maanantai 18. huhtikuuta 2016

Dreams of Paradise Näin pakkaat 5 päivän kaupunkilomalle

Kuinka moni muistaa vielä parin vuoden takaisen vuoden takaisen jutun Miten pakata matkalaukku? Koska itselläni on juuri reissaaminen käsillä, ajattelin tämän olevan hyvä hetki pureutua teemaan uudemman kerran.

Olen aina ollut aika hyvä pakkaaja. Osansa asiaan on ollut varmasti sillä, että rakastan kirjoittaa erilaisia listoja ja reissutavaroiden etukäteen pohtiminen on ollut itselleni aina iso osa matkaa. Olen valinnut vaatteita viikkoja etukäteen ja käyttänyt aikaa miettiessäni, mitä kaikkea tarvitsen mukaan taatakseni matkan miellyttävyyden. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan nauti pakkaamisesta ja monille se aiheuttaa kerta toisensa jälkeen harmaita hiuksia ja pahimmillaan reissu menee pilalle, kun jotakin olennaista on jäänyt matkasta pois. Näin ollen ajattelin kirjoitella teille muutaman jutun mittaisen postaussarjan pakkaamisesta. Perusasiat tulivat jo aikaisemmin mainitsemassani postauksessa esille, joten kannattaa käydä vilkaisemassa se muistutukseksi. Tulevat postaukset tulevat sisältämään konkreettisia vinkkejä pakkaamiseen ja valmiin listan siitä, mitä kaikkea tarvitset mukaan. Toivottavasti näistä postauksista on teille hyötyä!

näinpakkaat

Pakkauslista 5 päivän kaupunkilomalle:

Kaupunkilomalle lähtiessä mukaan valikoituu omanlaisensa setti matkakohteesta ja säistä riippuen. Mieti, tarvitsetko mukaan jotakin erityisvarusteita reissusi luonteesta riippuen. Onko tarkoituksenasi shoppailla, urheilla vai onko reissu täynnä työpalavereita tai erityistilaisuuksia? Kannattaa tsekata sääennusteet jo hyvissä ajoin, mutta varmistaa säätilanne vielä edellisenä mahdollisten yllätysten välttämiseksi! Seuraava peruskaava on ollut itselläni käytössä jo pitempään, ja pakkauslista on helposti räätälöitävissä juuri kyseiselle matkalle sopivaksi.

2 farkut (toiset siistit, jotka sopivat myös iltakäyttöön)
3 puseroa
3 t-paitaa/toppia
1 neuletakki
1 bleiseri
1 mekko (mieluiten yksivärinen, jotta sopii myös päiväkäyttöön)
1 huivi (kevyt mutta iso, toimii myös lentokoneessa peittona)
1 lenkkarit
1 tennarit
1 ballerinat (tai muut siistit ja kauniit kengät)
1 olkalaukku
1 yöpuku
alusvaatteet
treenivaatteet (siistit juoksuhousut ovat myös mukava vaihtoehto lentokoneeseen)
koruja

Lisäksi oman harkinnan mukaan henkilökohtaiset tavarat kuten pesuaineet, hygieniatuotteet ja kosmetiikka. Käsimatkatavaroissa mukanani kulkevat aina kamera, passi, kännykkä ja lompakko.

rulla

Tätä pakkauslistaa olen ehtinyt testata jo useammat kerrat ja olen todennut sen varsin toimivaksi kompleksiksi. Perusjuttujen lisäksi minulla on mukana myös muutamia ei niin pakollisia juttuja, joita ilman en kuitenkaan enää lähtisi reissuun. Mukana täytyy olla aina yhdet villasukat, suoristusrauta, tabletti ja kuulokkeet. Yläosia tulee olla suhteessa enemmän kuin alaosia, sillä samoja farkkuja voi käyttää helposti useamman kerran ilman että kukaan huomaa mitään. Matkoille pakkaan yleensä myös hyvin neutraaleja vaatteita, jotka sopivat vähintään kolmen toisen vaatteen kanssa yhteen. Pitämällä värimaailman vaaleanharmaana varmistan sen, että vaatteet on helposti yhdisteltävissä ja mielenkiintoa ja hauskuutta tuon asuihin koruilla, erivärisillä huulipunilla tai muilla asusteilla.

Ps. Suunnittelin tämän postauksen perjantaiksi, mutta päätin julkaista sen jo tänään ihan vain sillä varauksella, jos tästä olisi hyötyä jollekin teistä huomista reissukavereista. Saksa kutsuu jo!



from Siru I. http://ift.tt/26aRb8u
http://ift.tt/1QUkjqj

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti