Kylpyhuoneremonttimme on täydessä vauhdissa, mutta ei todennäköisesti millään valmistu ennen vauvan tuloa. En silti kadu, että remppa aloitettiin, koska muuten se olisi venynyt hamaan tulevaisuuteen. Tosin sen olisi voinut kyllä mieluusti aloittaa hiukan aikaisemmin, mutta minkäs teet, kun taloudessa asustaa kaksi toisinaan vähän saamatonta ihmistä. Näillä mennään.
Hyvässä lykyssä remppa saadaan taputeltua ennen vauvaa, jos sektiota ei tarvitse tehdä. Sektiohaavan kanssa taas suihkuton taloutemme lienee vähän huonompi homma, joten siinä tapauksessa joudumme ehkä lähtemään synnäriltä suoraan evakkoon. Välillä tosin tekisi mieli lähteä nukkumaan jonnekin muualle, sillä herään joka aamu Dinon vauhkoon huutokonserttoon, kun remppamies saapuu työmaalleen. Yritäpä selittää vannoutuneelle vahtikoiralle, että se on se sama kiva poika, jonka olet nähnyt joka päivä aiemminkin.
Kaikki kiva on meikäläisellä vielä edessä remontin suhteen: materiaalien ja kalusteiden valinta sekä tietysti sisustus. Pinterest-kansiossani on kahdenlaista tyyliä: boheemimpaa ja yksinkertaisempaa. Simppelille linjalle varmasti päädytään ihan siitä syystä, että asuntomme mennee lähivuosina myyntiin. Omaa mielikuvitusta voi sitten käyttää sisustuksessa.
Lamppu By Rydéns, Ellos // pyyhkeet Missoni, Stockmann // huonetuoksu Clean // pumppupullo, lasi ja kynttilä H&M Home // lattialaatat K-Rauta // kuvat Pinterest
from Mutsie http://ift.tt/1GKaRQr
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti