maanantai 27. heinäkuuta 2015

Dreams of Paradise Shortsipuku

turisti3
turisti5
turisti
turisti4
turisti2

Kuvista voikin jo päätellä, että tällä kertaa kyseessä ei ole päivän asu (valitettavasti). Suomen kesässä on saanut croptopit ja shortsit on saanut korvata villapaidalla ja nahkatakilla - päällekkäin. Mielelläni oisin käyttänyt kaikkia ihania kesähepeneitä, mutta aika surkeelta näyttää. Noh, ainakaan ei harmita olla duunissa seuraavat pari viikkoa, kun kymmenen päivän sääennuste näyttää ainakin täällä päin poikkeuksetta alle kahtakymmentä astetta, sadetta tai ukkosta. Näillä säillä on kuitenkin hyvä palata Saksan reissukuvien pariin.

Nämä asukuvat on otettu Dresdenin päiväreissulta, josta saatte varmasti vielä muutaman erillisen postauksen, niin paljon tuohon mestaan tykästyin! Tää päivä oli reissun ehdottomasti kuumin päivä, sellaiset 38 astetta parhaimmillaan. Oli kyllä hiukan tukala niissä lämpöasteissa kiertää nähtävyyksiä ja koska niskani oli hiukan palanut edellisenä päivänä, mun oli pakko pitää tukka auki sitä suojaamassa. Muistan vieläkin elävästi sen tunteen, kun kutrit olivat hiestä liimautuneena selkään.

Haalari on tän kesän ostoksia H&M:ltä ja näissä kuvissa ensikertaa päällä. Toivottavasti saisin vielä mahiksen käyttää sitä uudestaan, sillä se on aivan huippumukava päällä! 

turisti6
haalari ja arskat H&M // reppu Monki // lenkkarit Nike // kello Guess

Mukavaa viikkoa sulle! ♥


from Dreams of Paradise http://ift.tt/1etF27F
http://ift.tt/1QUkjqj

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti