keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Deko 133 Petipuuhia

Terveiset vauhtiviikon keskeltä! Meillä on tänään töissä iso kokous, jonka vedän yhdessä toisen kollegan kanssa. Ollaan saatu tehdä pohjatöitä kaiken muun homman ohessa, mutta ihan mukavan flown puukkimana. Toissapäivänä jouduin kiertämään töistä kotiin toisen paikkakunnan kautta, kun tukkirekka oli ajautunut poikittain tielle ja tukki normaalireittini kokonaan. Kyllä kiroilutti lähteä pidemmälle kiekalle, kun juuri kyseiselle päivälle oli sovittu Dekotalon työpäällikön kyläily. No, viiveestä huolimatta ehdittiin istua nelisen tuntia ja käydä läpi yksi jos toinenkin asia.

Eli joo, uuden talon suunnitelmathan täällä on jo aloitettu. Voisi sanoa, että visiot ovat ajatustasolla jo hyvinkin pitkällä, vaikka aikataulullisesti mitään ei vielä hetkeen tapahdu. Tälle vuodelle ei ole muuta konkreettista luvassa, kuin tontin raivausta ja mahdollisesti ensivaiheen maatöitä. Jälkimmäistä varten tarvitaan kuitenkin rakennuslupa valmiiksi, joten siksi suuntaviivat talosta on oltava selvillä ajoissa. Vähän olen puntaroinut sitä, kuinka paljon ja missä vaiheessa alan teille projektista raportoimaan: olen sen verran taikauskoinen, että uskon liian aikaisessa vaiheessa maalailtujen, julkisten haavekuvien tuovan epäonnea. :) Kell onni on, se onnen kätkeköön. ♥ Mutta no worries, konkreettiset etapit tulen kyllä selostamaan!

Nämä kuvat ovat meidän makuuhuoneestamme. Siellä värimaailma noudattaa samaa linjaa kuin muuallakin talossa: harmonisen vaaleaa ja harmaata mustalla höystettynä. Joulupukki kuuli toiveeni tekstiileistä ja paketeista paljastui toivomani vaaleanharmaa päiväpeitto ja uusia lakanoita useampikin pari. Nämä neuloskuviota toistava printtilakanat ovat Ellokselta ja tykkään niistä hirmuisesti! Kolmiulotteinen kuvio näyttää lumoavalta ja huijaa silmää urakalla. ♥

Jos mahdollista, niin tykkään sängynpäädystä päivä päivältä enemmän. Liitutaulumusta on täydellisen rouhea ja valkoiset lukulamput täydentävät päätyä loistavasti. Siirsin omalle yöpöydälleni vielä tunnelmavaloksi PR Homen pöytälampun, jonka hankin viime kesänä Ruotsista, edellisessä postauksessani esittelemästä JB Homesta.

Seuraavassa kuvaparissa on lipasto, jonka muutosta en ole teille vielä esitellytkään. Sehän on oikeasti akaasiapuuta ja alkuperäiseltä väriltään punertavanruskea. Lipasto oli aiemmin vierashuoneessa, mutta siirsin sen meidän makkariin ja maalasin mustaksi jo loppukesästä.

Syy, miksi en ole esitellyt lipastoa uudella paikallaan ennen tätä, on hyvin ilmeinen. Se nimittäin toimii meillä makkarin TV-tasona eikä ole sisustuksellisesti kovin inspiroiva blogiesiteltävä. Erittäin käytännöllinen se kuitenkin on ja näppäränkokoinen tuohon nurkkaan. En tiedä, oletteko kaipailleet makuuhuoneesta laajempia näkymiä, mutta ajattelin, että olisi nyt ihan hauskaa paljastaa sen varjeltu salaisuus. Tämä TV kun ei vielä ole se kaikista huonoin blogikuvien aihe...


Oikeasti meillä makkarissa katsellaan nimittäin telkun lisäksi tätä urheilullista näkymää, jytäkkää crosstraineria. Nykyisillä neliöillä sille ei ole muuta säilytysaluetta, mutta onneksi laite jää täysin seinänpätkän ja sisäoven taakse nurkkaan; ei näy muihin huoneisiin. Jospa sitten siinä seuraavassa talossa olisi tällekin oma paikkansa. :)

 Mukavaa loppuviikkoa!




from Deko 133 http://ift.tt/1OQKXSq
http://ift.tt/1FmgaEW

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti