaat. Arkena yleensä korottomat versiot, mutta välillä myös korot päätyvät jalkaan, mikäli ei tarvitse aivan tolkuttomasti kävellä.
Sen verran taustaa, että mun toinen jalka ärtyi lukioaikana kovasti korkkareiden käytöstä. Itse asiassa ihan siinä määrin, että tutkittiin ja todettiin reumaa ja muuta mukavaa, mutta lopulta diagnoosit osoittautuivat virheellisiksi. Jalka ei kuitenkaan ole palautunut täysin ennalleen, joten en viitsi suotta rasittaa sitä liikaa korkeilla koroilla.
Oon kuitenkin ehdoton shoelover, joka rakastaa kaikkia kauniita ja näyttäviä kenkiä ja varsinkin korkoja. Myös niitä löytyy mun kaapista paljon, ja kyllähän ne jalassa on vaan mukava kipitellä :) Nykyään oon alkanut pelkän kenkien ulkonäön lisäksi kiinnittämään huomiota laatuun ja mukavuuteen, enkä enää osta halppis rihveloita, jotka saavat jalat kipeytymään tai puristavat jostain. Sitä järkeäkin on jostain karttunut vuosien saatossa. Lisäksi, mitä iloa on ostaa kenkiä jotka hajoavat parin viikon käytön jälkeen?
Sugarfree Shoes / New Look
Yllä kahdet lempparikorkkarit, jotka on olleet ahkerassa käytössä. Hopeiset glitterkorot mulla oli jalassa mm. RUKin tanssiaisissa, ja olihan ne vaan ihanat ja saivatkin kehuja siellä! Tosin pitkä juhlamekkoni tarttui inhottavasti noihin kiinni hetkittäin, mutta pikkuvikoja! Nudet korkkarit on yhdet mun luottokoroista, jotka päätyy usein jalkaan varsinkin juhlissa. Niin hempeät, ja sopivat asuun kuin asuun!
H&M
Nämä slipp onit löysin loppukesästä Henkkamaukan Premium Quality -mallistosta, ja ajattelin näistä tulevan kivaa vaihtelua ainaisille ballerinoille. Ja niinhän näistä tuli! Takaosan voi kääntää myös ylös, joten senkin puolesta nää on kivan monikäyttöiset. Mä oon kuitenkin pitänyt sitä ainoastaan alhaalla, ja nää on hauskat asujen piristäjät, jotka on helppo sujauttaa jalkaan kotoa lähtiessä. Mä kun suosin vähän liikaakin niitä popoja, jotka saa vain nopeasti tökättyä jalkaan..
Timberland
No ne Timbat! Oi voi, ja vielä kerran voi. Kuolailin näitä viime talvena jo oikein urakalla, mutta en raaskinut itselleni ostaa. Tänä vuonna loppukesällä tartuin tuumasta toimeen, ja laittelin nettikirppiksille ostoilmoituksia. Ja sieltähän nää sitten lopulta löytyi vain jalkaan kokeiltuina, mutta huimasti normihintaa halvemmalla :') Nää on ihan siinä ja siinä, onko liian pienet mun jalkaan ja se hieman harmittaa. Näissähän koot on ilmeisesti hieman väljää mitoitusta, joten uskalsin ostaa 38 jalkaani koon 37.5 kengät. Kyllä nää jalkaan menee just naftisti, mutta villasukkia näihin ei kyllä saa mahtumaan. Mutta ihanat kengät, jotka yllättäen sopii hyvin asuun kuin asuun! Ajattelin ettei nämä hameiden pariksi kävisi, mutta muutin mieleni testailujen jälkeen ;)
Minna Parikka
Nämäkin löysin Parikan aleista 1,5 vuotta sitten. Ihanat pupukengät! Niin söpöt asujen piristäjät, kun kaipaa hieman leikkisyyttä kokonaisuuteen. Oon suojellut ja varjellut näitä, sillä pelkään likaavani tai naarmuttavani nämä arkikäytössä. Mutta höpsis, eihän kenkiä koristeeksi ole ostettu! Joten ensi kesänä kunnon suojaukset kehiin, niin nämäkin näkee lisää päivänvaloa.
ei merkkiä / Bianco / Bianco
Ja sitten lisää korkoja! Punaiset kiilakorot äiti ja isä ostivat mulle reissultaan tuliaisina, eikä niistä löydy merkkiä. Tosi ihanathan nuo on, ja ylläri osui ihan nappiin! Tykkään näistä kovasti, ja ovat juuri sopivat mun jalkaan. Kiilakorkoja mulla ei olekaan muita kuin nämä kolmet, jotka kaikki kuuluu lemppareihin. Molemmat Biancon korkkarit löysin aleista hieman ennen loppuunmyynnin alkamista. Aikamoisia katseenvangitsijoita, jotka kuitenkin on käyttömukavuudeltaan ihan huiput. :) Monet kauhistelee, kuinka noilla vaaleansinisillä kengillä voi edes kävellä. Heh, noilla on oikeasti todella todella hyvä kävellä. Ne on tukevat ja kaikin puolin mukavat jalassa, vaikka korko näyttääkin huimalta!
Nly Shoes / H&M
Lopuksi vielä hieman nyörejä. Lämpenin tälle trendille yllättävän nopeasti, mielestäni nyörit on tosi kauniita niin vaatteissa kuin kengissäkin! Tuovat kivaa lisää tavallisiin ballerinamalleihin, asusta tulee jotenkin "kokonaisemman" näköinen. Nellystä löysin hapsutetut nyörikorkkarit viime keväänä, ne olivat kovassa alessa joten päätin testata niitä. Hempeä nude sopii kaikkeen, ja nuo kengät on vaan kokonaisuudessaan kerrassaan ihanat. Ei ehkä parhaat mahdolliset jalassa, mutta sovitaan että ulkonäkö antaa hieman anteeksi, hih. Mustat nyöriavokkaat löysin kesällä H&M:ltä, ja nämä sitä vastoin ovat aivan mahtavat jalassa. Kenkäkokoelmissa oli mustien avokkaiden mentävä aukko, ja nämä tulivat sopivasti paikkaamaan sitä.
Mä oon kyllä ehdoton kenkäaddikti, ja muutama vuosi sitten kenkiä alkoi vaan kertymällä kertyä. Nyt onneksi oon päässyt turhista popoista eroon, ja nakannutkin vanhoja surutta kirpparikasaan (Kuhmossa kirppispöytä nro 12 huomisesta kaksi viikkoa eteenpäin, käykäähän ostelemassa!!). Enää en aio ostaa mitään turhia kenkiä, vaan panostan käytännöllisyyteen, laatuun, monikäyttöisyyteen ja kestävyyteen. Aika hyviä päätöksiä mielestäni! Millainen kenkien kuluttaja sä olet?
No, löytyykös näistä lempparia? ♥
from Sadepisaroita niitynkukkasilla http://ift.tt/2epabi4
http://ift.tt/1cNHAMY
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti