torstai 20. elokuuta 2015

ZigiZtyle Marokkolaiset kynsivinyylit

Olen hurahtanut kynsivinyyleihin aika tavalla. Niillä saa niiiiin kätevästi ja nopeasti kynnelle kuvioita. Näihin kynsiin käytin itselleni uutta indietuttavuutta nimeltä Lou It Yourself.



Lakkasin muihin paitsi keskisormen kynteen yhden kerroksen Zoya Perrie lakkaa, joka on voimakkaasti lämpimään taittava lila creme. Ja sanoin todellakin YHDEN kerroksen, mikä on harvinaista näin vaalealle lakalle! Nyt kun katson näitä kuvia, niin huomaan että kynsi kuultaa hieman läpi  joistain kohdista, mutta en huomannut sitä käytössä, vaan vasta lähikuvista. Perrie on kaikinpuolin upea, kermainen, helposti levittyvä ja itsestään tasoittuva, nam. Värikin on aivan ihana ja sopii mielestäni ihonsävyyni paremmin kuin tosi kylmään taittavat lilat.



Zoya Stevie pääsi yksinään keskisormen kynteen ja 2 kerrosta riitti peittämään. Tosi kaunis lila tekstuurilakka, jossa on hopeaa shimmeriä. Zoya tekee kyllä upeita tekstuurilakkoja, sääli että niiden valmistus lopetettiin.



Lakkasin nimettömään Perrien päälle yhden kerroksen pikakuivattajaa ja kun lakka oli täysin kuiva, kiinnitin kynteen kynsivinyylin. Käytin marokkolaistyylisiä Lou It Yourself Moroccan-vinyyleitä, jotka toimivat paljon paremmin kuin aiemmin testaamani Mi Nailsin kynsivinyylit. Tarra lähti arkista hyvin irti ja se asettui kynnelle nätisti. Lakkasin vinyylin päälle kerroksen Stevietä ja poistin vinyylin kynneltä. Stevie kuivuu tosi nopsaan, koska se on tekstuuri, joten kynnet oli redi lähes samantien.


Zoya Perrie - Zoya Stevie


Näitä käytin:
  • Aluslakka: OPI - Nail Envy Dry & Brittle | Kauneudenkauppa, saatu
  • Zoya - Perrie
  • Zoya - Stevie
  • Kynsivinyylit: Lou It Yourself - Moroccan Stencils
  • Päällyslakka: Glisten&Glow - HK Girl


Nyt toivottelen kaikille ja itsellenikin rempseää perjantaita! Ei saisi valittaa, kun on kerrankin lämmintä ja aurinkoista, mutta voisi tässä välissä yksi kunnon sadepäiväkin tulla vai mitä :D



from ZigiZtyle http://ift.tt/1NyS7en
http://ift.tt/1GzIcDW

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti