OTF = on the focus / perehdytään yhteen aiheeseen paremmin
Muutaman viikon takaisia kuvia tässä postauksessa! Siitä muistuikin mieleeni, että tänään pitääpi editoida viime viikonlopun (viikko taaksepäin) videomatskut my dayksi youtubeen. Aina ne my dayt kummasti jää unholaan. Kone huutaa tilanpuutetta, joten kovalevynkin voisi hommata. Ehkä hoidan sen Sellossa käydessä, tai sitten unohdan.
Tein videon syksyn tavoitteista ja laput komistaa mun oven viereistä seinää edelleen. Oon kuitenkin miettinyt niiden uusimista syvällisempiin versioihin, koska musta "artsy-kuvat lehdistä" tmv. ei kuulosta oikealta tavoitteelta. Voisin tehdä jopa aavistuksen yksityisemmän tavoitelistan ja oikeasti, niinkuin aikuisten oikeasti lähteä kohti päämäärää. Liian usein haaveet jäävät vain nimensä veroisiksi, eikä onnistumisia voi juhlia millään tasolla. Oon sellainen ihminen, joka tarvitsee kirjallisena velvoitteet, tavoitteet ja oikeudet. Itseasiassa vain kaksi ensinnä mainittua, sillä oikeuksia annan itselleni koko ajan toisinaan vääriinkin asioihin. Jos Autumn Goals v2 onnistuu, vilautan ehkä teillekin sniikpiikkiä.
Mitähän sitä taas kannattaisi kantaa mukana, kun aamuisin on jääkylmää ja iltapäivällä kroppa hikoaa...?
from TEA MARIKA http://ift.tt/1LQ0YJn
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti