Me ollaan nyt lomalla. Ihanaa. Eilen oli jo eka virallinen lomapäivä. Tänään lähdetään pienelle kalareissulle kahdestaan. Samalla vietetään meidän vuosipäivää. Mukaan lähtee pullo punaviiniä ja jotain grillattavaa. Eilen käytiin Juuson äidillä hengaamassa iltaa. Saunottiin ja syötiin. Illalla kotiintullessa katottiin vielä Armanin Pohjantähden alla. Eilisen jaksossa käsiteltiin päihdeongelmaisia ihmisiä. Mä pidättelin itkuu koko tunnin ajan, huonoin tuloksin. Kun jakso loppu, mä en voinu kun vaan pillittää. Mua ahdistaa ihmiset, ihmiset jotka asettaa ittensä toisten yläpuolelle ja luokittelee muut johonkin alempiin kasteihin. Samalla koin jonkinsorttisen valaistumisen. Ajatus on muhinu mun mielessä pitkään, viimeisen kymmenen vuoden ajan, siitä lähtien kun pääsin pois peruskoulusta. Musta tuntuu että mun on pakko vaihtaa alaa...
Mä oon painiskellu tän asian kanssa oikeesti jo liian pitkään. Jo yläasteella mulla oli kaks ideaa kouluttautumisesta. Taideala tai sosiaaliala. Mä oon aina rakastanu olla ihmisten parissa. Päädyin kuitenkin sille taiteellisemmalle puolelle. Jengi kannusti mua sinne ja kyllä se tuntu ihan hyvältä valinnalta.
Oon tykänny kyllä tehdä näitä graafisia hommia, mut jotenkin ne on saanu mut aina ahdistumaan. Ekan kerran olin pitkällä saikulla jo amisaikoina, tuntu että musta ei vaan oo sellaselle alalle. Toki siinä taustalla oli muutakin. Mulla on kyllä aina menny ihan hyvin. Teen työt kunnolla ja saan siitä hyvää palautetta. Mut henkisellä puolella joku tuntuu väärältä. Mun on pakko päästä tekemään jotain ihmisläheisempää. Etenkin päihdetyö on kiinnostanu mua jo pidemmän aikaa. Toisaalta myös nuoret. Nyt aijoin selvitellä mitä mahdollisuuksia mulla on. Ehkä joku aikuiskoulutus kun mulla on jo pohjalla yks amis? Lähihoitajaa oon miettiny, AMK koulutus tuntuu ehkä vähän liian haasteelliselta. Tai ainakin sinne pääseminen. Katoin joskus jotain pääsykoematskuja ja luovuin melkein jo toivosta. Ei tällä lukihäiriöpäällä... Mulla on jo pidemmän aikaa ollu fiilis, että nyt ihan oikeesti on pakko alkaa tekee jotain unelmien eteen eikä vaan odottaa. Ei sitä pysty loputtomiin vaan venttaamaan. Hakeminen tuntuu vaan vaikeelta. Tuntuu et olis epäonnistunu valinnoissaan kun nyt tälläsiä juttuja miettii. Toisaalta, tuskin nää koulutukset kumois kumpaakaan. Ehkä niitä pääsis vielä joskus yhdistämään.
Kauhee ajatusoksennus heti näin aamusta. Pakko vähän purkaa. Nyt otan itteeni niskasta kiinni ja selvitän onko mulla ees mitään mahdollisuuksia toteuttaa näitä toiveita. Ensin nautin kuitenkin tästä lomasta.
from Pita's http://ift.tt/1rh378P
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti