Kylläpä muuttui astetta helpommaksi mökkiraksailu, kun saimme oikeat parviportaat paikoilleen! Pariviikkoisen ajan apunamme ollut paikallinen timpuri teki nämä ohjeitteni mukaan ja hän sai kyllä visiostani hienosti kiinni. Portaista tuli juuri sellaiset kuin piti: mahdollisimman yksinkertaiset ja tikapuumaisen jyrkät. Tuvassa ei juuri tilalla mälläillä, joten portaille ei voinut varata yhtään ylimääräistä neliösenttiä.
Portaiden paikka oli alunperinkin tarkkaan laskettu, mutta näin loppuvaiheessa piti asemointia viilata vielä tarkkaan keittiösuunnitelmien avulla. Portaiden alle nurkkaan on tulossa keittiötaso, jonka korkeus ja pituus määrittää tarkasti sen, mistä kohdasta ja missä linjassa portaiden on vara nousta ylöspäin. Keittiökaupoilla hurahdin tosin lisäämään muutaman lisäsentin kokonaisuuteen, joten voi olla, että lopullisesti paikoilleen lyötynä portaita liikutellaan vielä sentti tai kaksi.
Porrasaukko oli jätetty yli-isoksi, joten sitä oli vara hieman pienentää. Portaiden yläpäähän tulee ylimääräinen askelma parven lattialaudoilla tehtynä. Vielä tuota askelmaa ei ole valmiina (runko ainoastaan), joten täytyy varoa astumasta läpi kattopaneeleista. Portaat on nyt kiinnitetty kevyesti paikoilleen - lopullinen jykevöinti tapahtuu sitten kun tuvassa on lattia ja kun olen ehtinyt käsittelemään portaiden pinnan.
Portaisiin emme hankkineet uutta tavaraa, vaan ne on tehty ylijäämäpuista. Ruuvinkannat aion kitata piiloon ja sitten maalata kokonaisuuden valkoiseksi. Pitää mietiskellä, viistetäänkö portaiden alareunaa vai annetaanko reunapuiden jatkua maahan tuollaisenaan.
Tästä alimmaisesta kuvasta voi luoda silmäyksen tuvan kattoon. Se on nyt paneloitu siististi umpeen, minkä myötä tilan ilme rauhoittui melkoisesti. Ihan helppo nakki ei tuo katon panelointi ollut, sillä ensin piti tasata korkeuseroja: Välikaton vasapuut ovat kiinni metallikiinnikkeillä, jotka laskeutuvat puita alemmaksi. Vasoihin piti kiinnittää ensin kolmen millin paksuiset huonekalulevysuikaleet, jotta korkeusero saatiin minimoitua. Sitten metallikiinnikkeiden sivuille askaroitiin ylimääräiset puukalikat, jotta kattopaneelit saatiin hyvin kiinni seinien reunoiltakin. Tämän lisäksi vasapuiden suoruudessa oli pieniä eroja, joten muutamista kohdista huonekalulevyt nappaistiin vielä perästäpäin pois. Timpurimme teki katon(kin) kanssa tosi siistiä jälkeä, eikä lopputuloksesta kyllä arvaisi minkälaisia haasteita pohjatöissä oli. Iso peukku ammattitaidolle!
Keittiö meille on saapumassa kuukauden päästä, joten siihen mennessä pitäisi saada tuvan lattia valmiiksi. Viikonloppuna olisi nyt tarkoitus jatkaa jonkinlainen pyrähdys eteenpäin ja rapata ainakin pesutilojen lattioita. Jep, rappaamiseen päädyttiin ja seinät siellä ovatkin olleet jo muutaman viikon pinnoitettuna - näyttää erittäin mieluisalta! Nämä loppuvaiheet yritämme nyt huhkia ilman palkattua apua. Katsotaan, kuinka tuskitta selvitään vai muuttuuko mieli vielä loppukevään aikana. Mahdoton urakka ei enää ole, mutta aikaa eri vaiheisiin saa kyllä uppoamaan roppakaupalla. Onneksi toukokuu näyttää ainakin tällä hetkellä väljemmältä kuin hurjat maalis- ja huhtikuu.
Iloista viikonloppua!
from Deko 133 http://ift.tt/2paqW3Z
http://ift.tt/1FmgaEW
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti