perjantai 26. kesäkuuta 2015

Tea Marika cosmo in my dreams

Vasemmalla alla näkyy Cosmopolitanin UK-versio. Luen aina mieluiten brittiläisten kappaleen kyseisestä lehdestä, sillä musta asia on ajankohtaisempaa ja muoti varioi enemmän kuin Suomen puolella. Miksi otin aiheeksi Cosmon? Koska se tunkee uniini. Luit oikein, Cosmpolitanin true story -juttu tunkeutui vahvasti mieleeni. Opin, ettei traagisimpia tarinoita kannata lukea juuri ennen nukkumaanmenoa. Nimittäin lehdessä oli juttu tytöstä, joka oli joutunut elokuvateatterissa ammuntakohtauksen keskelle. Hän loukkaantui, mutta selvisi iskusta. Seuraavana yönä minä näen neljä eri unta, joista kaikki olivat toiminnantäyteisiä. En selvitä yksityiskohtia, mutta esimerkiksi ekassa unessa seison kerrostalon katolla katsomassa alas, kun joku oli juuri hypännyt katolta asfaltille. Mietittiin siellä ylhäällä miten selvitetään tilanne. Kaiken lisäksi henkilö oli jäänyt henkiin. Tokassa unessa jotakuta ammuttiin, kolmannessa oli ollut vakava fillarionnettomuus jne. Ei kauheen kivaa käydä läpi yöllä tollasta, ja toivonkin ettei tuo toistu. Vain positiivisia juttuja ennen nukkumista jatkossa! Ei mulle koskaan kauhuleffoista mitään tule...

150625150625150625

Tragediat sikseen. Heräsin tänään outoon oloon, kun iskä herätti mut aamukahville ja sanoin tulevani pian. Nukahdin kuitenkin uudestaan ehkä viideksi minuutiksi, ja näin unen, jossa join aamukahvit ja söin kaurapuuroa. Iskä lähti töihin ja mä jäin pöydän ääreen. Pian kuitenkin herään ja iskä kutsuu kahville. Mitävv... Ei kaurapuuroa, mutta kahvi on pöydässä. Iskä ei ollut lähtenyt vielä töihin. Olin puolisen tuntia hämmästynyt, kunnes sisäistin todellisuuden ja jätin unen sikseen. Omituista. :-D Mun pitää varmaan mennä nukkumaan aikasemmin, meno on nyt sooooo weird.

Kohta syvennyn työjuttuihin, kun hoidetaan yksi sopimus loppuun skypessä ja iltapäivällä meenkin kaverini kanssa asuntonäyttöön. Ei mulle kämppää mutta mahdollisesti hänelle. Voi olla ihan kiva pitkästä aikaa katsella asuntoja, koska muistan ainakin pienempänä tykänneeni siitä.

from TEA MARIKA http://ift.tt/1LyQcX3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti