Eilen istahdin koulun jälkeen keittiön pöydän ääreen, keitin kupin kahvia ja selasin uutta Elleä. Aurinko paistoi sälekaihtimien läpi ja kahvin kruunasin kanelilla. Jalkaan vedin just pesusta tulleet alpanvillasukat ja hiukset nostin sotkuiselle nutturalle. Olin aiemmin suunnitellut loppupäiväksi "kun pääsen koulusta kotiin teen sitä ja tätä, ja ehkä lähden käymään täällä ja ja ja", mutta kun istuin hetkeksi, ajatukset heittivät automaattisesti pauselle. Tuli tunne, että tänään rauhoitun ja kerään energiaa loppuviikkoon.
En missään nimessä ole ylikuormittunut tai loman tarpeessa, mutta tarvitsen jonkun verran omaa aikaa. Kaikki tarvitsee. Eilinen oma aika ei ollut suunniteltua, vaan yllättävää. Meitsi meni täysin tunteen viemänä ja pistin hetkeksi kaikki ajatukset sekä päivän suunnitelmat stopille. Se ei aina ole helppoa, varsinkaan silloin, jos väkisin sitä yrittää. Eilen se tapahtui itsestään - hyvä niin.
Klisee, mutta aikaa ei voi pysäyttää ja maailma jatkaa pyörimistään, vaikka itse hetkeksi pysähtyisikin. Hetken pysähtymisen jälkeen on helpompi hypätä takaisin arkeen ja tietynlaiseen ajan kanssa sumplailuun. Otan tuon aika-käsitteen ennemmin haasteena kuin uhkana. Jos joskus siitä stressailen, aina joku muistuttaa, että kaikki järjestyy aina - tavalla tai toisella. Niinhän se menee.
from R - Riikka K http://ift.tt/2eP5MBX
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti