tiistai 14. maaliskuuta 2017

Taru's Collection Blogin tulevaisuus

Palaanko takaisin pitkän hiljaisuuden jälkeen?
Tätä olen pohtinut pitkin alkukevättä ja välillä olen jättänyt asian ihan kokonaan ajattelematta. Olen ollut poissa blogimaailmasta viikkoja, enkä ole vieläkään täysin varma blogin tulevaisuudesta. Blogi on minulle rakas asia, mutta muut tärkeämmät asiat ovat vieneet aikaani ihan tuhottomasti. En ole varma, millaisessa määrin aikani riittää tälle harrastukselle jatkossa. Enkä aio siitä kyllä repiä stressiäkään.

Miten palata takaisin ja ketä minun juttuni enää edes kiinnostaa?
Palaan takaisin kirjoittelemalla itseäni innostavia juttuja silloin kun minulla on aikaa. Myös blogisuoneni täytyy sykkiä tarpeeksi, jotta teksteistä tulee itselleni mieluista julkaistavaa. Uskon, että ruudun siltä puolen löytyy ihmisiä, joita minun kirjoitukseni edelleen kiinnostavat - tauostani huolimatta. Minun täytyy myös hieman pohtia sitä, millaisia asioita voin teille elämästäni täällä jakaa ja kuinka suurissa määrin.

blogintulevaisuus

Seliseli miksi en kirjoitellut aiemmin.
Noh, suoraan sanottuna ei ole tehnyt mieli. En ole keksinyt kirjoitettavaa, minulla ei ole ollut aikaa ja sitä rataa. Omistan edelleen kyllä tietokoneen, mutta suurimman osan ajastani koneella vietin joko koulussa tai poikaystäväni (kyllä, minulla on nykyään sellainen) koneella. Koulu minulta loppui, joten ehkäpä nyt olisi taas enemmän intoa myös vapaa-ajalla hakata näppäimistöä ja runoilla supermahtavia juttuja tännekin.

Lyhyestä virsi kaunis, toivotaan siis että tämä mennyt "sometauko" antaa uutta puhtia tälle laiskalle bloggaajalle!


from Taru's Collection http://ift.tt/2mIAl1i

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti