lauantai 21. tammikuuta 2017

Aleksiinan VUODENVAIHTEEN PUHELINKUVAT

pp6

1-2/ Tanssinäytösten esiintymislookit olivat todella mieleeni, varsinkin popissa valkoisen ja farkun yhdistelmä näytti tosi kivalta! Instasta löytyy myös pieni videopätkä itse esityksistä, kun kerrankin uskalsin julkaista videon sinne.
3/ Joulukuun alussa pääsin laittautumaan vähän toisissa merkeissä, kun juhlimme Emman lakkiaisia.
4/ Alennusraakasuklaata ja smoothie bowl iltapalaksi.
5/ Lempikahvilani Turussa, Fontana Cafe. Tuolla tuli juotua överi Nutellakaakao.
6/ Yksi tämän hetken lempiruuistani, nyhtökaura-texmexsalaatti ruisnachoilla.

pp7

1/ Perinteeksi muodostunut Kauneimmat joululaulut-tilaisuus kirkossa.
2/ Söpöin saamani paketti.
3/ Mitäpä olisi joulu ilman kuumaa kaakaota?
4/ Jouluaaton asusteisiini kuului tietysti tonttulakki sekä punaiset huulet.

pp2

Siirrytään jouluaatosta uuden vuoden viettoon. Tällä kertaa vuosi vaihtui Joensuun sijaan Turussa ja pieniä vastoinkäymisiä lukuunottamatta aatto sujui ihan superhauskoissa merkeissä!

pp4

1-2/ Tämä sanonta tuli taas (melkein) todistettua, kun palasimme baarista kämpille. Näkymä joenrannasta on vaan niin nätti.
3-5/ Alkuillasta laittauduimme yhdessä, minkä jälkeen söimme illallista twister-boolin kera ja muistelimme kuluneen vuoden parhaita hetkiä. Sen jälkeen suuntasimme etkoille Jossun kaverille ja ilotulitusten kautta päädyimme loppuillaksi Börs Nightclubiin. Ehdottomasti paras baari, missä olen tähän mennessä ehtinyt käydä.
6/ Tuomiokirkon edessä olevasta joulukuusesta oli pakko ottaa kuva.

pp5

1/ Kahvia ja H&M:n kuvaston selailua. Kohta pitäisi kääntää katse jo tulevan kevään trendeihin.
2/ Vielä jouluherkkuja: Essin tekemiä raakasuklaakonvehteja ja English Tea Shopin jouluteelajitelma.
3/ Tigerista löytynyt sivellinteline toi päivitystä meikkauspöydälle.
4/ Tämän vuoden ensimmäinen päivä vietettiin oikein rennosti peittojen alla. Tilattiin Foodoran kautta kiinalaista ja katseltiin leffoja ilman kiirettä mihinkään.
5/ Vaihteeksi vähän hömppälukemista.
6/ Teekutsuilla tyttöjen kanssa.

pp3

Pakkaspäivien viettoa visusti sisätiloissa ja pehmoisissa vaatteissa. Sukat ja tossut sain joululahjaksi kavereilta ja niistä onkin tullut ihan lempparit kotihengailussa!

pp1

Ja lopuksi vielä viime vuoden tykätyimmät instakuvat. Lakkiaiset taisivat viedä selkeän voiton näissä :D

-Aleksiina


from Aleksiinan http://ift.tt/2jKzcVT
http://ift.tt/1GAghDU

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti