Picture Polish julkaisi viikko sitten uusia ihanuuslakkoja yhteistyössä bloggaajien kanssa. Sain valita CesarsShopista yhden testattavaksi ja valitsin Arabian nimisen kaunottaren, joka on tehty yhteistyössä Didolinen kanssa. Didoline kertoo saaneensa inspiraationsa lakkaan Dubaista sekä sukulaisiltaan, jotka tykkäsivät käyttää punaista kynsilakkaa ja kultaisia koruja.
Picture Polish Arabian on kirkkaanpunainen scattered holo, jossa on myös kultaista shimmeriä ja monivärisiä pieniä hiutaleita (glass flecks). Punaisen sävy vaihtelee hieman valaistuksen mukaan, tavallisessa sisävalaistuksessa sävy taittaa lämpimään ja esimerkiksi ulkona pilvisellä säällä lakka taittaa hieman kylmään.
Arabian levittyy kuin unelma ja yhdelläkin kerroksella tulee peittävää jälkeä, riippuen tietysti kerrosten paksuudesta, mutta näissä kuvissa kynsilläni on vain yksi kerros! Tämä on niiiiiin kaunis ja kimalteleva, että ei voi kun taas ihmetellä miten PP tekee yksi toisensa jälkeen näin ihania lakkoja, joita ei voi vastustaa <3
Olen hurahtanut nyt negative space -tyyliin, joten sillä mentiin nytkin. Lakkasin kynsille aluslakkaa ja sen kuivuttua tein half moonit eli puolikuut reikävahviketarroilla, joita käytetään kansiossa oleviin papereihin. Keskisormeen tein ranskalaisen manikyyrin ja puolikuun yhdistelmän kahdella ranskistarralla siten, että keskelle jäi paljasta kynttä näkyviin. Arabian-lakkaa levitin tosiaan vain yhden kerroksen, joten nämä kynnet oli nopea tehdä. Lopuksi päälle HK Girliä.
Picture Polish lakkoja voi ostaa CesarsShopista, josta Arabian on saatu testattavaksi. En hyödy linkkien klikkailusta tai ostoksista.
Arabianin kaveriksi uutukaisista on varmaan pakko hankkia vielä Bordeaux ja New York ja ehkä Wanderlust, kun näyttävät niin upeilta. Wanderlustissa vaan mietityttää sopiiko sen kylmä sävy mun ihonsävyyn, joten täytyy katsoa ostanko sitä. Nuo kaksi muuta on must-have, ellei Bordeauxille satu löytymään dupea.
Mikä tai mitkä lakat sai teidän sydämet sykähtämään? :)
from ZigiZtyle http://ift.tt/1QGHxkt
http://ift.tt/1GzIcDW
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti