Sauna kuuluu jouluun kuin kulkunen tonttulakkiin. Tätä mieltä ollaan varmasti monessa muussakin perheessä - yhdet ajoittavat joulusaunan heti aattopäivän aamuun, toiset iltapäivään, kolmannet iltaan. Meillä sauna on yleensä ohjelmassa iltapäivällä, ennen jouluruokaa. On kyllä tullut joskus saunottua ruuan jälkeen ähkyssäkin, mutta siitä viisastuneena on sauna-aika vakiintunut nykyiselle paikalleen. Jouluna meillä on sauna ohjelmassa aina Rautavaaralla, joten kotona Iisalmessa saunotaan sitten ennen aattoa ja aaton jälkeen.
Kynttilät kuuluvat joulusaunaan hyvin olennaisesti - ne jos mitkä saavat tunnelman kohdilleen. Saunajuomaksi tarvitsen itse aina desitolkulla raikasta vettä, ilman sitä alkaisi heikottamaan kuumassa liian aikaisin. Saunavihtojiksi emme ole koskaan opetelleet, vaan löylyhetkien ohjelmaksi riittävät aina leppoisat rupatteluaiheet ja kiukaan suhinan kuunteleminen.

Minulla saunansiivous kuuluu kuukausittaisiin siivousrutiineihin, mutta jouluksi puunaan sen aina extrahyvin. Täksi jouluksi saamme laittaa lauteille uudet, pellavaiset Tarja Ritari Designin saunatekstiilit: pitkän laudeliinan ja muhkean tyynyn. Tarja lähetti nämä minulle tutustuttavaksi jo aiemmin syksyllä, mutta olen pantannut tuotteiden käyttöönottoa tarkoituksella joulusaunaan saakka.
FACTORY-sarjan laudeliina ja saunatyyny on valmistettu käsittelemättömästä pellavasta, jonka ominaisuuksiin kuuluu parantua käytön myötä: pesukerrat pehmentävät ja tiivistävät kangasta, jolloin myös sen imukyky paranee. Saunaan aito pellavansävy sopii todella kauniisti, olivatpa puitteet sitten vaaleat kuten meillä tai tummemmat.
Itse olen sydänjuuriani myöten ihastunut FACTORY-sarjan kuvioihin ja tämä vanhan suihkun muoto paitsi täydentää sarjaa erinomaisesti, sopii myös saunatekstiileihin täydellisesti. Laudeliinassa kuvio on painettu oikeaan päätyyn, jolloin se ainakin meillä jää saunojien alta kauniisti näkyviin. Kuvio on niin eläväinen, että melkein voisi kuvitella vesitipan tippuvan tuosta hanankärjestä.
Näinä aikoina ei voi liikaa korostaa, kuinka tärkeää olisi hankkia omat ostokset ja joululahjapaketit kotimaisilta tekijöiltä. Siksipä kannustankin teitä kurkkaamaan Tarja Ritari Designin verkkokauppaan - sieltä varmasti löytyy jokaiseen makuun sopivia tuotteita, niin joulusisustukseen kuin paketteihin käärittäviksi. ♥

Kuuluuko sauna teidän jouluun?
from Deko 133 http://ift.tt/2ha2o85
http://ift.tt/1FmgaEW
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti