Tässä jutussa on kaksi osaa: Ensimmäinen käsittelee eilisen Marja Hintikka Live -lähetyksen aihetta, joka oli otsikoitu raflaavasti "Nyt v***u syöt". Toisessa osassa kerron vierailustani kyseisessä ohjelmassa.
I Osa
Olen kirjoittanut aiemminkin siitä, miten olemme olleet ajoittain ihmeissämme oman lapsemme syömisen suhteen.
Hän on kyllä melko ennakkoluuloton maistelija ja pitää voimakkaistakin mauista (esim. homejuusto), mutta aika ajoin olemme painineet sen kanssa, että hän ei haluaisi syödä paria haarukallista enempää. Sen jälkeen syöminen menee pyörimiseksi, viivyttelyksi ja kaikenlaiseksi kikkailuksi. Tilanne on kyllä parantunut nyt huomattavasti, siitä lisää vähän alempana.
Tämä tuli yllätyksenä, sillä yritimme tehdä kaiken ns. oikein. Aivan pienestä asti olemme varanneet ruokailun vain syömiseen ja perheen kanssa keskustelemiseen ilman muita häiriötekijöitä. Ruoka on tullut säännöllisesti tiettyyn aikaan, ja kaikki ovat syöneet yhtä aikaa. Tarjoilimme lapselle pitkään ns. kolmen lajin illallisia (pieni salaatti tms. alkuun, pääruoka, ja sitten juustoa jälkiruoaksi), mutta nyttemmin kaikki on alettu useimmin tarjoilla yhdellä lautasella.
Yritimme jossain vaiheessa noudattaa "aikuinen päättää ruoan - lapsi päättää määrän"-periaatetta, mutta totesimme pian, että lapsi ei söisi silloin lainkaan oikeaa ruokaa ja vetäisi sitten vain enemmän leipää tai jogurttia nälkäänsä iltapalalla.
Huomasimme jossain vaiheessa, että ruokailumme alkoivat olla yhtä hermoja kiristävää maanittelua ja neuvottelua. Ruokailuun menevä aika alkoi myös käydä sietämättömän pitkäksi.
Sitten päätin, että sen on loputtava. Otin käyttöön tavan, että jos lapsi alkaa viivyttelemään tai pyöriskelemään, pyydän häntä yksinkertaisesti poistumaan pöydästä heti - ja kun hän ei tee sitä, nostan hänet alas tuolisltaan. Ja kuinka ollakaan, hän jääkin seisomaan lattialle alahuuli väpättäen ja sanoo: "Mutta kun minulla on nälkä."
Viime aikoina ruokailut ovat alkaneet taas sujua huomattavasti paremmin, eli ehkä hän todella ymmärsi, että loputtomasti ei voi viivytellä. Edelleen neuvottelemme usein siitä, syödäänkö leipä niin, että ensin nuollaan voit sen pinnalta ja että voiko ruoasta syödä pelkät perunat, mutta yleensä ratkaisu löytyy ilman suurempaa draamaa.
Ajoittaisista - ja toivottavasti myös jo taakse jääneistä - ongelmista huolimatta sanoisin, että tyttömme on ilahduttavan ennakkoluuloton ja monipuolinen ruokailija, jolle voi tarjota lähes mitä vain. Suurinta herkkua ihan ruoan menekin perusteella näyttäisivät olevan kalakeitto ja erilaiset risotot.
Sen sijaan lukuisista yrityksistä huolimatta olemme joutuneet toteamaan, että soseutettuja kasviksia hänelle on turha yrittää tarjota esim. sosekeittojen muodossa. Hän haluaa pureskella ruokansa.
Henri Alén kertoi MHL:ssä, miten hänen 7-vuotias tyttärensä oli itse halunnut maistaa osteria. Voisin kuvitella, että meidän tyttömme tekisi saman. Viime viikolla hän yllätti isin ja osoitti Hakaniemen hallin kalatiskissä kokonaisia savustettuja katkarapuja ja sanoi haluavansa niitä. Otimme, ja hän söi jokaisen ravun, jonka hänelle yhdessä kuorimme.
Lyhyt puheenvuoroni ohjelmassa käsitteli toista tässäkin blogissa sivuttua aihetta eli ravintoloiden lapsiystävällisyyttä. Viestini oli, että meille lapsiystävällisyys ei tarkoita lasten ruokalistoja ja leikkipaikkoja.
Lapsemme syö sitä mitä vanhemmatkin, ja yleensä isi ja äiti jakavat omasta annoksestaan osan hänen kanssaan.
Pidämme myös periaatteena, että ravintolaan mennään syömään, ei leikkimään. Jos on vaarana, että aika käy pitkäksi, mukana on väriliidut ja paperia. (Tai ihan tosi viimeisenä hätävarana iPad, mutta siihen ei ole turvauduttu aikoihin.)
Sen sijaan lapsiystävällisyys on sitä, miten meidät otetan vastaan lapsiperheenä ja tunnemmeko olomme tervetulleiksi. Erityiskiitoksia ansaitsevat kaikki paikat, joissa tarjoilija muistaa huomioida myös lapsen asiakkaana ja jopa kysyy häneltä itseltään jotain.
II Osa
Vaikka osuuteni lähetyksessä oli pieni - tai ehkä juuri sen vuoksi - esiintyminen meinasi vähän jännittää. Hyvinhän sen lopulta meni, ja muistin jopa sanoa suurin piirtein sen mitä piti.
Tunnelmaa laukaisi hieman mikrofonisählinki. Tiesin, että minulle pitäisi tulla käsimikrofoni, johon puhua, mutta sitä ei annettu heti alussa. Mietin lähetyksen aikana, milloinkahan se annetaan, ja ajattelin, että se tulee varmasti jonkin insertin aikana. Ei tullut, ja yhtäkkiä Marja heittikin sen kysymyksen, johon minun oli määrä vastata.
"Pitäisiköhän minulla olla jokin mikki, mihin puhua?" heitin vastakysymykseksi.
Hyvä kuulemma vain, että tuollaista sattuu, niin katsojat uskovat, että lähetys on suora eikä nauhoitettu.
Kiitos kutsusta, Marja ja tiimi, oli hauskaa!
Kiitos myös Riikan blogin Riikalle ja Kolmistaan-blogin Karoliinalle seurasta kulisseissa ja katsomossa! Toivottavasti näen teidät tähtibloggareiden paikalla tulevissa jaksoissa!
Eilisen jakson - ja ne muutkin - voi katsoa Yle Areenasta tai MHL:n sivuilta.
Lue myös juttu kohua herättäneestä pakkosyötöstä.
from Isyyspakkaus http://ift.tt/1PPrxj1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti