Kaunista Lucian päivää! Täällä on herätty jo viiden jälkeen, jotta ehdin ajoissa koululle töihin Lucia-kulkuetta valmistelemaan. Laitellaan tyttöjen kanssa pimeään liikuntasaliin pitkä kynttiläkuja, jota pitkin kulkue sitten taivaltaa. Minä soitan pianolla taustat ja tytöt laulavat kuorossa Pyhä Lucia -laulun. Pienemmät oppilaat istuvat kynttiläkujan molemmin puolin ja ihmettelevät taianomaista hetkeä. Tänä vuonna tyttöjä on esiintymässä 17, mikä on meidän perinteisiimme suuri määrä - niin suuri, etteivät näytelmävaraston enkelipuvut riittäneet kaikille. Onneksi yhteistyö seurakunnan kanssa toimii, joten kipitinkin viime viikolla hakemassa papilta pari lisäpukua lainaan.
Lucia-kulkue on sellainen perinnehetki, joka järjestettiin vuosittain minun ollessani ala-asteella. Vuosien saatossa ja opettajien vaihtuessa tuo perinne oli hautautunut, kunnes halusin herätellä sen taloon tullessani jälleen henkiin. Siksi, että muistan kulkueen ja siihen osallistumisen olleen itselleni merkityksellinen hetki. Sellainen normaalista koulutyöstä poikkeava, mieleenpainuva, vaikuttava ja kaunis muisto. Juuri sellainen, jonka haluan nykylapsienkin kokevan. Tänä vuonna Lucia-kulkue taivaltaa jo viidettä kertaa, joten oppilaat osaavat jo odottaa Lucian päivää. Itsehän en opeta musiikkia ollenkaan, mutta pitkällä pianonsoitto- ja konservatoriotaustalla kulkueen harjoituttaminen on kiva nakki. Siksikin, kun minulla ei ole koskaan "omia" oppilaita keiden kanssa harjoitella joulujuhlaa varten, tämä toimii mukavana vuosittaisena esityksenä jota järjestellä.
Ruotsista levinneen valon ja ilon päivän kuva-aiheeksi sopivat mielestäni ihanasti nämä hieman purppuraiset kynttiläkuvat. Ehkä muistatte, kun jokunen postaus tuonnempana kerroin tehneeni löytöjä paikalliselta vanhan tavaran kauppiaalta. Yksi niistä oli tämä valtavan ihana kuparivati.
Leimat kertovat vadin olevan kotoisin Lekslandista, Ruotsin Taalainmaalta. Pienen tiedonhakukierroksen jälkeen selvisi, että aikanaan Lekslandin kupeessa Falunissa on ollut suuri kuparikaivos, joka on 1600-luvulla tuottanut jopa 70 prosenttia koko maailman kuparituotannosta. Lienee itsestäänselvyys, että ympärille on kehittynyt kuparipajoja, millaisessa tämäkin vati on saanut muotonsa. Taikka vuoka tämä kyllä vissiin oikeasti on - itse miellän sen kuitenkin täydelliseksi kynttilävadiksi.
Lapsuudenkodissani poltettiin aina joulukauden pöytäkynttilät metallisessa vadissa. Omassa kodissani on ollut vähän orpo olo ilman vastaavaa, mutta nyt minulla viimein on kuin onkin ikioma vativersio! Parasta tässä on se, että esine ei ole kaupan hyllyltä poimittu ja se on kulkenut pitkän matkan tänne päästäkseen. Harmi, ettei sen tarkkaa ikää ole kuitenkaan tiedossa, leimoistakaan ei vuosilukua löytynyt. Ennen meille kotiutumistaan vadin pinta on kiillotettu - miten kauniisti vanhakin kupari voi kiiltää! Sävy on lämmin ja ystävällinen.
Viimeinen kuva on minusta postauksen hauskin ja söpöin. Näitä kuvia ottaessani oli Armas tietenkin häärimässä mukana ja asettui milloin mihinkin kamerajalustan eteen tojottamaan. Tuohon sohvan kupeeseen parkkeeratessaan näky oli nopeasti ikuistettava, sillä takana loistavat kynttilät asettuvat huvittavasti Armaksen päälaelle - aivan kuin sillä olisi karvakutreillaan Lucian kynttiläkruunu. Meidän pieni Lucia-poju.
Muistatteko te omilta kouluajoilta mitään Lucia-perinteitä?
Tai liittyykö teillä päivään nykyisin jotain traditionaalista?
from Deko 133 http://ift.tt/2gur3jk
http://ift.tt/1FmgaEW
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti