keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Sadepisaroita Niittykukkasilla Kukkaistytön kesähulinoita

Jotenkin mä kuvittelin, että kesällä mulla olisi enemmän aikaa kuvailla ja postailla. Kuitenkin asia näyttää menevän aivan päinvastoin, mulla ei joko ole aikaa tai olen niin väsynyt että postaaminen on viimeisenä listalla. Mutta parempihan se on, että kirjoittelee silloin kun oikeasti hyvältä tuntuu ja jaksaa, kuin että väkisin vääntäisi joka päivä jotain turhaa! Tarkoitus oli maanantaina syventyä blogihommiin, mutta väsyneenä työpäivän jälkeen ennen Joensuuhun lähtöä nukahdinkin sohvalle, ja siihen meni mun suunnitelmat blogin päivityksestä :-D Nyt on viimein taas sellainen rakonen, että ehdin kirjoitella. 

Juhannus meni oikein kivasti synkeistä säistä huolimatta! Vietin juhannusta rakkaiden läheisten kanssa, ja mukaan mahtui porukkaa kavereista sukulaisiin. Grillailtiin, saunottiin, käytiin mökillä, maisteltiin hieman ilolientä ja pyörähdettiin Oravabaarissa (ekaa kertaa ikinä, olipas kivaa :D)! Lauantaina jopa heitin talviturkin, ja hyiiii miten jäätävää vesi olikaan! Jalat meni melkein tunnottomiksi, ja sain uintiseuranikin naureskelemaan juostessani hirveetä vauhtia saunan lämpöön. Juhannus on kyllä ihana juhla siitäkin syystä, että tulee syötyä kunnolla. Tehtiin paljon erilaisia salaatteja sekä mussutettiin maissia, makkaraa (mulle soijanakkeja hehe), herkkusieniä, lettuja.. Namskis. 

Maanantaina suuntasin tosiaan vielä Joensuuhun ihania ystäviäni moikkaamaan! Oli aivan ihanaa viettää aikaa tyttöjen kanssa, vaikka mulla särkikin koko maanantain mukavasti päätä. Herkuteltiin, shoppailtiin, höpöteltiin, kävin ripsihuollossa.. Pikavisiitit Joensuun suuntaan on aina yhtä mukavia ja piristäviä viikon kohokohtia, joiden avulla jaksaa taas töissä puurtaa! Ajelin viime yönä Kuhmoon takaisin ja kuittasin tänään kaikki univelat nukkumalla puoli kahteen asti. 

playsuit H&M / kukkapanta Glitter / korkkarit Zara 

Tässä asussa viiletin menemään muutama viikko sitten, jolloin kelitkin olivat pari päivää hieman lämpimämmät. Tykkään tuosta playsuitista kamalasti, vaikka onnistuinkin ajaessani irrottamaan hurjan määrän noita hapsuja :-D En ymmärrä miten onnistuin saamaan ne joka väliin. Nyt suuntaan kattomaan leffaa kera mansikoiden, kermavaahdon ja suklaan hyvää seuraa unohtamatta! Palaillaan, pus


from Sadepisaroita niitynkukkasilla http://ift.tt/1e3WZd2
http://ift.tt/1cNHAMY

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti