Olen viimeaikoina karsinut paljon turhaa pois vaatekaapista ja samalla alkanut pohtia ostopäätöksiä tehdessä vaatteiden laatua ja käyttöikää. Samalla olen alkanut kiinnittää huomiota vaatteiden ja kenkien huoltamiseen, jotta ne kestäisivät kauniina käytössä pidempään. Kokosin tähän postaukseen muutamia vinkkejä vaatteista ja kengistä huolehtimiseen, mitkä ovat toimineet omalla kohdallani hyvin.
♥ Tutki pesuohjeet huolella ennen vaatteen pesua ja noudata niitä. Tämä tuli opittua kantapään kautta kun kerran poltin silitysraudalla mekkooni valtavan reiän :D olisi kannattanut vilkaista sitä lappua ensin
♥ Valitse kestäviä materiaaleja. Esimerkiksi farkut, jotka ovat suurimmaksi osaksi puuvillaa, voivat ehkä olla alkuun hieman jäykät mutta kestävät hyvänä pidempään.
♥ Älä pese turhan usein. Esimerkiksi farkkuja on turhaa pestä liian usein, ellei niihin tule näkyviä tahroja. Pesun sijaan kannattaa suosia tuulettamista vaatteen raikastamiseksi.
♥ Korjaa. Älä heti heitä vaatetta pois jos siihen tulee reikä tai repeämä vaan tartu neulaan ja lankaan.
♥ Trimmaa nypyt pois. Vaatteet alkavat näyttää nyppääntyessään varsin ikävältä, mutta onneksi nyppyjä vastaan on kehitetty helppokäyttöinen trimmeri! Oman trimmerini ostin Clas Ohlsonilta, mutta näin näitä myös Tigerissa hieman edullisempaan hintaan.
♥ Suojaa ja huolla kengät. Laadukkaat nahkakengät pysyvät kauniina pitkään, kun niitä muistaa huoltaa ja puhdistaa säännöllisesti. Tarvitset vain kenkälankkia ja vanhan sukan kiillottamiseen. Myös kangaskengät ja muut kannattaa käsitellä suoja-aineella ennen käyttöä.
from A piece of inspiration http://ift.tt/2opYHyH
http://ift.tt/1fcpupQ
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti