sunnuntai 14. toukokuuta 2017
Dreams of Paradise 2X YLLÄRISYNTTÄRIT
Heips! Kulunut viikko ei ole ollut ihan tavanomaisin mahdollinen, sillä siihen on sisältynyt eläintarhavierailu, puolimaraton ja kahdet yllärisynttärijuhlat! Tosiaan viikko sitten sunnuntaina yllätettiin äitini kun hän täytti pyöreitä ja nyt edellisenä perjantaina järkättiin juhlat ihanalle Idalle, jonka olen tuntenut jo kaksitoista(?!!!) vuotta <3 On ollut kyllä ihana nähdä sekä sukulaisia että kavereita, mutta tämän kaiken härdellin jälkeen on ihana ottaa taas vähän iisimmin ja keskittyä vaihteeksi vaikkapa koulunkäyntiin. :D Tässä kuitenkin vedellään vikaa viikkoa ennen kevätlukukauden viimeisiä kokeita ja kesäloman alkua.
Puolimaraton meni ihan odotuksien mukaisesti, ei ehkä niin hyvin kuin olisin puoli vuotta sitten toivonut mutta ottaen olosuhteet huomioon, oon ylpeä että sain juostua näinkin hyvin. Nyt on aika palautella kehoa ihan rauhassa ja katsoa sitten, mihin suuntaan seuraavaksi lähdettäisiin. Tällä hetkellä mieli kaipaa erityisesti tiukkaa lihaskuntotreeniä, joten luultavasti kahvakuula otetaan seuraavaksi käyttöön ja lähimetsän portaat työn alle. Jos sitä saisi vähän lihasmassaa kasvatettua pitkän juoksukauden jälkeen.
Tänään on vietetty äitienpäivää rauhallisissa merkeissä. Syötiin yhdessä mummun ja vaarin kanssa ja nyt illalla olen koittanut kuroa ensi viikon juttuja pakettiin niin että olisi kivempi aloittaa uusi viikko vähän pienemmän kaaoksen keskeltä. Kyllä tästä vielä hyvä tulee!
Ihanaa tulevaa viikkoa sinulle! <3
from Siru I. http://ift.tt/2qhe7W5
http://ift.tt/1QUkjqj
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti