lauantai 30. huhtikuuta 2016
Tea Marika vappuaaton look
Eipä tässä pahempia tarvitse selitellä. Huitasin tänään överit asun suhteen, kun tytöt ehdotti, että pukeuduttaisiin kaikki räikeästi. Sain äidiltä lainaan oranssin (inhokkivärini) paidan, johon yhdistin sen vastavärin, sinisen. Luomista tuli hieman vaaleemmat kuin huulista, mutta livenä yhdistelmä näyttää kivalta. Kuvissa vain värit korostuvat ihan eri tavalla. Hiukset mun piti alunperin jättää leteille roikkumaan ja pistää hullu juomakypäräni päähän, mutta toisin kävi. Kypärä on naurettavan iso ja hankala kuljettaa, joten taidan ihan pitäytyä perinteisessä juomatavassa käsieni varassa. Yritin heittää lettejä nutturoille, mutta eihän se tietenkään onnistunut näin lyhyillä hiuksilla. Sen sijaan sain kolmella ponnarilla kunkin puolen taltutettua ja nyt näytän sopivan pöhköltä vapuksi. Kerranhan tämäkin juhla vaan on vuodessa, joten pistäkää kaikki suoraan parastanne! Jos jaat instagramissa sun vappuasun/-meikin, taggaa siihen #munvappulook, jonka itse hienosti äsken keksin, jotta mäkin nään mitä just sä pistät päälle. Saa myös tulla Kaivarissa (tai missä vaan bongaat mut) moikkaamaan! :-)
from TEA MARIKA http://ift.tt/1Na5fJy
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti