perjantai 22. tammikuuta 2016

Miss Joy ROSES MAKE THE DAY

Moikka rakkaat! ♥ Mun pää on lyönyt tyhjää koko viikon ja tuntuu että tälläkin hetkellä jumittaa, ja paljon. Koitin eilen jo aloittaa postauksen rustaamista teille, mutta ei syntynyt niin mitään ajatuksen juoksua tai sanatulvaa. Joten enpäs sitten kirjoittanutkaan...Oonko ainut kelle käy näin :D No voinhan mä toki jakaa mun viime päivien kuulumiset teille. Hhmm....oon siis istunut koulussa tylsistymiseen asti, kironnut tota pakkasta joka viimein hellittää ensi viikolla, jess!!, ravannut salilla ( hyvä minä! ) ja tuijottanut netflixistä Gossip Girliä.

DSC_78444

Oikeastaan mulla oli ideana tulla kertomaan teille vähän kodista, meidän kodista, näiden kuvien kanssa. Ollaan asuttu J:n kanssa kohta melkein 9 kuukautta täällä omassa asunnossa ja kyllä tää tuntuu jo ihan kodille. Oikeastaan enemmän kuin kotikoti eli porukoiden koti. Muuton aikaan tuntui ihan hirveälle jättää oma huone ja tuttu talo, mutta nykyään mulla on kotoisampi olo täällä meidän omassa pienessä kaksiossa kuin vanhassa huoneessa, jännää.
Ja niin, oon taas hurahtanut kukkiin kotona. Ostin viime viikolla kimpun ruusuja koristamaan meidän olkkaria ja voi kun ne piristää ♥ tällä hetkellä kaupoissa on ihana tulppaani ja ruusu tarjonta että eihän niiden ostoa voi vastustaa!

DSC_78599
DSC_78455
Home Sweet Home

Mutta hei, toivottelen teille nyt ihanaa viikonloppua!
PicMonkey Collagepmopp


from MISS JOY http://ift.tt/1nDHmOx
http://ift.tt/1IvnVNt

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti