perjantai 30. lokakuuta 2015

Dreams of Paradise 5 liikkeen kotitreeni

treeni3

Heips! Oon ollut pari päivää ihan vaan rauhassa edes avaamatta konetta ja keskittynyt täysillä muihin juttuihin - kouluhommia riittäisi vaikka muille jakaa ja sen lisäksi tänä syksynä ohjelmassa on sen verran kaikenlaista spessua, että ennen joulukuuta en taida viettää ainuttakaan vapaapäivää kotona. Näistä jutuista kuitenkin lisää sitten kun niiden aika koittaa!

Olen pikkuhiljaa parantunut sairasteluistani, joiden aikana palautui mieleen erittäin selvästi, miten paljon energiaa ja jaksamista treenaaminen tuo. Useimmiten kaikista parhaimpia juttuja oppii arvostamaan vasta sitten kun ne menettää. On ollut upea tunne palata pikkuhiljaa urheilun pariin, vaikka en vielä puolikuntoisena ole voinut tehdä kaikkea ihan sillä tahdilla, kuin olisin toivonut. Hiljaa hyvä tulee ja omaa kehoa pitää muistaa kuunnella! Liian aikasin tiukkojen treenien pariin palaaminen aiheuttaisi pahimmillaan pitkän jälkitauon ja treenitauko venyisi vielä pidemmäksi.

treeni

Koska en ole saanut teille viimepäivinä mitään järkevää kuvatuksi, päätin jakaa teille muutaman kuvan ihan tosielämän treenitilanteista. En voi muuta kuin nöyränä ihailla niiden bloggaajien kuvia, jotka todella näyttävät hyviltä treenatessaan. Mä vietän todella harvoin aikaa cooleissa upouusissa juoksuhousuissa, kiiltävissä lenkkareissa ja toisiinsa täydellisesti mätsäävissä vaatteissa. Ennemminkin urheillessa päätyy päälle niitä kaapin vanhimpia riepuja. ;D Onhan se totta, että kivat vaatteet osaltaan motivoivat urheilemaan, mutta varsinkin kotona treenatessa kukaan ei katso mitä mulla on päällä. En edes itse...

Joka tapauksessa, tässä tämän päivän treeni. Voin sanoa, että hiki tulee!

n. 45s kyykkyhyppyjä - hyppy niin korkealle kuin pääset ja siitä suoraan kämmenet lattiaan ja liike alusta. Ja niin monta kertaa kuin ikinä vaan jaksat ja loppuun asti täysiä!

20x lankkuliike - ota lankkuasento, josta nouset vuorokäsin yläasentoon ja takaisin. Muista vaihtaa aloittavaa kättä puolivälissä! Video

20x vatsarullaukset jumppapallolla - lankkuasento niin, että jalat ovat jumppapallolla. Rullaa jalat mahdollisimman lähelle käsiä niin, että ne ovat kiinni mahassa. Rullaa takaisin. Jos et omista jumppapalloa, saman liikkeen voi tehdä lattialla niin, että jalat ovat pyyhkeen päällä. Video

20x kahvakuulaheilautukset - perinteiset heilautukset itsellesi sopivan painoisella kuulalla. Jos omista varastoistasi ei löydy kahvakuulaa, voit ottaa käteen vaikkapa parin litran juomapullon tai halon. Video

20x punnerrukset - kaikki meistä tietävät, miten punnertaa. Ja muistutus: ne eivät ole miestenpunnerruksia, vaan pelkkiä punnerruksia. ;) Video

treeni2

Ja tämä setti läpi 3-5 kertaa oman kunnon mukaan! Viimeisellä kerralla toistoja niin paljon, kuin ikinä vaan jaksat. Lupaan että hiki virtaa ja jos tämän treenin jälkeen näytät yhä söpöltä ja kuvaamisen arvoiselta, olet tehnyt jotakin väärin. ;)

Energistä viikonloppua sinulle!



from Dreams of Paradise http://ift.tt/1P1Xa8U
http://ift.tt/1QUkjqj

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti