Se on kuulkaa nyt kaverit rehellisesti niin, että minä en oikein pidä tästä vuodenajasta, jossa aurinko näyttäytyy tuurilla joskus, ulkona paleltuu ja päivä lyhenee. Yleensä tykkään höpistä tänne blogiin positiivisia juttuja niistä elämän suloisen ihanista puolista, mutta antakaas kun tällä kertaa ulisen hieman. Kuvissa sentään meininki on aurinkoisempaa, joten hieman tasapainotusta tähän hommaan :D
Lähes joka syksy ja talvi, oon potenut jonkin sortin kaamosturhautumista (en halua käyttää sanaa kaamosmasennus, se tuntuu liian vahvalta ilmaisulta tähän). Jälleen on se aika vuodesta, kun elämä tuntuu jotenkin erityisen harmaalta. Kivatkaan jutut ei jaksa innostaa täysillä ja tuntuu että parhaiten viihtyy sohvalla peiton alla netflixin seurassa. Asiaa ei yhtään helpota se, että oon nykyään yksin enemmän kuin koskaan, kun meidän kodin toinen asukas viettää vielä aikaansa armeijan harmaissa. Tuntuu että musta on myös tullut ihan mielettömän laiska tän syksyn myötä. Haluan tehdä juttuja ja olla enemmän ihmisten kuin netflixin kanssa, mutta oon niin laiska esimerkiksi pyytämään kaveria käymään tai lähteä itse jonkun luo :D Miksi, hei miksi?? Jakaako kukaan tätä samaa ongelmaa? Eli kaverit, jotka luette tätä, jos kieltäydyn kutsustanne, voitte tulla vapaasti kiskomaan mut vaikka väkisin pois sohvan uumenista.
Kummasti helpottaa, kun ikävät ja ärsyttävät asiat sanoo ääneen tai kirjoittaa näkyville. Kiitos ja anteeksi. Lupaan olla jatkossa positiivinen, mutta en kuitenkaan väkisin.
Sateen jälkeen paistaa kuitenkin aurinko ja talven jälkeen tulee kevät. Nyt sanonkin turhautuneelle minälleni sekä mahdollisille kohtalotovereilleni: Mene ulos, tapaa ihmisiä. Tee asioita, jotka tuntuu aidosti hyvältä. Jos harmittaa, sano se ääneen. Voin luvata että isosta harmista tulee siten edes vähän pikkuisempi.
from A piece of inspiration http://ift.tt/2eCjdbM
http://ift.tt/1fcpupQ
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti