sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Isyyspakkaus Ilta Sirkus Finlandiassa

Sirkus Finlandia on niitä asioita, jotka tuntuvat olleen olemassa aina. Siitäkin huolimatta muistan itse käyneeni Sirkus Finlandia vain kerran, joskus noin kolmekymmentä vuotta sitten. Nyt, sirkuksen ollessa Kaisaniemessä lokakuun ajan, päätin korjata tilanteen ja viedä myös tytön tutustumaan sirkukseen.

IMG_1224.jpg

Tyttö oli nähnyt sirkuksen mainoksia kaupungilla, ja on kysellyt jo useamman viikon, milloin hän pääsisi sirkukseen. Tänään yllätin hänet ja kerroin, että menemme sinne vielä myöhemmin samana päivänä!

IMG_1251.jpg

Jos ei tyttö tiennyt, mitä odottaa, en kyllä oikeastaan minäkään. Epäilin, että näemme jonkin klovnin ja akrobaatteja, mutta koska en ollut etukäteen tutustunut ohjelmaa, jokainen numero tuli yllätyksenä.

Show'n huippukohdat olivat lähes hypnoottinen Astronaut-kuolemanpyörä, hula-hula-vanteita käsittämättömän taitavasti pyörittänyt Monastyrsky-nimellä kulkeva atleetti sekä Cheban-ryhmä, joiden keinu singautti akrobaatit lähes teltan kattoon saakka!

IMG_1352-2.jpg

IMG_1315.jpg

IMG_1425.jpg

Tunnelmaa esitysten välissä piti yllä amerikkalainen Michelle-klovni. Olipas hauska nähdä naisklovni, ja hän oli vielä erittäin hyvä!

IMG_1488.jpg

Väliajalla sai ratsastaa...

IMG_1361-2.jpg

...ja syödä tikkaria, harvinaista herkkua.

IMG_1376.jpg

Hämmästyin nähdessäni lavalla myös merileijonia. Vaikka niiden ohjelmanumero olikin hauska, tällaisten eläinten kuljettaminen sirkuksen mukana tuntuu jotenkin erikoiselta eikä olen ihan tätä päivää. En toki tiedä, mikä kyseisten yksilöiden tarina on ja mikä olisi vaihtoehto niiden sirkusuralle.

IMG_1493.jpg

Luulen, että seuraavaa sirkusretkeä ei tarvitse odottaa kolmeakymmentä vuotta.

Eiköhän tulla ensi syksynä uudelleen! En minä sitä ainakaan pane lainkaan pahakseni.

IMG_1335.jpg



from Isyyspakkaus http://ift.tt/1W0VmBb

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti