torstai 29. lokakuuta 2015

Isyyspakkaus Tuliset suolakurkut

Muutama viikko sitten Rouva intoutui säilömään kurkkuja.

Nämä chilillä ja valkosipulilla maustetut tuliset suolakurkut olivat niin herkullisia, että ne eivät ehtineet vanheta jääkaapissa montaa päivää. Siispä Rouva teki kurkkuja lisää - kaksinkertaisella annoksella. Ja kylläpä on hyvää!

IMG_4459.jpg

Tarvitset säilömiseen lasipurkkeja, jotka on hyvä puhdistaa ennen kurkkujen tölkittämistä näin:

  1. Liota purkkeja yön yli. (Purkeissa majailevien bakteerien kerrotaan kuolevan paremmin, kun niitä liotetaan ensin)
  2. a) Jos purkit mahtuvat isoon katilaan, keitä niitä kansineen 15 minuuttia. b) Jos purkit ovat liian isoja kattilaan, laita ne uuniin ja pidä niitä 125-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia. Keitä silti kannet, sillä niissä on usein muovia ja niitä ei voi laittaa uuniin
  3. Ota purkit kattilasta/uunista vasta, kun alat purkittamaan kurkkuja. Varo polttamasta sormiasi.

IMG_4084.jpg

Tuliset suolakurkut

Ainekset

  • 1 kg avomaankurkkuja
  • 2 punaista chiliä
  • 3 valkosipulinkynttä

Mausteliemi

  • 5 dl vettä
  • 2 dl sokeria
  • 3 rkl suolaa
  • 2 tl sinapinsiemeniä
  • 2 tl valkopippureita (kokonaisia)
  • 2 tl korianterinsiemeniä
  • 3 dl väkiviinaetikkaa

Valmistaminen

  1. Pese kurkut ja harjaa ne tarvittaessa juuresharjalla
  2. Viipaloi kurkut, chilit ja kuoritut valkosipulinkynnet
  3. Lado kurkut mahdollisimman tiiviisti lasipurkkeihin ja laita sinne tänne niiden väleihin chilin ja valkosipulin palasia
  4. Keitä vettä, sokeria ja mausteita noin viisi minuuttia. Lisää etikka ja kieuhauta. Kaada liemi kuumana kurkkujen päälle
  5. Sulje purkit, jäähdytä ja säilytä kylmässä. Kurkut ovat syötäviä muutamassa päivässä, mutta maut tekeytyvät kunnolla, jos maltat odottaa ainakin viikon.

IMG_4429.jpg

Nauti leivän päällä, ruoan kanssa tai pelkiltään. Nam.



from Isyyspakkaus http://ift.tt/1MldRFQ

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti