Se malttamaton raksailija täällä taas hei! Tai ei oikeastaan enää niin malttamaton, sillä mökkihommat pyrähtivät taas yhden etapin eteenpäin. Meidän raksamiehemme kävivät puurtamassa tontilla reilun vuorokauden, minkä myötä ulkolaudoitukset ovat nyt viimeistelyjä vaille valmiit ja sisätiloissa saimme hyvästellä hiekanmuruset näkyvistä.
Lattiastyroksit ja verkot niiden päällä ovat siis paikoillaan. Valuporukka on tulossa hommiin ensi tiistaina, mikä oli hurjan mukava uutinen. Viikonloppuna ei ole tämän myötä puhteista puutetta: meidän oma tehtävämme on nimittäin kiinnitellä valuverkkoihin lattialämmityskaapelit paikoilleen ennen betonishowta. Mökkiin tulee sähköinen lattialämmitys koko alalle ja rakennuksessa on tarkoitus pitää peruslämpö päällä aina ja ikuisesti.
Etuterassin runko on jo valmis, mutta lautojen kiinnittely jätettiin sulempaan ajankohtaan - noin jäisinä ei niitä kannata asennella. Sen verran lautoja kuitenkin ruuvattiin paikoilleen, että terassialueella pystyy liikustelemaan turvallisesti.
Nuo järvelle päin antavat isot ikkunat ovat hurjan mieluisat. Tällä hetkellä hykerryttää joka kerta, kun kuljen niiden ohitse. ♥ Lasipinta-ala tulee kasvamaan niiden vieressä vielä, kunhan lopullinen ovi laitetaan paikoilleen; siinäkin ruutu jatkuu ylhäältä alas.
Kävin eilen töiden jälkeen tallentelemassa näitä kuvia ja päätin kömpiä hangessa myös rantaan saakka. Järveltä katsottuna mökki pilkottaa puiden takaa toistaiseksi vasta puolittain. Tiedän, että kunhan päästään joskus siistimään kasvustoja, tulevat nuo puut aiheuttamaan pohdintaa. Siltä kantilta, että mitä kaadetaan ja mitä ei. Onneksi sitä ei tarvitse päättää vielä tähän hätään.
Keli tummeni nopeasti ja lähtöä tehdessäni alkoi sininen hetki jo laskeutua. Oli pakko kömpiä vielä uudestaan rantaan ja napata tämä alin maisemakuva järven suuntaan.
Tänään pitää työpäivän jälkeen kiskoa siivouskamppeet niskaan ja käydä raikkoilemassa mökin ympäriltä nuo kaikki viimeisimmästä pyrähdyksestä syntyneet jämälaudat pinoon. On niin paljon mukavampi kipitellä mökkikäynneillä, kun ympäristö ei ole sikin sokin; raksasiivous kuuluu muutenkin meidän asiakkaiden toimenkuvaan.
Hymyjä loppuviikkoon! :)
from Deko 133 http://ift.tt/2k3xCyG
http://ift.tt/1FmgaEW
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti