Kun rakentaa, on mukava seurata muiden raksailijoiden projekteja. Verrata omaansa niihin, saada kenties teknisiä oppeja ja visuaalisia ideoita, samaistua urakkafiiliksiin ja ihastella yhdessä edistystä. Kun rakennutimme Iisalmen kotia talvella 2012-2013, seurasin aktiivisesti monia samassa vaiheessa olevia raksablogeja. Nyt olen tehnyt kierroksia blogimaailmassa vaikka kuinka useasti ja tuntuu siltä, että olen löytänyt vain murto-osan siitä määrästä, mitä raksablogeja oli viitisen vuotta sitten.
Onko blogimaailman kehittyminen nostanut kynnystä blogien perustamiseen vai enkö vain osaa etsiä oikeista paikoista? Auttakkee! :) Jos tiedät minkälaisen raksablogin tahansa, vinkkaa siitä kommenttikenttään tai sähköpostitse! Olisi niin mukava löytää projekteja, jotka askeltaisivat suunnilleen samaan tahtiin meidän kanssamme. Meillä on talon sokkelin valu tiedossa heinäkuun alussa, jonka jälkeen seinät lähtevät nousemaan heinäkuun loppupuolella. Mökkiraksa valmistuu sitä ennen viimeistään juhannukseksi, tai näin olen ainakin itse koko ajan takarajaksi ajatellut.
Tämän postauksen kuvissa komeilee tuuhea kimppu inkaliljoja, omia kukkalemppareitani. Iltakajo oli eilen sävyltään hieman persikkainen, huomaatteko? Tuo makuuhuoneen sängynpääty näyttää aamuauringon kääntymisen jälkeen aina tavalla tai toisella liukuvärjätyltä, niin näissäkin ehtookuvissa. Näiden kuvaamisen jälkeen kipitin pihalle haravoimaan. Oli ensimmäinen päivä, kun ei tarvinnut vuorautua ulkona toppatakkiin! Vielä jäi rapsuteltavaa, mutta kylläpä vain jo takapiha ja talon sivulaidat siistiytyivät heittämällä.
Hymyjä! :)
from Deko 133 http://ift.tt/2qvmaNj
http://ift.tt/1FmgaEW
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti