keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Taru's Collection Kurkkaus tulevaan vuoteen

Teitkö uudenvuoden lupauksia?
Minä tein, kuten jokainen vuosi. Tänä vuonna lupaukseni on hyvin yksinkertainen: muista nauttia elämästä ja asioista, jotka vuosi tullessaan tuo. Lyhyemmin sanottuna, turha stressi pois. Viime vuonna tuli stressattua ihan tarpeeksi varastoon, joten tänä vuonna tuota varastoa ei tarvitsisi täyttää laisinkaan. Asetan hyvinvointini tänä vuonna etusijalle, mistä en vuosi sitten vielä osannut välittää niin paljoa. Kun itse voin hyvin, luistaa arkikin paljon paremmin.
Olen aina ollut sitä mieltä, että täytyy tehdä sitä mistä tykkää.

Tämä vuosi tuokin tullessaan paljon uusia ja kivoja juttuja, joista tahdon nauttia stressaamisen sijaan!

Kurkkaus17-2

Tänä vuonna...

Pitäisi valmistua.
Ja ei, minulla ei ole vielä harjoittelupaikkaa. Opintoni ovat sujuneet ihan mallikkaasti sekä aikataulussa ja opparikin on jo tekeillä, joten harjoittelu on ainoa asia tällä hetkellä mikä voisi valmistumistani jarruttaa. Ihan hurjaa, että minulla loppuu opetuskin koulussa jo maaliskuussa! Aion kuitenkin valmistua tänä vuonna, tämän tavoitteen aion saavuttaa. Tämä on asia, josta koituu varmasti jonkin verran epätoivottua stressiä. Opparin tekeminen ja harjoittelu ovat kuitenkin pohjimmiltaan mielenkiintoisia asioita. Odotan valmistumista aivan hurjana, vaikka tykkäänkin opiskelusta ihan jonkin verran tällä hetkellä.

Olen KuoTran hallituksessa tapahtumavastaavana.
Minua harmitti jo viime vuonna, että en muistanut hakea opiskelijayhdistyksemme hallitukseen mukaan. Tänä vuonna päätin hieman yllättäen hakea mukaan ja ilokseni pääsin kuin pääsinkin hallitukseen tapahtumavastaavaksi. Tapahtumien järjestäminen ja suunnittelu ovat aina olleet minulle todella mieluisia hommia, joten tämä homma sopii minulle kuin nenä naamaan. On muutenkin kiva olla mukana loistavassa porukassa kehittämässä opiskelijayhdistyksemme toimintaa - vielä kun tätä koulua on hieman jäljellä.

Kurkkaus17-1

Toimin lippukunnanjohtajana.
Kerran partiolainen, aina partiolainen. Lopetettuani työt ravintola-alalla, tarvitsin jotain jolla kalenteriani täyttää. Yhdistyshommat ovat nykyään lähellä sydäntäni, joten partiohommiin paluu oli jokatapauksessa listallani. Hieman yllättäen ja extempore lupauduin lippukunnanjohtajaksi lippukuntaani, jossa olen nuoruusvuosinani useita vuosia partiota harrastanut. Tässä hommassa pääsen oppimaan hurjasti uutta ja tekemään paljon kaikkea mielenkiintoista. Pääsen mm. suunnittelemaan ja kehittämään toimintaa, hoitamaan hallinnollisia asioita, vastaamaan toiminnan turvallisuudesta ja toimimaan yhteistyötahojen kanssa. Tärkeintä on tehdä tästä harrastuksesta mahdollista lapsille ja nuorille.

Olen mukana Rotaract-toiminnassa.
Ja jotta nämä yhdistyshommat eivät vain pääsisi loppumaan kalenteristani, olen mukana myös Rotaract-toiminnassa. Tämä minun innostus hallitustoimintaan on aivan tämän meidän klubille syytä. Todellinen aivopesu. Meidän Kuopion yhdistyksemme on vielä aika tuore, mutta mikäs sen mukavampaa kuin olla mukana kehittämässä tuoreen yhdistyksen toimintaa puheenjohtajan roolissa. Sen verran voin paljastaa, että opparini (jonka teen yhdessä ystäväni kanssa) liittyy osittain Rotaract-toimintaan, joten tulen olemaan näissä kuvioissa tiiviisti mukana koko vuoden.

Aion asua Kuopiossa.
En karannutkaan Tampereelle, vaikka edelleen osa minusta haluaisi karata sinne seuraavalla mahdollisella junalla. Nämä yhdistyshommat, jotka ovat minulle kuin rakkaita harrastuksia, kuitenkin hieman vaativat läsnäoloani täällä kalakukkojen luvatussa kaupungissa. Päätin siis antaa Kuopiolle vuoden aikaa näyttää, mihin tämä kaupunki vielä pystyy. Tähän mennessä Kuopio ei ole aiheuttanut pettymyksiä, joten luottavaisella mielellä katson tulevaan. Itseasiassa tämä vuosi on alkanut aika mahtavissa fiiliksissä, mistä olen hieman jopa yllättynyt.
Elämä tosiaan yllättää ja ilmeisesti Kuopio myös!

Kurkkaus17-3
Kuvat: Salla Klemettilä / BellaPhoto

Muita suurempia suunnitelmia ei oikeastaan ole.
Tottakai reissaaminen ja parit festarit ovat toivelistallani, mutta ne järjestyvät jos ovat järjestyäkseen. Ulkomailla ei varmaan tänä vuonna pahemmin tule reissattua, mutta pidän sormet ristissä ja tiputtelen kolikoita säästöpossuun varmuuden vuoksi.

Harrastuksiin kuuluvat tänäkin vuonna sirkuksessa ilma- ja pariakrobatia sekä se perinteinen salilla punttien nostaminen. Ajattelin myös hankkia Sykettä-liikuntatarran, jolla pääsen riehumaan myös korkeakoululiikunta tarjonnan parissa. Ei varmaan ainakaan tylsää tule tänä vuonna ja kesäkuntokin saattaa jopa yllättää - Ainakin niin toivoisin.

Aion myös jatkaa samaa tavoitetta kuin viime vuonna: jokaisesta juhlasta (ystävänpäivä, vappu, juhannus...) teen entistä paremman. Viime vuodesta on melko vaikea parantaa, sillä jokainen tuollainen päivä oli todella onnistunut. Seuraavaksi saa nähdä, miten tämän vuoden ystävänpäivä haastaa viime vuoden. Jännää!

Minkälaisia suunnitelmia teillä on alkaneelle vuodelle?


from Taru's Collection http://ift.tt/2jw6OY5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti