tiistai 6. joulukuuta 2016

Deko 133 Lumikaaos

Kun edellisessä postauksessa kiittelin oikeasta talvesta ja kerroin sunnuntaiohjelmastamme, en postausta julkaistessani arvannut, miten talvi yllättääkään. Ristiäisten aikaan alkoi nimittän pyryttämään aivan kunnolla lunta ja sitä satoi yhteen putkeen monta monituista tuntia.

Ennen ristiäisten alkua minä menin auttelemaan juhlajärjestelyissä ja mies puolestaan tontille lumitöihin. Oli kolmen tunnin verran putsannut tavaroita ja paikkoja, jotta timpureilla olisi hyvät olosuhteet hommiin. Juhlien aikana lumituisku yltyi niin, että pihalla kulkeneiden kengänjäljet peittyivät hetkessä ja näkymä oli yhtä valkoista aavaa.

Timpurit olivat tulleet tontille, mutta eivät tietenkään startanneet hommia sellaisessa myrskyssä. Olivat majoittuneet matkailuautoon aamua odottamaan. Itse ajelimme juhlista illalla kotiin huonossa ajokelissä; tie oli täynnä lumivalleja ja näkymä oli kuin tähtien sodasta. Minulle tuli matkalla hurjan huono olo, en edes muista milloin viimeksi olisin ollut autossa niin huonovointinen. Kotona oli pakko katkaista kaikkien hyasinttien kukkavarret ja viskata ne pöpelikköön, en siinä olossa kestänyt kukkien tuoksua yhtään.

Eilisaamun valjettua olimme yhteyksissä raksaporukan kanssa. Lunta oli tullut loppusiltaan lähes kolmekymmentä senttiä ja lisää on taas luvassa. Sähkötkin olivat poikki. Sovittiin, että siirretään aloitusta pyryjen tuolle puolen, toivottavasti ensi viikkoon. Normitilanteessa hihkuisin lumesta ihan onnessani, mutta nyt raksan takia toivoisi, että hiutaleet hellittäisivät hetkeksi.

Armas osaa kyllä ottaa kinoksista ilon irti: ulkona sen lempipuuhaa on hyppiä lentävän lumen perässä, kun joku vain viitsii viskellä sitä sille. Mies on sitkeästi kolannut meidän pihaamme puhtaaksi, vaikka olen jo useampaan otteeseen ehdotellut, josko tänä talvena tilattaisiin aurauskalusto hoitamaan pihalumet...

Näiden meidän lumitilanteiden myötä on ollut hämmentävää lukea uutisista, että etelämpänä Suomessa on satanut vettä. On tämä Suomi vaan niin moninainen maa!

Onnellista itsenäisyyspäivää! :)




from Deko 133 http://ift.tt/2g4V269
http://ift.tt/1FmgaEW

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti