torstai 28. tammikuuta 2016

MEIKKIPUSSIN UUSIA TULOKKAITA

beautypopup
Heips ihanat! Nyt olis vuorossa tätä uusien meikkijuttujen esittelyä niin kuin lupasin. Jotkut teistä oli innoissaan tästä postauksesta, hyvä niin, sillä niin mäkin olen! Mun mielestä kosmetiikka-aiheisia postauksia on tosi kiva tehdä, niin kuvaamisen, muokkaamisen ja tekstin kirjoittamisenkin kannalta. Sain tilaisuuden tehdä taas yhteistyötä ihanan Beauty Pop Upin kanssa, joten osa tämän postauksen tuotteista oon saanut blogin kautta.
anastasia beverly hills
Oon jo useamman vuoden ajan aina täyttänyt mun kulmiani kynällä, mutta nyt päätin testailla jotain uutta. Kyseessä on siis Anastasia Beverly Hillsin Dipbrow Pomade. Oon lukenut tosta niin paljon hyviä juttuja, että päätin itsellenikin hankkia kyseisen tuotteen. Oon ollut kyllä erittäin tyytyväinen! Toki toi vaatii hieman harjoittelua ja vie vähän enemmän aikaa. Kulmakynällä piirsin mun kulmat minuutissa, mutta tällä menee varmaankin viitisen minuuttia jos jaksan/ehdin laittaa kunnolla. Lisäksi tämä pysyy hyvin kulmissa koko päivän.
nyx huulipuna
Musta on tullut kunnon huulirasvahamstraaja. Tykkään tällä hetkellä tummista ja mattaisista sävyistä. En oo koskaan ennen kokeillut Viva La Divan meikkejä, mutta tämä lilan sävyinen Kharma vei mut mennessään. Ihmettelin sitten kotona että tulipa ostettu lila huulipuna. VLDn meikit ovat ihan superhalpoja, mutta niistäkin oon lukenut paljon hyvää. Tämäkin huulipuna pysyi yllättävän hyvin huulilla. Mua kyllä häiritsee näissä meikeissä niiden halvan näköinen ulkoasu... Ei jatkoon.

Beauty Pop Upista saatu Nyxin simply vamp huuliväri sävyssä She Devil oli mulla tänään ekaa kertaa käytössä. Kävin äidin kanssa neljän tunnin shoppailureissulla (mukaan lukien ravintolakäynti) ja tämä pysyi ihan super hyvin huulilla! Kyselin koko ajan äidiltä onko mun huulipunat lähtenyt, mutta siinä ne vaan pysyi. Tykkään!
nyx
Toinen Nyxin tuote tarttui BPUn nettisivuilta mukaan. Kyseessä on siis Baked Blush poskipuna, sävyssä Ladylike. Oon kuullut että tämä on täydellinen dupe versio Macin vastaavalle tuotteelle! Tätä testasin sormella ja toi kyllä kivaa hehkua. Multa ei löydykkään kunnon poskipunaa, joten tä tulee enemmän kuin tarpeeseen.
the balm
Oon kuolannut the Balmin meikkejä vaikka kuinka kauan, ja niitä löytyi BPUn valikoimasta, jes! Tilasin Mary-Lou Manizerin, joka on siis korostusväri. Ehdin kokeilemaan tätäkin vaan sormella, mutta olin kyllä positiivisesti yllättynyt. Ihanasti kimalletta, korostaa varmasti niin upeesti poskipäitä. Voisin itseasiassa tehdä jotain meikkivideota jossain kohtaa, jos teitä kiinnostaa?
kosmetiikkablogi
En ymmärrä miksi näitä L.A. Girlin Pro conceal peiteaineita kehutaan niin kovin. Mun mielestä ei peitä yhtään niin hyvin, mitä ajattelin. Onneks ei mennyt hukkaan kuin pari euroa. Jatkan kuitenkin tän käyttöä, kunnes se täydellinen peiteaine löytyy. Jos teillä on jotain ehdotuksia niin kertokaa ihmeessä!
the balm
Multa ei löydy meikkiboksista kunnollisia luomivärejä, joten aattelin pistää BPUsta tilaukseen the Balmin luomiväripaletin, NUDE 'tude. Testailin sävyjä käsiin ja tuntuu ihan mielettömän pigmenttisiltä. Veikkaanpa, että nämä pysyvät hyvin myös luomilla. Tämä paletti sisältää 12 upeaa sävyä, kiiltävää ja mattaa. Paketissa on myös peili sekä pieni sivellin, plussaa siitä!
real techniques
Koska Real Techniquesin siveltimet ovat ihan parhaita, pistin mä BPUsta tilaukseen tämän Flat contour siveltimen. RTn siveltimiä multa löytyy entuudestaan, mutta tämä on ensimmäinen Bold Metals sarjasta! Ihan mun lemppari sivellinmerkki.
beautypopup alennuskoodi
Sain myös teille lukijoille jotain kivaa! Eli siis alennuskoodi, joka on voimassa 8.2.2016 asti. Alennuksen saa siis kaikista tuotteista. Kipin kapin ostoksille, jos meikkivarasto kaipaa täydennystä.


from about my life http://ift.tt/1TpW87H
http://ift.tt/1G6NSif

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti