Pelko on voimakas asia. Se salpaa hegityksen ja nostaa sykkeen yhtä korkealle kuin raskain spinning tunti. Korvissa humisee ja olo on säikky, pienikin rasahdus saa sydämen jättämään lyöntejä välistä. Mikä pahinta, se laittaa mielikuvituksen laukkaamaan tuhatta ja sataa.
Olen aina ollut aika herkkä persoona. Kauhuelokuvat eivät todellakaan ole olleet minun suosikkejani ja mielikuvitukseni on ollut aina supervilkas. Pelkään aika montaa asiaa, mutta osaan kuitenkin hillitä mieleni aika hyvin. Joskus se ei kuitenkaan auta ja pakoreaktio sekä paniikki iskee hurjana päälle. Pelkoni eivät pelkästään keskity perinteisiin pelkoihin, vaan pelkään myös asioita, joita voi tulevaisuudessa tapahtua (tai sitten ei, nyt menee kaikki kuitenkin ihan hyvin). Mitä minä sitten pelkään?
Ötökät
Joo ei hyi, en voi sietää niitä. Etenkin ampiaiset ja koppakuoriaiset saavat minut kirjaimellisesti juoksemaan kiljuen karkuun. Noissa tilanteissa ei mitkään mielenhallinta ja rauhoittelukeinot auta! "Pysy paikallasi, ei se tee mitään", juupajuu katsoppa kun pysyn paikallani. Ötökät myös oksettavat minua fyysisesti - jos ajattelenkaan matoja tai yäk mitä tahansa, tekisi mieli käydä purjoamassa. Perhoset ovat ihan nättejä, kunhan eivät tule paljaalle iholle (nekin ovat niin karvaisia!!).
Zombit
En. Tykkää. Yhtään. Jos katson leffan, jossa juoksentelee näitä eläviäkuolleita, niin en halua kävellä pariin päivään yksin pimeässä. Eihän niitä ole, mutta elokuvista jää vain niin paha tunne! PLUS zombit näyttävät oksettavilta ja sairailta (no niinhän ne ovatkin), joten ne ovat myös sen ahdistavuuden lisäksi ällöttäviä.
Yliluonnolliset asiat
Tähän kategoriaan kuuluvat kaikki haamut, demonit, poltergeistjutut ja sellaiset. En aio suostua uskomaan niihin, koska muuten mielenterveyteni kärsisi paljon. Mielikuvituseni pääsee laukkaamaan etenkin yksin todella paljon, jolloin minulla on sellainen tunne, että joku tuijottaa lähimmästä oviaukosta tai seuraa rappukäytävässä. Peilit ovat pahimpia, kun mielikuvitus pääsee jylläämään. Näin nuorena unta, että katsoin peiliin ja oma peilikuvani nauroi ivallista ja pelottavaa naurua. Peilikuvani oli myös vääristynyt ja takanani näkyi tummia hahmoja, hyi hyi hyi! Kaiken kruunasi silloin se, että heräsin unesta unihalvaukseen, jossa joku piteli minua nilkoista kiinni. Tämän takia olen muuten kristitty ja uskon Jumalaan tms. Ompahan ainakin jotain apua, kun uskoo jonkin hyvän voiman olemassa oloon.
Pahat unet ja unihalvaukset
Okei, tämä nyt kumoaa edellistä postausta hieman. En sinänsä pelkää unihalvauksia, mutta pelkään sitä, etten joku päivä pääsekään sellaisesta pois. Lähinnä sitä, jos siinä tapahtuu jotain hirveää. Sama pätee pahoihin uniin, jos en herääkkään tarpeeksi nopeasti vaan joudun katsomaan Riivattua perhettä osa 200:aa koko yön. Pelkään myös painajaisista suoraan unihalvauksiin heräämistä, koska silloin uni ei lopukaan, vaan jatkuu harvinaisen selvänä omassa makkarissani.
Taakkana oleminen
Parisuhteissa sekä etenkin ystävyyssuhteissa. Minulla on ystäviä, joiden kanssa olen kasvanut päiväkodista saakka yhdessä sekä uudempia ystäviä, joista on tullut minulle ihan yhtä supertärkeitä. Teini-ikäisenä porukassamme oli draamaa jos toistakin ja koin jääväni usein ulkopuoliseksi. Koin, että ystäväni jättivät minut uusien ystävien takia ja että olin huono ystävä ongelmieni takia, vaikka yritin kaikkeni pitää itseni hyvänä. Eräs entinen ystäväni, joka oli minulle kuin sisko ennen välirikkoa, sanoi minulle, että hänen mielestään ystävyytemme otti enemmän kuin antoi hänelle. Se satutti, olin ollut taakka pitkään ongelmieni takia.
Laiskan leima
En ole pääosin laiska. Minulla on sairaus, joka verottaa voimia päivisin paljon. Joka tapauksessa, monet eivät asiasta tiedä taikka ymmärrä, kuinka vaikeaa on olla esimerkiksi koulussa hereillä tai 9 tuntia töissä skarppina. Minulle naureskeltiin koko lukion ajan, kuinka olin mestari nukkumaan tunneilla ja pystyin nukkumaan vaikka liikuntatunneilla. Hahahahaha, tosi hauskaa - mutta pakko oli itsekin ottaa asiaa huumorilla, että en olisi vielä Torkku-Tarun lisäksi taas Raivo-Taru. Ymmärrän, että nukkuminen voi näyttää hauskalta ja vitsailen asialla itsekin joskus, mutta sitä en voi sietää että sen takia minua pidetään laiskana. Töissäkin saatan olla väsynyt ja pahalla tuulella, mutta yritän pitää hymyn huulilla ja tehdä hommat loppuun. En halua näyttää sitä tunnetta asiakkailleni. Jos lähden aikaisemmin pois, en halua että minulle naureskellaan. Pelkään sitä leimaa. Se musertaa.
Romahtaminen
Entä jos joku päivä kaikki meneekin päin kuusia? Entä jos joku päivä en enää pystykkään pitämään iloista oloa yllä? Entä jos kukaan ei halua auttaa sellaisina aikoina? Romahtaminen ja masentuminen pelottaa. Juuri niiden asioiden takia olin taakka nuorena. En halua palata samaan enää koskaan, mutta niin voi ihan hyvin käydä joskus. Stressaan paljon ja ahdistun helposti. Pelkään, että tämän hetkinen pilvilinnani romahtaa ja joudun palamaan vielä joskus samaan oloon kuin teininä.
Mitä sinä pelkäät?
~Taru
from Taru's Collection http://ift.tt/1P1krIc
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti