Tänään jäljellä 43 aamua. Eipä sentään sen enempää. Mutta miltäpäs tämä kauan odotettu (ehkä hieman myös pelätty, haha) inttileskeys on sitten tuntunut? Ensimmäiset ajatukset koko hommasta tuntui aika turhauttavilta. Miksi tää tapahtuu vasta tän ikäsenä ja kesken molempien yliopisto-opintojen, onko nyt ihan pakko? Oisko ollut helpompaa molemmille sillon heti lukion jälkeen 19-vuotiaina? Mutta nyt kun tarkemmin mietin, voin kuitenkin suoraan todeta, että ei. Vaikka kiva järjestely tämä Artturin intti ei kokonaisuudessa olekaan, on se paljon helpompaa kokea nyt kuin siinä vaiheessa elämää, kun kaikki on vielä lukion jälkeen ihan sekaisin ja auki. Silloin tarvitsin Artturia mun rinnalle enemmän kuin koskaan. Nyt pärjään ihan hyvin yksinkin, vaikkei yksin asusteleminen olekaan omasta mielestäni kovin mukavaa.
Alkuun mua ärsytti kaikista eniten inttileskikuittailut, mitä muilta ihmisiltä sain, nimittäin mua ei tilanne sillä hetkellä naurattanut ollenkaan (nyt voin onneksi jo naureskella asialle :D). Lisäksi toitotettiin paljon muun muassa sitä, että "opitpahan asumaan yksin ja tekemään ruokaa" ja "yksinasuminen kasvattaa luonnetta". Asumisen kanssa ei oikestaan muuttunut mikään muu, paitsi se että kotityöt tulee tietenkin tehtyä kaikki itsekseen ja tylsyys ja harmitus iskee usein, kun kotona ei odotakaan ketään kenen kanssa vaihtaa päivän kuulumiset. Olenhan aika ihmisläheistä tyyppiä nimittäin. Yksin pitää tottakai jokaisen aikuisen ihmisen osata olla, mutta kukaan ei voi kuitenkaan pakottaa pitämään siitä. Ruuanlaitossa on ihme kyllä tapahtunut jonkinmoista kehitystä, tai ainakin olen oppinut kokkaamaan luovemmin ja kokeilevammin, koska ei ole paineita siitä että toinen joutuis syömään sitä mahdollisesti epäonnistunutta ruokaa, haha.
Vaikka edellä mainitsin, etten suuremmin tästä yksin olemisesta nauti, on siinäkin silti puolensa. Saan aavistuksen enemmän asioita aikaiseksi ja mikä parasta, saan päättää itse milloin siivoan ja voin elää sotkuisessa kämpässä kenenkään valittamatta jos tahdon >:D Tällainen erossa oleminen on tehnyt ehkä myös hyvää parisuhteelle. Ollaan opittu molemmat arvostamaan sitä lyhyttä aikaa mikä saadaan viettää viikonloppuisin ja jälleennäkeminen on aina yhtä ihanaa ja sitä aina viikot odottaakin. Ehkä se on niin, että yhteistä aikaa arvostaa enemmän kun saa vähän ikävöidä. Löytyykö ruudun toiselta puolelta kenties inttileskikohtalotovereita?
from A piece of inspiration http://ift.tt/2fiHPlb
http://ift.tt/1fcpupQ
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti