Kaupallinen kampanja, yhteistyössä Plan B -viinit
Jos joku tarjoaa hyvät lähtökohdat varasuunnitelmien tekemiseen, niin Suomen kesä. Mökillä järjestettävistä grillikutsuista on parasta suunnitella suoraan kaksi versiota: ulkona ja sisällä.
Kutsuimme ystävämme mökkivierailulle, ja tarkoituksena oli grillata ja syödä mökin terassilla. Tällä kertaa jouduimme kuitenkin turvautumaan varasuunnitelmaan jo iltapäivällä, sillä vettä tuli taivaan täydeltä pitkin päivää.
Sen verran sade sentään taukosi välillä, että jotain saatiin kypsennettyä myös pallogrillissä.
Muuten Rouva turvautui lähinnä mökin kaasuhellaan ja kokkasi illallisherkut kaasu-uunissa. Siis siinä uunissa, joka polttaa pohjalta ja jättää pinnalta raa'aksi ja jonka roudasimme kotoamme mökille keittiöremontin yhteydessä.
Menussa oli uunissa paahdettuja ja kasviksilla ja sinihomejuustolla täytettyjä, lipstikalla maustettuja suippopaprikoita, joiden päälle oli ripoteltu vielä ruohosipulia.
Pöydän kala-antimet olivat Hakaniemen hallin Kalakauppa Rosendahlin ihanaa lämminsavulohta sekä Rouvan itse graavaamaa kuusenkerkkäsiikaa.
Ja se oli kyllä hyvää! Ruodottomien siikafileiden väliin on laitettu reippaasti suolaa ja tuoreita kuusenkerkkiä, ja niiden on annettu maustaa kalaa yön yli. Sitten kala on leikattu ohuiksi siivuiksi.
Kaupassa oli jo uusia perunoita, ja niiden kanssa oli tarjolla uunissa paistettua Mouhijärven Herkkujuustolan Metsuri-juustoa, joka sulaa uunissa ihanaksi juustokastikkeeksi.
Grillistä tuli tällä kertaa vain grillattuja parsoja ja Reinin lihan karitsan tuoremakkaroita.
Rio-koira katseli kaihoisasti pöytäämme. Eppu-raukka piti laittaa jo jäähylle, sillä tämä pieni ihana tyttö tuntui olevan liikaa vanhan herran mielenrauhalle.
Plan B -valkoviini oli raikas ja erittäin sopiva kalaruoille ja perunoille, ja punaviini maistui erinomaisesti makkaran kanssa - ja vielä vähän sen jälkeenkin.
Illan todellinen Plan B oli kuitenkin jälkiruoka.
Rouvan oli tarkoitus tehdä mökkimme kaasu-uunissa ihanaa raparperipiirakkaa, jonka päälle oli tarkoitus tulla pohjataikinaa selkeästi kosteampi jogurttitäyte.
Mutta kuinkas kävikään: hankala kaasu-uuni todella poltti piirakan pohjasta mustaksi ja jätti sen pinnalta raa'aksi. Rouva oli jo aikeissa heittää koko tortun roskiin, mutta sain ylipuhuttua hänet kaapimaan piirakan raa'an osan toiseen vuokaan ja heittämään pois vain sen totaalisesti palaneen.
Kun hän paistoi piirakan kypsäksi matalassa lämmössä ja koristeli lopputuloksen vielä tuoreilla mansikoilla ja orvokeilla, lopputulos ei todellakaan näyttänyt siltä, että vuokaan on yritetty pelastaa vain se, mikä on pelastettavissa! Lähes koko torttu katosi, ja vieraat kehuivat.
Kesäyön hämärtyessä ja sateen yhä ropistessa vieraat hipsivät omalle mökilleen.
Minä sain syödä loput raparperipiirakasta!
Plan B Sauvignon Blanc 2014, Frankland River, Australia. Alkon tuotenumero 549557, hinta 11,84 €.
Plan B Shiraz 2012/2013, Frankland River, Australia. Alkon tuotenumero 429867, hinta 13,08 €.
Alkoholilainsäädännön vuoksi jutun kommentointi ja jakaminen sosiaalisessa mediassa ei ole mahdollista.
from Isyyspakkaus http://ift.tt/1TPGulD
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti