perjantai 3. maaliskuuta 2017

Dreams of Paradise TARVITAANKO MOTIVAATIOTA?

Ei tarvita, ainakaan mun mielestä. Harmillisen usein kuulee, miten ihmiset jättävät asioita tekemättä vain sen takia, ettei heillä ole motivaatiota. Tottakai on selvää, että hyvä motivaatio voi parantaa suoritusta ja lisätä tekemisen mielekkyyttä, mutta ilmankin motivaatiota voi päästä pitkälle.


Jos odottaisin aina vain motivaatiota ennen lenkille lähtemistä, liikkuisin huomattavasti harvemmin kuin nyt tai tuskin lähes ollenkaan. Ainakin omalla kohdallani tekeminen itsessään lisää usein motivaatiota ja samalla lailla kuin nälkä kasvaa syödessä, myös liikkumisesta tulee mukavampaa mitä useammin sitä tekee. Kehittyminen edellyttää jatkuvaa harjoittelua, ja nimenomaan tulosten näkeminen ja jano parempiin tuloksiin on se, mikä todellisuudessa motivoi.

Motivaation korostaminen yhteydessä esimerkiksi liikuntaan, opiskeluun tai siisteyden ylläpitämiseen on turhaa, sillä motivaatio ei tee mitään puolestasi. Se olet sinä, joka laittaa lenkkarit jalkaan, kirjan käteen tai kaivaa imurin siivouskomerosta esiin. Toki motivaatio voi tehdä asioista mukavampaa ja hommien etenemisestä sujuvampaa, mutta se ei ole edellytys minkään tapahtumiselle. Tärkeämpää olisi luoda itse omat edellytyksensä asioiden tekemiselle ja ryhtyä motivaation puutteen syyttämisen sijasta tuumasta toimeen. Esimerkiksi työpaikalla harva jättää hommia tekemättä sanoen pomolle, että "minulla ei ole nyt oikein motivaatiota palvella tänään asiakkaita", vaan tekee homman siitä huolimatta parhaansa mukaan. Samalla lailla meidän tulisi toimia jokapäiväisessä elämässä urheilun ja kaiken muunkin suhteen. Hoitaa hommat kotiin ja jättää turha nuriseminen sikseen.


Kukaan ei jätä iltaisin hampaita pesemättä motivaation puutteen vuoksi, vaan se tehdään kaikesta huolimatta, koska näin on opittu tekemään. Miksi jättäisimme siis treenin tai opiskelun väliin? Ideaalitilanteessa liikunnasta tulee hampaiden pesun kaltainen, luonnollinen osa arkea ja treenit tulee tehtyä oli sitten motivaatiota tai ei. Pikkuhiljaa urheilusta tulee tapa ja joka kerta se on helpompaa. Useimmiten kaikista hankalinta on nimenomaan se lähteminen, vaikka tosiasiassa resepti siihenkin on yksinkertainen. Sen kun vain vaihtaa vaatteet ja astuu ovesta ulos! Tietysti tärkeää on myös kuunnella itseään ja omaa kehoaan, ja antaa sille lepoa kun se sitä vaatii, mutta yleensä (ainakin omalla kohdallani) treenien väliin jättäminen johtuu laiskuudesta tai väsymyksestä. Väsyneenä ei kannata tehdä kovaa treeniä, mutta silloinkin pieni urheiluhetki voi olla parempi kuin ei mitään ja todennäköisesti kevyt liikunta lisää energiatasoja loppupäiväksi.


Jos vain lakattaisiin syyttämästä motivaation puutetta, ja ryhdyttäisiin toimeen? ♥


from Siru I. http://ift.tt/2mBJ0Uw
http://ift.tt/1QUkjqj

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti