torstai 12. tammikuuta 2017

Pita's Thaimaa 2016: Rattanakosin, Thip Samai & China Town

Bangkokin neljäs päivä pyhitettiin Vanhankaupungin alueelle, jota kutsutaan nimellä Rattanakosin. Hypättiin meijän hotellin viereiseltä Chong Nonsi asemalta skytrainiin ja mentiin sillä muutama pysäkki lähelle joen rantaa, Saphan Taksin asemalle, josta pääsee satamaan. Oltiin jo ekana päivänä käyty siellä päin pyörimässä, joten oli jotain hajua miten veneverkosto toimii. Alkuun tuntu, et sitä oli jotenki vaikee hiffata.



Jokea pitkin pääsee kulkee erilaisilla paateilla. Joillain hotelleilla on omat veneet, johon voi hyppää kyytiin, jos on menossa river side hotellin suuntaan. Sen lisäks menee sellasia hop on, hop of turistiveneitä. Sit menee vielä muutamaa erihintaista express veneitä. Veneissä oli eriväriset liput, jonka avulla pysty kattomaan venekartasta, että millä kaikilla laitureilla veneet pysähtyy. Me katottiin kartasta missä suunnassa on Khao San Road ja lähettiin sitä kohti. Venellä liikkuminen ei ollu kovin nopeeta. Mut mikäs siinä päivää paistatellessa ja jokivartta kattoessa!




Haluttiin käydä tsekkaamassa millanen paikka on reppureissaajien suosima Khao San Road. Heti satamasta lähtien oli perille asti kylttejä, joiden mukana pääs perille. Katu oli eloisa, paljon ihmiä, kauppiaita ja ravintoloita. Iltaisin siellä on kuulemma paljon bileita. Mun mielestä koko paikka oli aika hirvee turistirysä... Kun alkureissun oli tottunu kulkemaan kaduilla, jossa on vaan muutamia länkkäreitä, oli tällänen turistikeskittymä aikamoinen shokki. Kokoajan oli joku huutelemassa ravintolaan sisään tai tuputtamassa jotain opaskierroksia. Käytiin jädellä ja käppäiltiin pikaisesti katu läpi ja lähettiin menee sieltä. :D Huh.





Khao San Roadin lähistöllä oli kyllä muita ihan kivanoloisia katuja. Käppäiltiin ilman sen suurempaa suunnitelmaa vanhankaupungin alueelle. Rakennustyyli oli näillä seuduilla ihan erilainen, kun esimerkiks Silomissa tai muualla siellä Skytrainien ja metron lähettyvillä. Vanhaankaupunkiin ei siis mee mitään noita äsken mainittuja. Rattanakosin näytti aika samalta kun Phuket town tai Krabi town. Nää esimerkkinä siksi, kun en oo muualla Thaimaan kaupungeissa käyny. Vanhastakaupungista löytyy paljon nähtävyyksiä.





Me tyydyttiin kattoo nähtävyyksiä vain pikavilkasulla ulkopuolelta. Temppelit yms. on kyllä hienoja, mutta tulee vähän jännä olo mennä niihin sisään kun siellä on porukalla jotkut uskonnoliset menot kesken. Ei siitä kukaan ehkä moksiskaan olis, mutta jotenkin se tuntuu siltä, että on vaan häiriöks. Yhdessä paikassa kuitenkin käytiin ihan kunnolla kattelemassa, What Saket. Sinne sai vähän kiivetä ja se on aika kivaa!






Portaiden kapuamisen jälkeen oli nälkä. Illan ruokapaikka oli jo tiedossa. Mä oon suuri pad thai fani, joten jo kotona olin googlannut Bangkokin parasta pad thai ravintolaa. Kirjoitukset oli kaikki yhtämieltä mikä se oli. Legendaarisimman pad thai annoksen saisi Thip Samaista. Olin lukenu et paikka aukee joka päivä viideltä illalla ja sen tunnistaa jonosta. Sinne siis! Wat Saket oli siinä ihan huudeilla, joten oltiin heti viiden jälkeen kärppänä paikalla. Ravintola oli levittäytynyt puoliksi kadulle valmistamaan annoksia ihan hirveetä vauhtia. Syöjiä oli raflan sisällä ja myös kaikki katupöydät oli varattuja. Koko mesta oli auennut vasta vartti sitten. :D Jono oli pitkä mut ei siinä muu auttanut kun perään vaan. Tätä ei voi missata. Joku 30-40min jonossa seisoskeltiin. Aika ei ees tuntunu pitkältä kun silmä kovana katteltiin kokkien toimintaa. Päästiin ulkopöytään istuu ja tilattiin ravintolat signature annokset, eli kananmunaan käärästyt pad thait. Ai että mikä maku. Pad thai taivas...






Jonon pituus pysyi aika vakiona siihen asti mitä me aikaa tuolla vietettiin. Kyllä kannatti jonottaa. Thip Samaista lähettiin taas käppäilee kohti ei mitään. Vähän väsytti, mut mä halusin vielä keksiä jotain tekemistä lopulle illallle. Sain idiksen että mentään tsekkaamaan China town, joka on kans jokseenkin samoilla suunnilla. Muutaman kilsan päässä. Hämäriä katuja oli vähän tylsää kulkee, mut kun pääs China townin liepeillä, alkoi kiinalaiset kyltit vilkkua. Mä en tiiä miks mulla on joku fiksaatio just tälläsiin katuvaloihin... :D Ne näyttää vaan niin hienoilta.




China townissakin olis ollu paljon kaikkia ruokajuttuja. Isoja ravintoloita ja paljon katukojuja. Harmi että ei ollu yhtään nälkä... Otettiin kuitenki jälkkäriks dragon fruit shake ja kupillinen ötököitä. Heinäsirkkoja ja jotain toukkia. Hyviä oli! China town olis varmaan ollu ihan mielenkiintonen käydä tsekkaa myös päivällä, mut ainakin nyt nähty se siisti valomeri. Kun China town oli nähny, käppäiltiin taas pari kilsaa lähimmälle metroasemalle ja sit hotelliin nukkumaan. Bangkokin kaikki päivät tuntu aika pitkiltä, kun iltasin oli ihan poikki kaikesta siitä kävelystä. Jalat iiihan rikki aina kun pääs takas hotlalle. :D Oli se kyllä sen arvoista aina...

from Pita's http://ift.tt/2ij3tXq

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti