sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Deko 133 Malttamaton

Eilen oli superkaunis päivä; pakkasta oli juuri sopivasti ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Kun tuollaisina hetkinä sattuu olemaan Rautavaaralla tulevan kotijärvemme maisemissa, mieli lähtee vaeltamaan malttamattomasti tulevaisuuteen.

Istuimme siskoni kanssa kahvipöydässä ja hän tiedusteli, tuntuuko minusta siltä että mökki on pian valmis vai että se ei ole sitä lähelläkään. Tuohon oli helppo vastata, sillä tällä hetkellä tuntuu tasan tarkkaan siltä, että valmistuminen siintää ikuisuuden päässä. Että edessä on pitkäpiimäinen tie, missä loppusuoraa ei nykytilanteessa pysty vielä edes hahmottamaan. Vastaukseni tueksi luettelin listan seuraavista työvaiheista, joita tuntuu riittävän kaikille sormille ja varpaille.

Ollemmehan me projektin kanssa oikeasti jo hyvässä vauhdissa. Se vain aina sumentuu silloin, kun unelmoi jo niin kovasti valmiista. Myös nämä odottelujaksot vaikuttavat fiiliksiin: mökin pohjan on pitänyt antaa nyt rauhassa sulaa ennen töiden jatkumista.

Olen luonut Pisterestiin vain itselleni näkyvän, salaisen kansion nimellä Uusi koti. Siellä taitaa olla jo satoja inspiraatiokuvia niin mökin kuin talonkin varalta. Noita selatessa ja uusia kuvia pinnaillessa malttamattomuus ei ainakaan helpota. :')


Alkuillasta kävimme miehen kanssa siivoilemassa mökin sisätiloja ja totesimme, että rakennus tuntuu heti valmiimmalta, kun lattia on valettu. Hiekkavaihe on aina hiekkavaihe, joten toivottavasti pääsemme siitä pian eroon! Raksamiehet tulevatkin tontille tänään ja laittelevat seuraavaksi lattian valukuntoon ja viimeistelevät ulkolaudoituksia. Valuporukka on eri sakkia, jospa he ehtisivät jatkohommiin sitten mahdollisimman pian.

Milloin sitten pitäisi olla oikeasti valmista? Viimeistään juhannuksena, näin olemme päättäneet. :) Tuo ajankohta antaa reilun aikavaran omille töillemme Dekotalon osuuden jälkeen. Sovimmekin jo siskoni kanssa, että sitten keskikesällä juhlitaan jussia meidän mökkiterassilla. Sitä (malttamattomasti) odotellessa!

Rentoa sunnuntaita!




from Deko 133 http://ift.tt/2k3gruN
http://ift.tt/1FmgaEW

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti