sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Aleksiinan PARIS DAY 2

pariisi10

pariisi11

pariisi12

pariisi13

Toinen päivämme Pariisissa käynnistyi odotetulla vierailulla Louvressa. Louvre on ollut yksi niistä harvoista museoista, joissa olen aina halunnut käydä. Vaikka odotukseni olivatkin museon suhteen korkealla, en joutunut pettymään tippakaan opastetun kierroksemme aikana, joka tuntui hurahtavan ohi aivan hetkessä. Pääsin vihdoin näkemään Mona Lisankin! (otettiin jopa selfie tämän maailman tunnetuimman taideteoksen kanssa)

pariisi14

pariisi17

pariisi15

pariisi16

Otettuamme pakolliset turistikuvat Louvren sisäänkäyntikolmiosta, jatkoimme Rue de Rivolin shoppailumahdollisuuksien koluamista läpikotaisin. Jaksan edelleen ihmetellä valtavia Forever 21:n ja Sephoran liikkeitä. Aikataulujen vuoksi shoppailuun ei pystynyt keskittymään aivan täysillä, vaan pian olimmekin jo seuraavan nähtävyydemme, Riemukaaren ja Champs Elysees:n, luona. Ihastelimme Riemukaarta vain maan kamaralta, sillä ylellinen ostoskatu houkutteli enemmän. Champs Elysees:ltä löytyikin kaikkea autokaupoista muotitalojen lippulaivamyymälöihin ja katu oli täydellinen paikka näyteikkunashoppailulle.

pariisi18

pariisi19

Kyseisellä kadulla tapahtui myös yksi reissun kohokohdista, nimittäin Ladureella kahvittelu. Ehdottomasti paras kahvilakokemukseni ikinä: kaikki oli niin hienoa ja kaunista, että minulla oli jäätelömacarons-annosta lusikoidessani melkein epärealistinen olo. Laskun saapuessa pöytään lompakkoni keveni ihan mukavasti, mutta Laduree oli joka sentin arvoinen.

pariisi20

pariisi22

pariisi21

pariisi23

Viimeisenä suuntasimme Seinen risteilylle, josta loppujen lopuksi tuli lempikohteeni reissun ajalta. Laivamme lipui hiljaa lukemattomien siltojen alitse tyynessä syyssäässä ja illan hämärtyessä rakennusten valaistukset lisääntyivät entisestään. Tämä teki maisemista uskomattoman kauniita ja laivalta näki päivänvaloon verrattuna aivan tunnelmaltaan erilaisen kokonaiskuvan kaupungista. Loppumatkasta meitä alkoi palella laivan avokannella paljon, mutta risteilyn huipentuessa satumaiseen Eiffel-torniin kylmyys unohtui hetkessä. Risteily kruunasi erittäin onnistuneen matkapäivän täydellisesti.

-Aleksiina

from Aleksiinan http://ift.tt/1k2lCK0
http://ift.tt/1GAghDU

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti