Kesä alkoi nyt! Monessakin mielessä.
Ensinnäkin: jäin kesälomalle.
Toisekseen: ilmat näyttävät nyt muuttuneen lämpimämmiksi, aivan kuten suunnittelinkin.
Kolmannekseen: kävimme ensimmäistä kertaa puistopiknikillä ja pyysimme mukaan myös ystävämme.
Edellisestä puistopiknikistä olikin vierehtänyt tovi, ja muistelimme, että ulkoilutimme Nasua viimeksi, kun kummallakaan perheellä ei ollut vielä lasta. Siitä on siis vähintään neljä vuotta.
Ai mitä Nasua?
Tätä vaaleanpunaista otusta. Se tuli perheeseemme noin kymmenen vuotta sitten ja nimettiin Nasuksi. Se on meidän pieni kaupunkipallogrillimme, joka on periaatteessa helppo ottaa mukaan puistopiknikille.
Omilla jaloilla seisovaa grilliä saa käyttää kaupungin puistoissa, mutta kertakäyttögrillit ovat ongelmallisia, sillä ne kuumenevat pohjasta ja polttavat myös alustansa.
Piknikpaikkamme Kaisaniemen puistossa olikin lähestulkoon paras mahdollinen, mitä lapsiperhe voi toivoa.
Sopivassa suhteessa aurinkoa ja varjoa - ja kymmenen metrin päässä iiiiso hiekkalaatikko!
...ja liukumäki!
Kiittelen vieläkin itseäni tämän paikan valinnasta, sillä saimme ruokailla ja rupatella rauhassa neljättä tuntia ilman, että kumpikaan mini-ihmisistä osoitti mitään kyllästymisen merkkejä.
Ja semisti aidatulla alueella piti katsella vain, että tattiaiset eivät karkaa pyörätielle.
Rouva oli tehnyt mukaan uusista perunoista tehdyn perunasalaatin, ja pallogrillistä saimme lautasille makkaraa, vihreää parsaa ja halloumijuustoa.
Jälkiruoaksi Rouva oli paistanut raparperipiirakan, jonka painikkeeksi keitin termoksellisen americanoa (espressoa jatkettuna kuumalla vedellä).
Rouvakin uskalsi luopua villatakistaan. Kesä on siis todella täällä!
Olikos meillä vähän hauska piknik?
No oli!
Ja tästähän tämä loma vasta alkaa!
from Isyyspakkaus http://ift.tt/1SVESp5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti