sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Sadepisaroita Niittykukkasilla Which one is your favourite?

Hellou! Viikonlopun kunniaksi kasailin teille vielä hieman kesäisiä asukuvia samaan postaukseen. Tein näistä pieniä kollaaseja, sillä näistä asuista ei löytynyt paljoa onnistuneita otoksia omia postauksiaan varten. Lisäksi haluan päästä miljoonista kansioita täyttävistä asukuvista eroon, ja tämä onkin oiva keino sitä varten! 

Ensimmäinen asu mulla oli päällä juhannuksena. Onneksi ei tarvinnut ulkoilla paljoa, ja lämpimässä grillikodassa pärjäsinkin näissä tamineissa loistavasti. Mekko on BikBokin kesäaleista, alelapulla varustettuna hinta ei tuntunut ollenkaan niin pahalta. Olin tuota pitkään jo ihaillut kauniin kuviointinsa vuoksi, ja viimein kiikutin sen kassalle. Kylmien kelien vuoksi oli pakko laittaa paksummat sukkikset jalkaan, aivan kuten syksyllä! 

Musta ja punainen toimii aina yhdessä! Vahvoja värejä molemmat, mutta silti niin kauniita. Rusettivyö on ikivanha löytö, korkkarit Rodoksen reissulla Bershkasta löydetyt ja mekko aikoja sitten kirppikseltä ostettu.

Rodokselta ostetuilla punaisilla korkkareilla onkin ihan supermukava kävellä! Ne istuu täydellisesti jalkaan, eivätkä purista mistään. Valkoiset farkut on olleet yhdet tän kesän lemppareista, ja olkapäistä hörselöillä varustettu raitaneule on aivan ihana piristys. Menee kivasti kesällä, kun takkia ei aina tarvitse! Hörselöiden survominen takin alle voisikin olla hieman haasteellista.. :D Pikkulaukku on uusi löytö Viron reissulta, ja se on ostettu Pull&Bearista. 

Asu numero 4 onkin eiliseltä, ja kuvat otettu myöhään illalla työvuoron jälkeen, kuten nuutuneesta olemuksesta voikin huomata :D Ruskea tekonahkahame ja korkkarit on kirppislöytöjä, ja kukkakimono Tampereen reissun tuliaisia. Voi että tykkään tuosta kimonosta! Jos kelit olisi lämpimämmät, tuo pääsisi varmasti paljon useammin päälle. Eilen ja tänään on onneksi saatu nauttia ihanasta auringonpaisteesta

Mikä asuista on sun lemppari?


from Sadepisaroita niitynkukkasilla http://ift.tt/1JahT71
http://ift.tt/1cNHAMY

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti