No mutta, mainiota maanantaita itse kullekin siellä ruudun toisella puolen! Pahimmat opiskelukiireet on viimein selätetty ja elämääni on tupsahtanut yllättävän paljon vapaa-aikaa. Tuli ikävä kirjoittamista, joten päätin taas ottaa tämän mukaan elämääni. Vaikka elämä on ollut välillä hektistä, on se silti ollut myös aika ihanaa ja jännittävää. Tällä hetkellä olen siis aikalailla onnellinen ja tyytyväinen (lukuunottamatta kehossani jylläävää flunsssaa). Jottei tämä kirjoittelun alku lähtisi liian kankeasti, päätin aloittaa pehmeästi tällaisella kivalla ystäväkirjajutulla, jonka löysin Lindan blogista. Tykkään nimittäin vastailla kysymyksiin. Aloitetaas.
MINÄ
Nimeni on: Anni Eveliina
Jotkut tosin kutsuvat minua: Äniksi
Olen syntynyt: Mikkelissä 7.7.1993
Pienenä olin varma, että minusta tulee: Opettaja. Ekoilla luokilla ala-asteella mulla oli ihan mahtavia opettajia ja halusin itse olla tulevaisuudessa samanlainen!
Kolme parasta piirrettä minussa: Huumorintaju, empaattisuus ja se että osaan heittäytyä hauskoihin juttuihin miettimättä liikaa mitä toiset ajattelee
Lähitulevaisuuden suunnitelmia: Valmistua ajallaan. Ensi keväänä olisi tavoitteena saada kandin tutkinto kasaan!
Harrastan: Jos näin rehellisiä ollaan, tää kaikki harrastustouhu on vähän jääny :D Kyllä siellä jumpassa tulee käytyä sillon kun ehtii ja huvittaa muttei mitään kummosempaa.
SUOSIKIT
Kaupunki: Kivoja kaupunkeja on monia, mutta mä valkkaan silti Jyväskylän koska koti ♥
Kaupunki tai maa jossa haluaisin käydä: Haavelistalla tällä hetkellä muun muassa New York ja Kroatia
Ravintola & annos: Paljoa en ravintoloissa käy, mutta ihastuin kyllä totaalisesti Hanko sushin susheihin!
Juoma: Vesi, kahvi
Sarja: Tällä hetkellä oon ihan koukussa netflixin Valtiatar- sarjaan :D ilmankos ne harrastukset on vähän jääny...
Sovellus: Instagram
MUUTA
Paras tapa tuhlata 50 euroa: Johonkin sellaiseen, mitä sillä hetkellä oikeasti tarvitsee eikä kyse ole mistään sekundatuotteesta
Mitä pakkaat matkalle mukaan: En jaksa eritellä, mutta perus arvotavarat, vaatteet ja semmoset. Ens kerralla tavoitteena kun lähden matkalle, että mietin oikeasti tarkkaan kuinka monta vaateriepua tarvitsen mukaan.
Perjantai-illan herkutteluja varten ostan kaupasta: Irtokarkkia, ei oo parempaa
Viimeisin ostokseni: Korvikset vuosijuhlia varten
Ajoissa vai myöhässä: Ajoissa ois tietty parasta olla aina mutta mulla tulee lähes aina kiire. Opittavaa on.
Kuvat: Juulia Sallinen / Juulia S.
from A piece of inspiration http://ift.tt/2oru3kD
http://ift.tt/1fcpupQ
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti