Heips ja ihanaa alkavaa viikonloppua kaverit! ♥ Mulla on vielä nämä pari hassua päivää aikaa parsia elämää kuntoon ennen kuin koulu taas jatkuu. Loma on kulunut hyvin rennoissa merkeissä ja oon ollut tosi paljon ihan vaan kotona tai sitten nähnyt kavereita ja sukulaisia. Päivät ovat pyörineet pitkälti pelkästään ruoan ja lukemisen parissa, mutta sitten sinne väliin on mahtunut myös treenejä, koiran ulkoiluttamista, leffassa käymistä, ilta ulkona ja ripaus tanssia. Oon käpertynyt lähes päivästä toiseen joulupukin tuomaan vaaleanpunaiseen oloasuun mutta niinä päivinä kun liikkumiseni ovat yltäneet jonnekkin olohuonetta ja keittiötä kauemmas on pitänyt tietty vähän freesautua.
Tämän rennon asukokonaisuuden valkkasin päälle kun lähdin kahvilaan yhteen palaveriin ja taisin vetää samaiset rytkyt vielä parin päivän päästä leffaan lähtiessä ja sitä seuraavana päivänä päivällisellekin. Mutta hei, puolustuksekseni on pakko sanoa, tämä neule on aivan supermukava. Osa kankaasta on ihanan kevyttä cashmerea, joka tuntuu niin pehmoiselta mutta samalla sopivan lämpimältä ja peittävältä päällä. Olen myös ihan koukussa vuoden ainoaan alelöytööni, sillä nämä legginssit ovat paitsi mukavat, myös ihanan jämäkät ja paksut, joten niitä voi käyttää melkein housumaisesti. Kengistä on turha sanoa sen enempää - nämä ovat tämän talven ehdottomat suosikkini. Näillä pakkasilla pitäisi kyllä kehitellä jotakin karvavuorta väliin, joten ehkä tänään olisi aika keksiä jotakin uutta päälle pantavaa. ;D
H&M neule
Cubus legginssit
Blanco kengät
Ihanaa päivänjatkoa sulle, muistakaas hymyillä! ♥
from Siru I. http://ift.tt/2hWSU19
http://ift.tt/1QUkjqj
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti