Kulunut raskausviikko oli ylivoimaisesti henkisesti rankin koko odotuksen aikana. Olon tyyneksi tehneet hormonit ovat kai virallisesti tipotiessään ja kaikenlaiset kauhukuvat nostelevat inhottavasti päitään. Onneksi sain nauttia niistä harmoniahormoneista kuitenkin melkein koko raskauden. Nyt toivon, että imetyshormonit pitäisivät minua seuraavaksi hyvänä. Juhannuksen aikaan aloin panikoida jälleen synnytystä ja heti maanantaina sainkin sitten taas uutta mietittävää.
Tämä haamu-look kuvaa hyvin tämänhetkistä olotilaa…
Maanantaina Kätilöopistolla vauvalle tehtiin siis onnistunut ulkokäännös, mutta jo samana iltana tuntui, että perätilassa oltaisiin taas. Seuraavana päivänä tuntui jo vahvasti siltä, että vauva on ihan täsmälleen samassa asennossa kuin ennen käännöstä – eli siinä perätilassa. Vatsa on koko ajan selvästi toispuolinen: oikealla ylhäällä on iso kova kohta eikä se oikein voi olla muu kuin pää. Tuntuu, että oma pääni hajoaa kun yritän tulkita vauvan liikkeitä: oliko tuo nyt nyrkki vai jalka.
Tällä hetkellä en toivo, että vauva kääntyisi oikein tai väärin, toivon vain, että pääsisin tästä epätietoisuudesta. Haluaisin päästä mahdollisimman pian ultraan, ja jos vauva on perätilassa, varaamaan välittömästi sektioaikaa. Olisi helpottavaa tietää. Ja valmistautua tulevaan varmempana siitä, mitä tulee tapahtumaan. Välitin neuvolaan toivomuksen, että tsekkaisimme vauvan asennon ultralla ensi viikolla, kun olen menossa muutenkin neuvolaan. Vastaus oli, että näin tehdään, jos ultralaite on vapaana juuri silloin. Jos ei ole, asento varmistetaan sitä seuraavalla viikolla Kätilöopistolla, jolloin sektio pitäisikin todennäköisesti tehdä jo samalla viikolla.
Huomasin, että palasin näin loppumetreillä siihen alkuraskauden piinaavaan epätietoisuuteen ja matelevaan aikaan. Silloin viikkokin tuntui järkyttävän pitkältä ajalta ja meni ikuisuus siihen, että viimein pääsi ensimmäiseen ultraan tsekkaamaan, että vatsassani ylipäätään on mitään. Sen jälkeen viikot ovat soljuneet eteenpäin supernopeasti, kunnes aika pysähtyi jälleen. Nyt odotan taas vain sitä hiton ultraa.
Jotain kivaakin kuitenkin mahtui viikkoon. Jostakin syystä en nyt viihdy kotona vaan haluaisin olla jatkuvasti liikkeellä, joten olen pyörinyt kaupungilla: käynyt omassa rauhassani syömässä, kirppiksillä ja aleshoppailemassa. Jalat ovat olleet aivan poikki kävelystä, mutta olen nauttinut menosta. Lisäksi olen täydentänyt tarvikevarastoa aika kiitettävästi: meiltä löytyy nyt näiden juttujen lisäksi Stokkelta testiin saatu kantoreppu, sitteri, sähköinen sekä manuaalinen rintapumppu ja vaunutkin saimme viimein roudattua isosiskolta tänne meille. Olin varautunut köyhtymään parisataa euroa, mikäli tarvitsen sähköistä rintapumppua, mutta sellainen sattui löytymään siskolta – jes! Sitterinkin saimme siskolta vaunukaupan päälle. Enää puuttuu ihan muutamia juttuja, jotka käväisen lähipäivinä hakemassa Ikeasta. Lisäksi viikonlopulle on tiedossa ihan megakivaa tekemistä: ystävän häät ja itä-länsi-ottelun seuraamista Hyvinkäällä! Kun vain saisi ikävät ajatukset pyörimästä päästä…
from Mutsie http://ift.tt/1BQSNsi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti