Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kauneus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kauneus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

A piece of inspiration KAMPAUSKUVIA LEHDESSÄ (+ OIKAISU PAINOVIRHEISIIN)

Silloin kuin neljä vuotta sitten aloin jakaa blogissani kampausvinkkejä, en olisi uskonut että jonain päivänä nään kampauskuviani painettuna lehdessä! Terassi-lehti pyysi kampauskuviani "Käsin tehty juhla" - julkaisuun, joka sisältää erilaisia vinkkejä juhlavalmisteluihin.

Vaikka juttu onkin visuaalisesti upeasti toteutettu, mukaan mahtui myös pari erittäin harmillista painovirhettä. Sukunimeni oli matkalla muuttunut Junkkarisesta Jukaraiseksi ja mukaan oli päätynyt myös kuvia, jotka eivät ole minun (kuvat 4 ja 5), vaikka jutun alussa lukee että kaikki kuvat ovat minun. Keskimmäinen teksti saattaa myös antaa ymmärtää, että kuvassa 2 esiintyvä siskoni olisi myös kuvissa 3,4 ja 5 (itse olen kuvassa 3). Ajattelin oikaista jutun tänne, ettei kenellekään tule ihmetyksenä, miksi jonkun toisen kuvat ovat nimeni alla :) Iso kiitos vielä ihanille hiusmalleilleni Lillille, Heidille ja Ellille, joista ottamani kuvat sain antaa julkaistavaksi! ♥


from A piece of inspiration http://ift.tt/2pkhc3R
http://ift.tt/1fcpupQ

torstai 13. huhtikuuta 2017

A piece of inspiration KUVALLA ON HELPPO HUIJATA

On helppoa rajata kuvasta pois epämiellyttävän näköiset asiat

Olen huomannut yhä useammin ja useammin törmääväni blogien ihmeellisessä maailmassa postauksiin, jotka käsittelevät blogimaailman pinnalisuutta sekä turhan siloteltuja kuvia. Halutaan nähdä yhä enemmän sitä todellista arkea, eikä vain kuvia mitä upeimmista ruoka-annosasetelmista  ja täydellisestä elämästä. Pohditaan myös paljon, kuinka nykyään blogit ovat yhä ammattimaisempia ja kuvat kuin suoraan naistenlehtien muotikuvista. Siitä tuntuu syntyvän useille kovia paineita. Mutta onko toisen kuvista syytä ottaa tällaisa paineita? Miksi kuvat tuntuvat olevan joillekin suora todellisuus toisen elämästä?

Jo ennen sosiaalista mediaa olemme katselleet mitä upeampia kuvia esimerkiksi naistenlehdistä. Kuvia julkkiksista, upeista meikki-ideoista ja viimeisen päälle stailatuista asuista. Ovatko nämä kuvat sitten herättäneet enemmän inspiraatiota, epävarmuutta vai kenties jopa kateutta? Jokainen on kokenut sen omalla tavallaan joten en uppoudu nyt siihen sen syvemmin. Useat kyllä tietävät, kuinka lehtien kuvat ovat käsiteltyjä ja tarkoin mietittyjä, mutta entäs tämän päivän blogi- ja instagramkuvat? Sosiaalisessa mediassa jokainen pystyy luomaan itselleen kanavan, missä voi julkaista materiaalia itsestään. Alkuun kuvat ovat olleet tavallisempia, mutta kameroiden kehittyessä kuvien laatu on parantunut ja ihmiset ovat alkaneet oppia paremmiksi valokuvaajiksi ja kuvankäsittelijöiksi. Näin myös oma mediamme on kokenut muutoksen erilaiseen suuntaan.

Jopa ilmaiseksi ladatulla kuvankäsittelyohjelmalla voi ehostaa omankin nassun aikamoiseen kuosiin

Voiko tällä hetkellä kyse ollakin yleisestä medianlukutaidon heikentymisestä eikä maailman yhtäkkisestä pinnallistumisesta? Voivatko pelkät kuvat muka kertoa toisen elämästä koko totuuden? No eivät tietenkään kyllähän me se kaikki tiedetään. Mutta miksi silti näihin tällaisiin ajatuksiin tulee törmättyä yllättävän usein? Kuvalla on helppo huijata katsojaa, vaikkei se olisikaan tarkoituksena.

Välillä sorrun itsekin ajattelemaan jonkun kivan kuvan nähdessäni "ai että miten täydellistä, minäkin tahdon", mutta koetan aina muistaa, että koskaan ei voi tietää millainen totuus kuvan takana piilee. Tykkään katsella kauniita kuvia ja saada niistä inspiraatiota, mutta erotan kyllä helposti milloin kuvan eteen on nähty enemmän vaivaa kuin vain pari kameran klikkausta. Olisihan se mukavaa nähdä välillä niitä kuvia todellisesta elämästä, mutta kannattaa ensin miettiä, kuka sitten on se joka haluaa lisätä kuvan sotkuisesta kodistaan tai tyhjästä jääkaapistaan. En minä ainakaan, koska jo pelkästään sen sotkuisen kodin katsomisesta tulee huono fiilis niin miksi ikuistaisin sen kaikkien nähtäville?

Hidas, ihana ja rentouttava aamu, vai sittenkin äkkiä nappaistu kuva sängyssä kahvikupin kanssa?

Paljon avoimeksi jääneitä kysymyksiä, ehkä liian vähän vastauksia. Vaikka kuinka toivoisimme sosiaalisen median kuvien muuttuvan aidommaksi heti, sen kertoo vain tulevaisuus tuleeko niin käymään. Helpottaaksemme tämän hetkistä somekuvatuskaa voimme tehdä olomme hieman paremmaksi ainakin seuraavien keinojen avulla:
- Muista, ettei sinun tarvitse lisätä sosiaaliseen mediaan sellaisia kuvia, joita et halua lisätä.
- Sinun ei myöskään tarvitse seurata somenkäyttäjiä, joiden kuvat saavat sinulle huonon fiiliksen ja ahdistuksen.
- Blogi, instasi ja mikä tahansa somekanavasi on juuri hyvä sellaisenaan. Ole oma itsesi ja tuota sellaista sisältöä mikä tuntuu susta oikelta. Älä vertaa liikaa muihin tai yritä olla joku muu.

Mukavaa pääsiäislomaa! :)

P.s. Väärinkäsitysten välttämiseksi: Keskimmäinen kuva on käsitelty vain tätä postausta varten.


from A piece of inspiration http://ift.tt/2pbiGkU
http://ift.tt/1fcpupQ

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

A piece of inspiration PIDEMPI IKÄ VAATTEILLE & KENGILLE

Olen viimeaikoina karsinut paljon turhaa pois vaatekaapista ja samalla alkanut pohtia ostopäätöksiä tehdessä vaatteiden laatua ja käyttöikää. Samalla olen alkanut kiinnittää huomiota vaatteiden ja kenkien huoltamiseen, jotta ne kestäisivät kauniina käytössä pidempään. Kokosin tähän postaukseen muutamia vinkkejä vaatteista ja kengistä huolehtimiseen, mitkä ovat toimineet omalla kohdallani hyvin.

♥ Tutki pesuohjeet huolella ennen vaatteen pesua ja noudata niitä. Tämä tuli opittua kantapään kautta kun kerran poltin silitysraudalla mekkooni valtavan reiän :D olisi kannattanut vilkaista sitä lappua ensin

♥ Valitse kestäviä materiaaleja. Esimerkiksi farkut, jotka ovat suurimmaksi osaksi puuvillaa, voivat ehkä olla alkuun hieman jäykät mutta kestävät hyvänä pidempään.

♥ Älä pese turhan usein. Esimerkiksi farkkuja on turhaa pestä liian usein, ellei niihin tule näkyviä tahroja. Pesun sijaan kannattaa suosia tuulettamista vaatteen raikastamiseksi.

♥ Korjaa. Älä heti heitä vaatetta pois jos siihen tulee reikä tai repeämä vaan tartu neulaan ja lankaan.

♥ Trimmaa nypyt pois. Vaatteet alkavat näyttää nyppääntyessään varsin ikävältä, mutta onneksi nyppyjä vastaan on kehitetty helppokäyttöinen trimmeri! Oman trimmerini ostin Clas Ohlsonilta, mutta näin näitä myös Tigerissa hieman edullisempaan hintaan.


♥ Suojaa ja huolla kengät. Laadukkaat nahkakengät pysyvät kauniina pitkään, kun niitä muistaa huoltaa ja puhdistaa säännöllisesti. Tarvitset vain kenkälankkia ja vanhan sukan kiillottamiseen. Myös kangaskengät ja muut kannattaa käsitellä suoja-aineella ennen käyttöä.


from A piece of inspiration http://ift.tt/2opYHyH
http://ift.tt/1fcpupQ

maanantai 27. maaliskuuta 2017

A piece of inspiration YSTÄVÄKIRJA

No mutta, mainiota maanantaita itse kullekin siellä ruudun toisella puolen! Pahimmat opiskelukiireet on viimein selätetty ja elämääni on tupsahtanut yllättävän paljon vapaa-aikaa. Tuli ikävä kirjoittamista, joten päätin taas ottaa tämän mukaan elämääni. Vaikka elämä on ollut välillä hektistä, on se silti ollut myös aika ihanaa ja jännittävää. Tällä hetkellä olen siis aikalailla onnellinen ja tyytyväinen (lukuunottamatta kehossani jylläävää flunsssaa). Jottei tämä kirjoittelun alku lähtisi liian kankeasti, päätin aloittaa pehmeästi tällaisella kivalla ystäväkirjajutulla, jonka löysin Lindan blogista. Tykkään nimittäin vastailla kysymyksiin. Aloitetaas.

MINÄ

Nimeni on: Anni Eveliina

Jotkut tosin kutsuvat minua: Äniksi

Olen syntynyt: Mikkelissä 7.7.1993

Pienenä olin varma, että minusta tulee: Opettaja. Ekoilla luokilla ala-asteella mulla oli ihan mahtavia opettajia ja halusin itse olla tulevaisuudessa samanlainen!

Kolme parasta piirrettä minussa: Huumorintaju, empaattisuus ja se että osaan heittäytyä hauskoihin juttuihin miettimättä liikaa mitä toiset ajattelee

Lähitulevaisuuden suunnitelmia: Valmistua ajallaan. Ensi keväänä olisi tavoitteena saada kandin tutkinto kasaan!

Harrastan: Jos näin rehellisiä ollaan, tää kaikki harrastustouhu on vähän jääny :D Kyllä siellä jumpassa tulee käytyä sillon kun ehtii ja huvittaa muttei mitään kummosempaa.

SUOSIKIT

Kaupunki: Kivoja kaupunkeja on monia, mutta mä valkkaan silti Jyväskylän koska koti ♥

Kaupunki tai maa jossa haluaisin käydä: Haavelistalla tällä hetkellä muun muassa New York ja Kroatia

Ravintola & annos: Paljoa en ravintoloissa käy, mutta ihastuin kyllä totaalisesti Hanko sushin susheihin!

Juoma: Vesi, kahvi

Sarja: Tällä hetkellä oon ihan koukussa netflixin Valtiatar- sarjaan :D ilmankos ne harrastukset on vähän jääny...

Sovellus: Instagram


MUUTA

Paras tapa tuhlata 50 euroa: Johonkin sellaiseen, mitä sillä hetkellä oikeasti tarvitsee eikä kyse ole mistään sekundatuotteesta

Mitä pakkaat matkalle mukaan: En jaksa eritellä, mutta perus arvotavarat, vaatteet ja semmoset. Ens kerralla tavoitteena kun lähden matkalle, että mietin oikeasti tarkkaan kuinka monta vaateriepua tarvitsen mukaan.

Perjantai-illan herkutteluja varten ostan kaupasta: Irtokarkkia, ei oo parempaa

Viimeisin ostokseni: Korvikset vuosijuhlia varten

Ajoissa vai myöhässä: Ajoissa ois tietty parasta olla aina mutta mulla tulee lähes aina kiire. Opittavaa on.


Kuvat: Juulia Sallinen / Juulia S.



from A piece of inspiration http://ift.tt/2oru3kD
http://ift.tt/1fcpupQ

tiistai 17. tammikuuta 2017

A piece of inspiration UUSIA TUULIA


Heipsun! Siitä on melkein kolme viikkoa, kun viimeksi julkaisin täällä jotain. Siitä syystä ajattelinkin, että mun on ihan kohteliasta tulla ilmoittamaan itsestäni jotain, jos vaikka joku käy tätä vielä lueskelemassa.

Uusi vuosi uudet kujeet, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, on se myös niin totta mun kohdalla tänä vuonna. Olen päässyt mukaan ainejärjestömme hallitustoimintaan, mikä on superkivaa mutta myös erittäin aikaavievää hommaa. Sen lisäksi on opiskeltava, pidettävä yllä ystävyyssuhteita, parisuhdetta ja omaa kuntoa sekä hyvinvointia. Kuten arvata saattaa, ensimmäisenä olen karsinut pois muita aikaa vieviä juttuja, joista yksi on bloggaaminen.


Ajanpuutteen lisäksi vauhdikkaasti kaupallistuva blogimaailma ei ole hetkeen tuntunut omalta paikalta kirjoitella ja jakaa ajatuksia. Mietin joululomalla blogin kokonaan lopettamista, mutta tulin siihen tulokseen että pidän kirjoittamisesta sen verran etten aio tehdä mitään sen suurempaa poistumisoperaatiota, vaan kirjoitan seuraavan kerran sitten kun on aikaa ja sanottavaa. Kuvien ottaminen on kuitnekin aika kivaa, joten jos meikän kuvakuulumisten seurailu kiinnostaa niin instagramista löytyy nimimerkillä annnniu.

Mukavaa alkukevättä! Palaillaan taas joskus :)


from A piece of inspiration http://ift.tt/2jkqX0v
http://ift.tt/1fcpupQ

lauantai 31. joulukuuta 2016

A piece of inspiration HEIPPA 2016


Niin se on tullut tämäkin vuosi päätökseensä ja päätin toteuttaa tän saman hauskan haasteen minkä tein pari vuotta sitten. Mukavaa uuden vuoden aattoa kaikille, juhlikaa kunnolla! :)

1. Mitä teit vuonna 2016 sellaista, mitä et ollut tehnyt aikaisemmin?
 Olin vuosijuhlilla, ja vieläpä pariinkin otteeseen!

 2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
En tee sellaisia

 3.Synnyttikö kukaan läheisesi?
Ei

4.Entä kuoliko kukaan läheisesi?
Kyllä valitettavasti :(

 5. Missä maissa kävit?
Suomessa

6. Mitä haluat vuodelta 2017  sellaista, missä et onnistunut vuonna 2016?
 Parantaa opiskelutaktiikoita niin, että saisin kaiken oleellisen opittua kunnolla siihen tenttipäivään mennessä 

 7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2016?
Vapun aatto, se oli vaan jotenkin sanoinkuvaamattoman hauska ja ihana päivä! 

  8. Vuoden suurin saavutuksesi?
Opiskelupaikka

 9. .. ja suurin epäonnistumisesi?
Nojaa enpä keksi mitään suurempaa epäonnistumista niin sanotaanko vaikka että hylätty arvosana tentistä :D

 10. Kärsitkö vammoista?
Periaatteessa joo, sama vanha rannemöhkylä rupesi vihoittelemaan ihan kunnolla :(

 11. Mikä oli paras asia jonka ostit?
Joululahjat läheisille, on parasta katsoa kun toinen avaa sitä pakettia ja tulee iloiseksi :)

 12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Artturin, äidin ja iskän

 13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Ihmisten, jotka haluaa toisille pahaa

 14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Asumiseen ja elämiseen, yllätyys 

 15. Mistä innostuit eniten?
Kasvisruuan valmistuksesta! Oon ennen inhonnut ruuanlaittoa ihan toden teolla mutta uusia kasvisruokareseptejä kokeillessa huomannut että se voikin olla ihan mukavaa

 16. Mikä albumi tai kappale tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2016?
Kungs - This Girl tuo kaikki parhaat kesämuistot mieleen!
 
17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Valitettavasti surullisempi :( loppuvuodesta olen joutunut hyvästelemään pari läheistä

 18. Lihavampi vai laihempi?
  Veikkaan että laihempi

 19. Rikkaampi vai köyhempi?
Rikkaampi

20. Mitä kaikkea olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Kokeillut rohkeammin eri liikuntalajeja ja lukenut kirjoja

 21. ..entä vähemmän?
  Valittanut





 22. Miten vietit joulun?
Perheen kesken

 23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden asian elämässäsi, mikä se olisi?
Tuskin muuttaisin mitään. Kaikella tapahtuneella on jokin tarkoitus.
 
 24. Rakastuitko vuonna 2016?
Artturiin aina uudelleen ja uudelleen

 25. Mikä oli mieluisin tv-sarja jota seurasit?
Carrien päiväkirjat xD sain vihdoinkin ehjän telkkarin ja netflixin niin siitähän se riemu repesi kun löysin tuon sarjan sieltä

 26. Vihaatko tällä hetkellä ketään, ketä et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
En

 27. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Hävettää myöntää, mutten tainnut lukea yhtäkään kirjaa tänä vuonna. Paitsi tenttikirjoja. Kai se on sit se "Älä pakota minua ajattelemaan" - tenttiopus :D
 
 28. Mitä halusit ja sait?
Opiskelupaikan

 29. Mitä halusit muttet saanut?
Uuden kämpän meille

 30. Mikä oli vuoden 2016 suosikkielokuvasi?
Kamalan vaikeaa valita vain yhtä suosikkia, mutta parhaimmaksi taitaa nousta The imitation game

 31. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Eka uhosin etten juhli koko päivää mutta sitten tehtiinkin Millan kanssa jättiläismäinen kakku ja kutsuin kaikki kaverit juhlimaan :D
 
 32. Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2016?
Musta ja simppeli

 33. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissään?
Äiti

 34. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
En oikein seuraile julkkisten elämää tai muutenkaan oo kovin kiinnostunut, joten en tiedä.

 35. Mikä poliittinen puheenaihe säväytti sinua eniten?
Varmaankin nää opiskelijoilta leikkaamiset on nostaneet negatiiviset tunteet pintaan useempaakin kertaan

 36. Ketä kaipasit?
Artturia kun se oli intissä

 37. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Oon tutustunut opiskelujen kautta tosi moneen huipputyyppiin! Ootte mahtavia :)

 38. Minkälainen vuosi 2016 oli kokonaisuudessaan?
Jännittävä, tapahtumarikas ja erilainen

 39. Mitä on must to do-listalla vuonna 2017?
- Muutto uuteen kotiin
- Hoidettaviin asioihin tarttuminen heti
- Uusien juttujen kokeilu

 40. Mitä odotat ensi vuodelta?
Onnellisuutta, uusia tuulia ja onnistumisia :)


from A piece of inspiration http://ift.tt/2iijwbR
http://ift.tt/1fcpupQ

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

A piece of inspiration NYT ON AIKA USKALTAA

Tuntuu siltä, että liian usein moni kiva juttu jää tapahtumatta koska ei vaan uskalla. Ei uskalla hypätä ulos mukavuusalueelta. Ei uskalla ottaa riskiä. Eikä kokeilla jotain uutta ja rohkeutta vaativaa. Oon ollut itse aika ison osan elämästäni juurikin tämä edellä mainittu mukavuusalueen sisällä pyörivä heppu. Mutta nyt oon päättäny etten mä halua enää olla. Haluun uskaltaa tehdä asioita, vaikka ne ehkä tuntuukin aluksi jännittäviltä ja jopa pelottavilta.

Oon uskaltanut hypätä viimeaikoina uusiin tilanteisiin ja se tuntuu suoraan sanottuna hemmetin hyvältä. Oisin katunut jos en ois uskaltanut. Siks mun oli pakko kirjoittaa tää ja nää seuraavat ajatukset teille.

Uskalla tarttua haasteeseen, joka oikeesti kiehtoo sua. Jotkut hommat ottaa paljon, mutta antaa enemmän kuin uskotkaan.

Uskalla jättää taakse asiat, mitkä syö sun elämäniloa. Vaihda maisemaa, katkaise pahaa oloa tuottava ihmissuhde, vaihda työpaikkaa/koulua. Sä kyllä tiedät jos se ei tunnu oikealta.

Uskalla uskoa itseesi sataprosenttisesti. Kyllä sä osaat, oikeesti!

Uskalla olla oma itsesi. Kokeile tyyliä, jota olet aina halunnut kokeilla. Värjää hiukset sun unelmavärillä. Aloita harrastus mistä olet jo kauan haaveillut.

Uskalla olla armollinen itsellesi ja antaa anteeksi. Aina ei tarvitse saada sitä kiitettävää kouluarvosanaa, aina ei tarvitse jaksaa olla se työpaikan energisin, ja jumpankin voi jättää joskus väliin ihan hyvin mielin jos väsyttää.

♥ Leppoisaa sunnuntai-iltaa!


from A piece of inspiration http://ift.tt/2g0eQCR
http://ift.tt/1fcpupQ

maanantai 28. marraskuuta 2016

Russian girl, from Finland RACSO

FI: Pari kuukautta sitten sain minun mummolta lahjaksi Racso:n ♥ Brittiläinen poikakissa joka syntyi 03.04.2015. Racso ei asuu minun luona, koska Shinshilla sekä hän eivät ole steriloitu/kastroitu, eli hän asuu minun sukulaisten luona, mutta minä olen omistaja, sekä hoidan kaikki hänen asiat, sen lisäksi otan Racso:n välillä viikonlopuksi.

RU: Пару месяцев назад я получила от своей бабушки подарок в виде Racso ♥ Британский кот, который родился 03.04.2015. Racso не живет со мной, так как Шиншила и он не стерилизована/кастрирован, поэтому он живет у моих родственников, но я его владельца, и решаю всего его дела, так же иногда я беру его на выходные.















from Russian girl, from Finland http://ift.tt/2fIYzFu

tiistai 22. marraskuuta 2016

A piece of inspiration EPÄSUOSITUT MIELIPITEENI


Tätä tulee vastaan ties kuinka monessa blogissa, mutta mulla tuli sen verran mieleen tähän liittyvää settiä että pakko toteuttaa >:D aloitetaas

En tykännyt yhdestäkään Hobitti- elokuvasta. Katsoin ne kaikki mutta suoraan sanottuna ei napannut. Muistan kysesistä elokuvista lähinnä sen lohikäärmeen.

Mua ärsyttää se snapchatin koirafiltteri :D etenkin jos törmään siihen instagramin puolella. Sori tästä.

En ymmärrä kangasmerkkimuotivillitystä. Niitä on farkuissa, paidoissa ja ties missä. Mun osalta semmoiset kuuluu lähinnä opiskelijahaalareiden koristukseksi.



 Kahvi on parasta mustana! Maitokahvi taas jotain todellä yököttävää.

Tykkään tehdä samoja asioita uudelleen ja se on mun mielestä ihan ookoo. Esim. jos jossain ravintolassa olen löytänyt mieleiseni annoksen, saatan tilata sen saman joka kerralla :D etenkin Artturia tämä toisinaan kummastuttaa ja ärsyttää.

Lontoo matkakohteena ei kiinnosta minua.


Joulu on ihan mukava juhla, mutta on jotenkin älytöntä että kaikki joulukrääsä ilmestyy kauppoihin ennen kuin halloween on juhlittu.

Kun ensilumi sataa, tulen lähinnä vihaiseksi :D prkl en pääse pyörällä kouluun.

En ole vieläkään tajunnut, miksi Vain elämää- sarjaa hehkutetaan niin paljon.


from A piece of inspiration http://ift.tt/2gjnaiE
http://ift.tt/1fcpupQ

maanantai 7. marraskuuta 2016

A piece of inspiration LAUANTAILTA


Hattu NELLY / mekko & laukku H&M / takki & pörröbomber BIKBOK / kengät VAGABOND

Kuvat: Juulia / Juulia S.

Lauantai, Helsinki, kuohuvaa ja blogihömppää. Kiitokset kaikille asianomaisille! Minulla oli oikein mukavaa. Pitkästä aikaa myös minä ja päivän vaatetukseni päädyimme kameran eteen. Musta on kuvista päätellen noussut iloiseksi suosikkivärikseni ja olen nykypäivänä myös erityisen mieltynyt hattuihin.

Nyt keitän ison kupin teetä, kaivelen netflixistä jotain kivaa katsottavaa enkä mieti huomista koulupäivää. Rattoisaa maanantaita kuomat!


from A piece of inspiration http://ift.tt/2eG7C9n
http://ift.tt/1fcpupQ

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

A piece of inspiration AJATUKSIA INTTILESKEYDESTÄ


Tänään jäljellä 43 aamua. Eipä sentään sen enempää. Mutta miltäpäs tämä kauan odotettu (ehkä hieman myös pelätty, haha) inttileskeys on sitten tuntunut? Ensimmäiset ajatukset koko hommasta tuntui aika turhauttavilta. Miksi tää tapahtuu vasta tän ikäsenä ja kesken molempien yliopisto-opintojen, onko nyt ihan pakko? Oisko ollut helpompaa molemmille sillon heti lukion jälkeen 19-vuotiaina? Mutta nyt kun tarkemmin mietin, voin kuitenkin suoraan todeta, että ei. Vaikka kiva järjestely tämä Artturin intti ei kokonaisuudessa olekaan, on se paljon helpompaa kokea nyt kuin siinä vaiheessa elämää, kun kaikki on vielä lukion jälkeen ihan sekaisin ja auki. Silloin tarvitsin Artturia mun rinnalle enemmän kuin koskaan. Nyt pärjään ihan hyvin yksinkin, vaikkei yksin asusteleminen olekaan omasta mielestäni kovin mukavaa.


Alkuun mua ärsytti kaikista eniten inttileskikuittailut, mitä muilta ihmisiltä sain, nimittäin mua ei tilanne sillä hetkellä naurattanut ollenkaan (nyt voin onneksi jo naureskella asialle :D). Lisäksi toitotettiin paljon muun muassa sitä, että "opitpahan asumaan yksin ja tekemään ruokaa" ja "yksinasuminen kasvattaa luonnetta". Asumisen kanssa ei oikestaan muuttunut mikään muu, paitsi se että kotityöt tulee tietenkin tehtyä kaikki itsekseen ja tylsyys ja harmitus iskee usein, kun kotona ei odotakaan ketään kenen kanssa vaihtaa päivän kuulumiset. Olenhan aika ihmisläheistä tyyppiä nimittäin. Yksin pitää tottakai jokaisen aikuisen ihmisen osata olla, mutta kukaan ei voi kuitenkaan pakottaa pitämään siitä. Ruuanlaitossa on ihme kyllä tapahtunut jonkinmoista kehitystä, tai ainakin olen oppinut kokkaamaan luovemmin ja kokeilevammin, koska ei ole paineita siitä että toinen joutuis syömään sitä mahdollisesti epäonnistunutta ruokaa, haha.

Vaikka edellä mainitsin, etten suuremmin tästä yksin olemisesta nauti, on siinäkin silti puolensa. Saan aavistuksen enemmän asioita aikaiseksi ja mikä parasta, saan päättää itse milloin siivoan ja voin elää sotkuisessa kämpässä kenenkään valittamatta jos tahdon >:D Tällainen erossa oleminen on tehnyt ehkä myös hyvää parisuhteelle. Ollaan opittu molemmat arvostamaan sitä lyhyttä aikaa mikä saadaan viettää viikonloppuisin ja jälleennäkeminen on aina yhtä ihanaa ja sitä aina viikot odottaakin. Ehkä se on niin, että yhteistä aikaa arvostaa enemmän kun saa vähän ikävöidä. Löytyykö ruudun toiselta puolelta kenties inttileskikohtalotovereita?


from A piece of inspiration http://ift.tt/2fiHPlb
http://ift.tt/1fcpupQ

maanantai 31. lokakuuta 2016

A piece of inspiration HALLOWEEN LOOK

Heipähei tyypit pitkästä aikaa. Viimeviikko oli kokonaisuudessaan aikalailla super hektinen, joten en ehtinyt ajatellakaan bloggerin tekstikentän avaamista. Kiireinen viikko huipentui kuitenkin mukavasti lauantaisiin halloween-bileisiin, missä juhlin tämän näköisessä vankikarkuri-lookissa. Asun tärkein elementti, vangin paita, on äitini 80-luvulla ompelema koulutyö. Loput onkin sitten vaan kaapeista kaiveltua sälää, haha. Laskeskeltiin kavereiden kanssa, että nää oli nyt sitten kuudennet halloween-juhlat mitä ollaan juhlittu yhdessä. Eli aikamoinen perinnehän tästä on jo muodostunut! Onko teidän halloweenit jo juhlittu vai kenties juhlat vielä edessäpäin?


from A piece of inspiration http://ift.tt/2fo3LQW
http://ift.tt/1fcpupQ

tiistai 18. lokakuuta 2016

A piece of inspiration SE "EI NIIN KIVA" VUODENAIKA

Se on kuulkaa nyt kaverit rehellisesti niin, että minä en oikein pidä tästä vuodenajasta, jossa aurinko näyttäytyy tuurilla joskus, ulkona paleltuu ja päivä lyhenee. Yleensä tykkään höpistä tänne blogiin positiivisia juttuja niistä elämän suloisen ihanista puolista, mutta antakaas kun tällä kertaa ulisen hieman. Kuvissa sentään meininki on aurinkoisempaa, joten hieman tasapainotusta tähän hommaan :D

Lähes joka syksy ja talvi, oon potenut jonkin sortin kaamosturhautumista (en halua käyttää sanaa kaamosmasennus, se tuntuu liian vahvalta ilmaisulta tähän). Jälleen on se aika vuodesta, kun elämä tuntuu jotenkin erityisen harmaalta. Kivatkaan jutut ei jaksa innostaa täysillä ja tuntuu että parhaiten viihtyy sohvalla peiton alla netflixin seurassa. Asiaa ei yhtään helpota se, että oon nykyään yksin enemmän kuin koskaan, kun meidän kodin toinen asukas viettää vielä aikaansa armeijan harmaissa. Tuntuu että musta on myös tullut ihan mielettömän laiska tän syksyn myötä. Haluan tehdä juttuja ja olla enemmän ihmisten kuin netflixin kanssa, mutta oon niin laiska esimerkiksi pyytämään kaveria käymään tai lähteä itse jonkun luo :D Miksi, hei miksi?? Jakaako kukaan tätä samaa ongelmaa? Eli kaverit, jotka luette tätä, jos kieltäydyn kutsustanne, voitte tulla vapaasti kiskomaan mut vaikka väkisin pois sohvan uumenista.

Kummasti helpottaa, kun ikävät ja ärsyttävät asiat sanoo ääneen tai kirjoittaa näkyville. Kiitos ja anteeksi. Lupaan olla jatkossa positiivinen, mutta en kuitenkaan väkisin.

Sateen jälkeen paistaa kuitenkin aurinko ja talven jälkeen tulee kevät. Nyt sanonkin turhautuneelle minälleni sekä mahdollisille kohtalotovereilleni: Mene ulos, tapaa ihmisiä. Tee asioita, jotka tuntuu aidosti hyvältä. Jos harmittaa, sano se ääneen. Voin luvata että isosta harmista tulee siten edes vähän pikkuisempi.


from A piece of inspiration http://ift.tt/2eCjdbM
http://ift.tt/1fcpupQ

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

A piece of inspiration POZE 5 IN 1 KIHARRIN TESTISSÄ

Sain tilaisuuden päästä testaamaan Poze 5 in 1 kiharrinta, joka on hieman tavallisesta kihartimesta poikkeava. Tämä kiharrin sisältää viisi erikokoista kiharrinkappaletta ja yhden "johdollisen kappaleen" mihin näitä erikokoisia kiharrinkappaleita pystyy helposti vaihtelemaan. Mua tässä kiehtoi etenkin juuri tuo helppo vaihdeltavuus, ettei tarvitse omistaa montaa erikokoista rautaa, vaan kätevästi vaihdeltavia osia.

Pakkaus tälle laitteelle on jokseenkin suuri, mutta osat pysyvät ainakin hyvin ja turvallisesti tallessa. Isona plussana pakesta löytyvä lämmöltä suojaava hanska, jonka olisin tarvinnut jo ajat sitten! Aavistuksen suuri ehkä mun pikkuiseen tassuun mutta parempi kuin palaneet sormet :D

Kiharimen lämpötilaa voi säätää kahdelle eri tasolle. Luonnollisesti 1 on viileämpi kuin 2, mutta olisi ollut mielenkiintoista tietää lämpöasteet kuinka paljon nuo kaksi eroavat toisistaan. Tuo ensimmäinen lämpötila-aste tuntuu ainakin omaan käyttöön hieman turhalta.

Testasin jokaista eri kiharrinosaa ja tutkailin, miten erilaisia kiharoita milläkin niistä saa aikaiseksi. Jokaista kuvaa varten olen kihartanut muutamia hiussurtuvia lämpötilalla 2, jonka jälkeen availlut kiharoita kevyesti sormin. Kihartaimisen alle käytin lämpösuoja-/muotoilusuihketta.

Ensimmäisenä pakkauksen suurin rauta. Tällä saa aikaiseksi mukavan loivaa lainetta. Tulee varmaan toimimaan mulla etenkin arkikäytössä! Seuraava, astetta kapeampi rauta saa aikaan yllättäenkin aavistuksen kiharamman lopputuloksen, mutta ei kuitenkaan ihan sellaista korkkiruuvilookia.

Näiden kahden välinen eroavaisuus oli jokseenkin mielenkiintoinen. Vaikka nää on aikalailla samaa kokoa, mutta toinen on leveämpi alkupäästä, on lopputulos todella erilainen.

Tätä kaikista kapeinta rautaa kohden mulla oli suurimmat odotukset. Olin haaveillut tekeväni mukavan pörheitä kiharapilviä ja tällä se kieltämättä onnistui oikein hyvin! Kuvasta huomaa että toiselta puolelta kiharat ovat selvästi loivempia, mutta se johtunee siitä että lämpö on tehnyt tehtävänsä viiden eri kihartimen testauksen jälkeen :D Toisella kerralla kun taas kihartelin, niin hyvää jälkeä tuli.

Lisätietoja kihartimesta ja muista Pozen hiustarvikkeista löytyy täältä.

P.s Kun näin pitkästä aikaa tuli tehtyä hiusaiheista postausta, tekisi mieli pyöräytellä jotain kampausjuttuja tänne lisää! Eli jos teillä on nyt jotain erityistä toivetta niin heittäkäähän kommenttia :)

Postaus sisältää mainoslinkkejä


from A piece of inspiration http://ift.tt/2dJFUbU
http://ift.tt/1fcpupQ