Se on totta - kerrankin uhosin tekeväni jotain ja teinkin! Myllersin kaikki vuoden 2016 postaukset läpi ja mietin, kuinka saan parhaiten koonnin luotua näin postauksen muodossa. Mennään lyhyesti kuukausi kerrallaan ja oon nostanut esiin erityisen tärkeitä tai kivoja juttuja :-) On tää aika hienoa, että on kirjoitellut jo jonkin aikaa blogia ja voi tosi helposti palata menneeseen, kun on kirjoitellut asiat siinä hetkessä.
♡ Tammikuusta kaksi postausta jäi mieleeni kaikista lujiten - Me vs. Time ja Missä sä oot hyvä? Vuonna 2015 loppuvuodesta taistelin ajan ja jaksamisen kanssa ja yritin vuoden vaihteen jälkeen keksiä ratkaisua kaiken hallintaan. Mulla oli hyvä systeemi ja toimin sen mukaan monta kuukautta. Tänä syksynä silti painin samojen juttujen kanssa - en tosin niin raskaasti, mutta kuitenkin. Toi toinen postaus jännitti mua aivan vietävästi. Mikähän siinä on, että tuollaiset syvemmät tekstit pistää aina puntit tutisemaan?
♡ Helmi- &Maaliskuussa kuvat otettiin kilpaa luonnonvalon kanssa ja ruoka maistui! Helmikuussa koin mitä miellyttävimmän brunssin Cafe Pispalassa ja täytyy myöntää, että myöhemmin käydyt kerrat eivät ole lyöneet tuota. Maaliskuussa tapahtuikin sitten jotain itselleni tärkeää - kutsu Marimekon näytökseen Pariisiin. Sitä taidettiin fiilistellä kyllästymiseen saakka aika paljon ja mun mielestä ihan syystäkin! Näytökseen pukeuduin vihreään ja onnellista ilmettä oli vaikea pyyhkiä kasvoilta. Hahaha kevennyksenä nostetaan nyt vielä esiin tämä postaus - kuinka sekavaa selitys voi olla? En muistaakseni ole enää tuon jälkeen tehnyt yhtäkään noin "kattavaa" ruokaohjetta. ONNEKSI!
♡ Huhtikuu. Oon syntynyt 1.4. - aprillipäivänä, joten huhtikuu alkaa aina juhlalla. Huhtikuu oli erityisen kuvarikas kuukausi, kiitos Millan! Ai että on ikävä noita aikoja, kun Milla velhoili useammin kameran takana, muun muassa nämä asukuvat ovat olleet erityisen onnistuneita: Hapsuhullu ja Comfy and Casual.
♡ Toukokuussa olikin jännät paikat, sillä 5.5 oli lähtö Kaliforniaan kolmeksi kuukaudeksi. Mulla oli siitä paljon tunteita, mutten purkanut niitä kauheasti blogin puolella? Kuun ensimmäisessä postauksessa pienesti avasin fiiliksiä, mutta aika pintaraapaisuna - ehkä en halunnut viedä huomioo pois kuvista, jotka on yhden mun kaikkien aikojen lemppareista. Toukokuun viimeisessä jaoinkin enemmän ajatuksia ja kokemuksia osaamisesta tai pikemminkin osaamattomuudesta.
♡ Kesä- ja Heinäkuussa postaustahti hiljeni, mutta syystä. Otin blogin vähemmälle tarkoituksellani, jotten stressaisi jokaista kameran ohi menevää hetkeä. Halusin ottaa kuvat enemmän muistoksi, kuin blogiin. Kesäkuussa seitsemän postausta ja heinäkuussa neljä, mutta ihan hyviä juttuja kuitenkin. Itse kuvailisin tilannetta niin, että laatu korvasi määrän? Kyse ei olisi ollut siitä, ettäkö kuvauskaverista olisi ollut puutetta, ei ikinä! Sieltähän se laatu tulikin, katsokaa vaikka tämän postauksen kuvat ja rusketus. Syvälliseksi meni, kun pohdiskelin itseäni ja tulevaisuuttani. Kesäkuussa #Cali-juttuja näytettiin peräti kahdella videollakin 1 & 2, jotka nekin kuvattiin rennoin rantein. Ihan vain muistoksi. Aamukampa on mun vuoden lempipostaus ja vielä tänäkin päivänä muistan hyvin elävästi nuo tunteet, mistä olen kirjoittanut.
♡ Elokuussa lensin kotiin ja purin postauksia viimeiseltä lomaviikolta, jonka Kaliforniassa vietin. Vitsit, oikein hymy huulilla katselin kuvia sieltä, sillä omaan silmään niistä huokuu onni ja aitous. Etenkin tästä postauksesta tunnistan itseni aivan täysin: Happy face and Yellow colours. Costa Mesalla oli myös aika hauskoja kuvauspaikkoja ja myös blogin bannerista tutun ympäristön löytää näistä kuvista. Cali-kuvien lisäksi Mia napsi ihan superhienot kuvat musta!
♡ Syys- ja lokakuu menivät aika nopeasti ohitse. Jos oon aivan rehellinen, ne menivät liian paljon ohitse, sillä tuntuu siltä, etten kerinnyt tarttumaan kunnolla mihinkään asioihin. Elävimmin muistan, kun käytiin keskellä viikkoa mökillä rentoutumassa. Mutta let's face it, vaikka nämä kuukaudet meni nopsaan, saimme aivan älyttömän nätin syksyn tänä vuonna! Lokakuussa muistuttelin itseäni ottamaan iisimmin ja jännitin sitä, miltä mun elämä näyttää ulospäin.
♡ Marraskuu oli kauhea ja paras. Kauhea sen vuoksi, sillä en saanut koulu- ja työkuvioita tasapainoon ja tunsin sen niin kropassa kuin mielessäkin. En antanut väsymyksen näkyä täällä blogin puolella vaan halusin keskittyä sellaisiin juttuihin, joista sain energiaa. Mutta hei, ei pahaa ilman hyvää, sillä kuukausi päätyi Pariisiin reissuun, josta on kuvia tulossa vielä ensi vuodenkin puolella haha :-D Ai kuinka niin otan oman aikani asioissa? Marraskuun ja samalla koko vuoden rehellisin postaus oli heittämällä tämä. Aloitin myös suuren hiusprojektin, joka saa taas jatkoa tammikuun alussa JIHUU!!
♡ Joulukuu - koko vuoden kruunu. Tehtiin Millan kanssa vlogi päivästä meidän kanssa, joka sai teiltä ihanan vastaanoton! Riemukaarella otetut kuvat sai mut kertomaan myös muista asioista, mistä olen saanut viime aikoina riemua. Ei hele, kuinka pöhlön kuuloinen sana, kun sitä noin monta kertaa toistaa.
Kiitos tästä vuodesta myös teille, kiva kun jaksatte siellä ruutujen toisella puolella olla. Ihanaa Uutta Vuotta! Meitsi viimeisteli tän postauksen mökiltä, eli vuosi vaihtuu kaukana kaupungin menosta- JES!
from R - Riikka K http://ift.tt/2hA0lcL
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti