tiistai 28. heinäkuuta 2015

Tea Marika kipeänä koroissa

PihallaPihalla

Taas se on tapahtunut. Olen sairastunut, vilustunut tai jotain siltä väliltä. Itseasiassa useempi viimeisen illan esa-ihmisistä Himokselta on flunssassa. Sunnuntaiaamuna oli aika viileä, satoi vähän vettä ja ainakin minä ja kolme muuta kukuttiin ulkosalla vielä melkein seitsemän aikaan, joten ihmekös, kun ollaan kipeitä. Eilisen makasin vain kotona tekemättä juuri mitään. Tänään sama linja on jatkunut, paitsi että kävin äidin kanssa kiinalaisessa lounaalla ja hain postista pari pakettia. Muutoin ohjelmaan on kuulunut pleikka, sänky ja läppäri. Toivon mukaan huomenna oon paremmassa hapessa ja jaksan liikkua ulos neljän seinän sisältä. Mun pitäis vielä illalla yrittää putsata huoneesta reissuvaatteet ja imuroidakin. Saa nähdä miten energiat riittää. Videokin olisi määrä kuvata, mutta jos ääntä ei tule, skippaan suosiolla.

PihallaPihallaPihallaPihalla

Muihin aiheisiin; olen aivan hullaantunut korkkareihin! Kuten osa teistä tietää, mikäli Tealla on korkoa pohjassa, sitä on paljon. Elämäni aikana olen omistanut arviolta kolmet matalat korkokengät ja ainakin tuplamäärän korkeita, jopa 12cm kenkiä. Osaan kävellä korkohirmuilla jotenkin, mutta yleensä korkeimmilla pareilla on pakollisena ominaisuutena päkijänkin alla oleva kanta. Mun nilkat ja polvet eivät nimittäin ojennu yhtä paljon kuin useimmilla Jeffrey Campbellia aktiivisesti käyttävillä henkilöillä. Olen vähän kankeampi. Aion kuitenkin hioa kävelyni paremmaksi, jotta jaksan lähteä kotoa pidemmällekin reissulle korkojen kera - - like the tv show, heheh - - ja olla valittamatta särystä. Kaiken voi opetella, jos tahtoa riittää.

from TEA MARIKA http://ift.tt/1JPfKK7

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti