On helppoa rajata kuvasta pois epämiellyttävän näköiset asiat
Olen huomannut yhä useammin ja useammin törmääväni blogien ihmeellisessä maailmassa postauksiin, jotka käsittelevät blogimaailman pinnalisuutta sekä turhan siloteltuja kuvia. Halutaan nähdä yhä enemmän sitä todellista arkea, eikä vain kuvia mitä upeimmista ruoka-annosasetelmista ja täydellisestä elämästä. Pohditaan myös paljon, kuinka nykyään blogit ovat yhä ammattimaisempia ja kuvat kuin suoraan naistenlehtien muotikuvista. Siitä tuntuu syntyvän useille kovia paineita. Mutta onko toisen kuvista syytä ottaa tällaisa paineita? Miksi kuvat tuntuvat olevan joillekin suora todellisuus toisen elämästä?
Jo ennen sosiaalista mediaa olemme katselleet mitä upeampia kuvia esimerkiksi naistenlehdistä. Kuvia julkkiksista, upeista meikki-ideoista ja viimeisen päälle stailatuista asuista. Ovatko nämä kuvat sitten herättäneet enemmän inspiraatiota, epävarmuutta vai kenties jopa kateutta? Jokainen on kokenut sen omalla tavallaan joten en uppoudu nyt siihen sen syvemmin. Useat kyllä tietävät, kuinka lehtien kuvat ovat käsiteltyjä ja tarkoin mietittyjä, mutta entäs tämän päivän blogi- ja instagramkuvat? Sosiaalisessa mediassa jokainen pystyy luomaan itselleen kanavan, missä voi julkaista materiaalia itsestään. Alkuun kuvat ovat olleet tavallisempia, mutta kameroiden kehittyessä kuvien laatu on parantunut ja ihmiset ovat alkaneet oppia paremmiksi valokuvaajiksi ja kuvankäsittelijöiksi. Näin myös oma mediamme on kokenut muutoksen erilaiseen suuntaan.
Jopa ilmaiseksi ladatulla kuvankäsittelyohjelmalla voi ehostaa omankin nassun aikamoiseen kuosiin
Voiko tällä hetkellä kyse ollakin yleisestä medianlukutaidon heikentymisestä eikä maailman yhtäkkisestä pinnallistumisesta? Voivatko pelkät kuvat muka kertoa toisen elämästä koko totuuden? No eivät tietenkään kyllähän me se kaikki tiedetään. Mutta miksi silti näihin tällaisiin ajatuksiin tulee törmättyä yllättävän usein? Kuvalla on helppo huijata katsojaa, vaikkei se olisikaan tarkoituksena.
Välillä sorrun itsekin ajattelemaan jonkun kivan kuvan nähdessäni "ai että miten täydellistä, minäkin tahdon", mutta koetan aina muistaa, että koskaan ei voi tietää millainen totuus kuvan takana piilee. Tykkään katsella kauniita kuvia ja saada niistä inspiraatiota, mutta erotan kyllä helposti milloin kuvan eteen on nähty enemmän vaivaa kuin vain pari kameran klikkausta. Olisihan se mukavaa nähdä välillä niitä kuvia todellisesta elämästä, mutta kannattaa ensin miettiä, kuka sitten on se joka haluaa lisätä kuvan sotkuisesta kodistaan tai tyhjästä jääkaapistaan. En minä ainakaan, koska jo pelkästään sen sotkuisen kodin katsomisesta tulee huono fiilis niin miksi ikuistaisin sen kaikkien nähtäville?

Hidas, ihana ja rentouttava aamu, vai sittenkin äkkiä nappaistu kuva sängyssä kahvikupin kanssa?
Paljon avoimeksi jääneitä kysymyksiä, ehkä liian vähän vastauksia. Vaikka kuinka toivoisimme sosiaalisen median kuvien muuttuvan aidommaksi heti, sen kertoo vain tulevaisuus tuleeko niin käymään. Helpottaaksemme tämän hetkistä somekuvatuskaa voimme tehdä olomme hieman paremmaksi ainakin seuraavien keinojen avulla:
- Muista, ettei sinun tarvitse lisätä sosiaaliseen mediaan sellaisia kuvia, joita et halua lisätä.
- Sinun ei myöskään tarvitse seurata somenkäyttäjiä, joiden kuvat saavat sinulle huonon fiiliksen ja ahdistuksen.
- Blogi, instasi ja mikä tahansa somekanavasi on juuri hyvä sellaisenaan. Ole oma itsesi ja tuota sellaista sisältöä mikä tuntuu susta oikelta. Älä vertaa liikaa muihin tai yritä olla joku muu.
Mukavaa pääsiäislomaa! :)
Mukavaa pääsiäislomaa! :)
P.s. Väärinkäsitysten välttämiseksi: Keskimmäinen kuva on käsitelty vain tätä postausta varten.
from A piece of inspiration http://ift.tt/2pbiGkU
http://ift.tt/1fcpupQ
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti